Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tietäjän tarinoita

Perjantai 4.11.16 päivä minun elämääni.. Viime viikkojen hurjat energiat ja muutosmahdollisuus

Share |

Perjantai 4.11.2016 klo 18.12


Viime viikkojen hurjat energiat ovat huuhtoneet koko aurinkokuntaa. Meidän rakas Äitimaa on myös saanut vastaanottaa oman tähtemme (aurinko) purkamaa hienoa energiaa. Sillä on varamasti ollut oma vaikutuksensa joka tasolla. Kaikella on taustansa ja niin myös sillä, miksi aurinko syöksee tuota hienoa energiaa itsestään. Jokin on saanut tuon reaktion auringossakin aikaan. Tiedän, että näistä asioista voi puhua hienoilla sanoilla, monimutkaisesti käyttäen 3d ja 5d ajatuksia ym. Yritän kuitenkin jakaa sellaista tietoa, mitä mahdollisimman monet voisivat vastaanottaa. Kysymys on kuitenkin värähtelyn muutoksesta tai ainakin sen mahdollisuudesta, jos ymmärtää, mistä on kysymys. Toki uudet tuulet ja virtaukset vaikuttavat kaikkiin, mutta jos on syvempää tietoa, miten noilla tuulilla voi ratsastaa, niistä voi saada hyvän avun omaan henkiseen työhön.

Kun esimerkiksi galaksimme keskus sykkii korkeaa energiaa, se jakautuu kaikkiin sen osasiin. Meidän aurinkokuntamme on pienen pieni kärpäsen kakka galaksimme yhdessä kierteishaarassa. Pienen pieni, mutta tärkeä osa suurta kokonaisuutta. Kuin yksi solu suuressa elimessä nimeltä aurinkokunta, joka taas on yksi tärkeä elin koko galaksin kehossa. Jos yksi paikka kehossa esimerkiksi sairastuu, se vaikuttaa kaikkien muiden elinten ja kokonaisuuden toimintaan. 

Aurinkomme siis vastaanottaa galaksin tason muutoksia ja välittää ne aurinkokuntaan. Kukin planeetta reagoi oman värähtelynsä ja tasonsa mukaisesti.  Äitimaa vastaanottaa tuon auringon voimakkaan viestin, esimerkiksi fotonipurkauksen muodossa ja silloin magneettikenttämmekin reagoi. Voi tulla häiriöitä tietoliikenteeseenkin, mutta suuri vaikutus sillä on kaikkien ihmisten energiakenttään. On olemassa tutkimuksia mm. siitä, että lasten ja nuorten epileptistyyppiset kohtaukset ovat lisääntyneet rajujen aurinkomyrskyjen aikana. Eli todistettavasti ne vaikuttavat ihmisten energiajärjestelmään.

Miten vaikutuksia voi huomata? 
Koska kyseessä on hienon hienoa värähtelyä, korkeaa, se läpäisee aina sen matalamman joka sen tielle osuu. Eli huuhtoessaan maapalloa, se kulkee kaikkien tasojen läpi ja vaikuttaa myös siellä asuviin olentoihin. Miten jokainen sitten yksilötasolla reagoi, onkin sitten kiinni siitä, mitä energiaa kukin kantaa. Mutta varmaa ainakin on, että se laittaa liikkeelle kaiken, mitä energiatasolla on. Monet voivat huomata omissa tunteissaan ja ajatuksissaan voimakkaitakin liikahduksia. Tunteet voivat käydä ns. kuumina, voi nousta niitä negatiivisia reaktioita tai mieli voi olla maassa, väsyttää enemmän, itkettää jne..
Mutta koska kyse on tämän ajan muutosenergiasta ja sen kanssa työskentelemisestä, voi kaikien tämän käyttää omaan työhön itsensä kanssa. 

Käytännössä tuo työ on itsensä rakastamista, juuri niin kuin kuuluukin. Jos rakastavasti katsot itseäsi, olet rehellinen omien tunteidesi ja ajatustesi kanssa, voit muuntaa nuo esiin nousevat alemmat tunteet positiivisiksi. Koko galaksimme tekee työtä juuri nyt meidän muutoksemme hyväksi, mutta vain sinä itse täällä vapaan tahdon planeetalla valitset, työskenteletkö sen kanssa, vai yritätkö uida vastavirtaan. Kun hyväksyt itsesi ja kaikki ne transformaatiota kaipaavat osat itsessäsi, pääset hyvään alkuun. Minun neuvoni on että mitä tahansa negatiivista sinussa esiin nouseekin, esimerkiksi itsekkyyden tai kateuden tunteen kohdatessasi, on hyvä viedä tuo tunne sydämeesi ja vilpittömästi pyytää apua Valolta sen muuntamiseksi positiiviseksi. Ja voit uskoa, että Valo todella tulee tilalle ja vapauttaa sinut tuosta ikävästä, alemmasta värähtelystäsi. Omia varjoja ei ole tarpeen kieltää, eikä yrittää yksin vapautua niistä, vaan kohdata ne ja pyytää niihin apua. Se on sellaista armoa, mitä meille on aina ollut tarjolla.

Minulta on monesti kysytty, miksi pyytää apua, miksei voi vain vapauttaa itse noita osia itsestään, jotka transformaatiota kaipaavat. Sekin aika voi jokaiselle joskus tulla, mutta silloin, kun ei vielä oma värähtely vastaa sitä, mitä transformaatio tarvitsee, on ihanaa ja helppoa pyytää Korkeimman apua, miksi sitten tuota korkeinta tahdotkin nimittää. 
Oma kokemukseni on, että paljon tänä aikana kanavoitu info siitä, että vain luopuu kaikesta negatiivisesta (lue muutosta kaipaavasta), ei tuo pysyvää värähtelyn muutostilaa. 

Mikä sitten kertoo siitä, että jotain oikeaa muutosta on tapahtunut omassa kentässäsi?
Jos pidemmällä aikavälillä tutkii omaa elämää, voi huomata, mitä on muuttunut omassa käytöksessä, arjessa ja vaikkapa ihmissuhteissa oman henkisen polun aikana. Energiatason muutokset näkyvät aina lopulta suoraan siellä arjessa ja lopulta voi saavuttaa oman työn kautta sen tilan, jossa yhteys omaan Korkeimpaan on puhtaana auki ja jokapäiväinen ohjaus toimii jo melkoisen hyvin. Saa vastauksia melkein mihin vain, koski kysymys sitten omaa polkua tai vakkapa näkymättömän tason asioita. Lopulta yhteys on niin vahvaa, että luopuu omasta halustaan ja antaa kaiken ohjauksen Valolle eli  omalle Jumalalliselle itselleen. 

Planeettaamme huuhtova korkea energian virtaus on  kiihtynyt. Olisi ihanaa, jos sielut valitsisivat työskennellä tuon uutta luovan energian kanssa. Maailmamme voisi nähdä vähitellen ihan konkreettisen tason muutoksia, jäykät rakenteet voisivat muuttua ilman väkivaltaa ja negatiivisen lisäluomista ja lopulta hyvä voisi virrata kaikille tasapuolisesti. 

Seuraava energiapläjäys on tuleva täysikuu, jota myös superkuuksi jälleen nimitetään. Se tarkoittaa sitä, että 14.11. kuu on lähimpänä Äitimaata moneen kymmeneen vuoteen. Viimeksi se on kommunikoinut Äidin kanssa näin nenäkkäin vuonna 1948. Varmaa on, että muutosmahdollisuus kiihtyy, eli monia piilottettuja osiamme nousee puhdistettvaksi. 

Vie siis kädet sydämellesi, rakasta itseäsi ja pyydä apua. Et todellakaan ole yksin, vaan saat kaiken tuen Ylhäältä, kuin vain niin valitset. 
Ratsastetaan ilosta kiljuen muutosaallon harjalla. Tämä on ainutlaatuinen aika ja mahdollisuus tranformaatioon.

Rakkautta todellakin on, hyväksymistä on ja iloa on. Ne vain täytyy valita.

Matka jatkuu ja noin tunti vielä ja olemme perillä Joensuussa. Sää on muuttunut lumisateiseksi ja märkiä lapasia läiskii auton ikkunaan. Olen ihan tyytyväinen kakkokuskin osaani. 
Hotelliin majoittuminen tapahtuu tänään myöhään ja aamulla on suht aikainen herätys. Me ehdimme koota messupaikkamme aamulla, sillä rekvisiittaa ei ole paljoa. Mukana on kirjat, hoitopöytä, sermi ja rolluppi, joka siis on myöhäisen saapumisemme syy. Kiitollisia kuitenkin olemme, sillä tuo näkyvämpi info saatiin nyt mukaan näille messuille. Nyt ei tarvitse teippailla monia monisteita työstämme, vaan yksi kangas kertoo, mitä me teemme ja mitkä ovat työkalumme. Emme tosin ole vielä avanneet pakettia, mutta toivotaan, että lopputulos on hyvä. Suuri kiitos menee jälleen Pohjanmaalle, sillä siellä on ollut osaavaa auttajaporukkaa tuon mainoksen aikaansaamiseksi. Yläkerta auttaa meitä usein monella tapaa, ihan käytännön tasolla. Ympärillämme on niin monia ihania, monen alan osaajia, jotka antavat tälle meidän työllemme suuren tuen. 

Tämä matka on mennyt aika lailla eri tavalla kuin moni muu reissumme. Monesti pääsemme töihin yllättäen kesken matkan jonnekin. Voi sattua esimerkiksi niin, että kesken hyvän pitsan syömisen tulee joku koputtamaan olkapäähäni. Joku, jota muut eivät ehkä näe. Nuo `koputtajat`tahtovat huomiomme ja toivovat apua siirtymiseensä. Tänä aikana on niin moni sielu eksyksissä välitilassa ja harhailee pitkiäkin aikoja maan piirissä etsien porttia eteenpäin, kohti uutta elämää.. 
Me olemme saaneet kumpikin samankaltaista ohjausta vuosien varrella,(toisiamme silloin tuntematta) että kaikkien sielujen kuuluisi siirtyä eteenpäin Valoon. Me emme ole perinteisen meediotoiminnan kannattajia, vaan tahdomme auttaa noita sieluja siirtymään eteenpäin. Avatun valoportaalin kautta (jonka Patrick avaa oman kenttänsä kautta) sielut siirtyvät pois maan piiristä ja saavat mahdollisuuden mennä eteenpäin. Meidän asiamme ei ole tietää minne, me olemme tässäkin vain kanavia, työkaluja, joita Valo käyttää. Kiitollisuus ja helpotus on usein suuri monella sielulla, kun vihdoin saa kaipaamaansa apua. 

Tämä matka on mennyt siltä osin rauhallisesti, mutta vielä voi olla yllätyksiäkin luvassa. Huomenna kuitenkin teemme työtä ihan kehoissa olevien kanssa, ainakin pääasiassa. Joskus voi jonkun mukana tulla näkymätönkin tulkinnan tai avun tarvitsija.
Muistan erään tapaamisen Tampereen messuilla, jolloin eräs nainen kierteli paikkamme ympärillä monta kertaa ja jossain kohtaa huomasin, ettei hän ole yksin. Mukanaan hänelle oli nuori tyttö henkikaavussaan. Lopulta nainen varasi minulta tulkinta-ajan ja tapasimme kasvokkain. Aluksi tein `normaalia`tulkintaa, katsoin sielun oppiläksyjä, suuntaa, haasteita ja menneiden elämien mukanaan tuomaa energiaa. Tuo `näkymätön` tyttö seisoi koko ajan naisen takana ja pyysi saada minuun kontaktia. Lopulta sain ohjausta, että minun tulee kertoa naiselle tuosta sielusta. Kysyin ensin, onko hän tietoinen, ettei tullut yksin. Heti kysymykseni aikana nainen purskahti rajuun itkuun. Hetken kuluttua hän hiukan rauhoittui ja kysyi mitä näen. Kerroin, että hänen vieressään seisoo nuori, noin parikymppinen tyttö. Iso, tuskaisa itku alkoi jälleen, mutta lopulta hän sai sanottua, että muutama kuukausi aiemmmin hänen lapsensa oli päättänyt itse matkansa täällä maan päällä. 
Kerroin, että tytär pyytää anteeksi, että se oli ikään kuin vahinko,, ja muitakin viestejä vaihdettiin.. Ohjasin naisen sitten Patrickin hoitopöydälle. Lopulta tytär sai apua siirtymiseen ja äiti traumojen ja siteiden parannusta ja katkoa. Herkkiksenä ja kolmen nuoren aikuisen äitinä tilanne oli minulle sekä raastava, että kiitollisuutta nostava. Pystyimme kaikki vain kiittämään Yläkertaa näin suuresta johdatuksesta ja avusta. Iso nöyryys taas kerran siitä, että oli pystynyt toimimaan kanavana jollekin niin paljon suuremmalle.. Tuon äidin suuri helpotus ja kiitollinen katse jäivät varmasti meidän molempien sydämiin. 

Joensuu alkaa häämöttää, joten tässä tämä päivitys nyt tällä kertaa.
Yritän nyt paremmin noudattaa saatua ohjausta itsekin ja löytää tämän kaiken "kiireen" ja menemisen keskeltä sen ajan, mitä tämä blogaustyö vaatii. Ehkä seuraavalla kerralla kerron muistakin auttajistani. Rakkaat Plejadilaiset katsovat tätäkin tapahtumaa ja luulempa, että heillä olisi jotain kerrottavaa ensi blogiin.
Kiitos kaikille.

Avainsanat: Transformaatio