Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tietäjän tarinoita

Astroa pitkästä aikaa

Share |

Maanantai 14.11.2016 klo 19.17


Tänä superkuun päivänä ollaan onnistuneesti jo illassa ja moni on edelleen hengissä. Mikä ionaihe ja helpotus, sillä energiat olivat/ovat hyvin intensiiviset ja vahvat. En ole vuosiin valvonut täyden kuun aikana, mutta viime yöt ovat olleet levottomia ja paljon on tullut keskiyön infoa. Lyhyiden yöunien jälkeen keho etsii tasapainoa ja puhtautta ja on vaatinut pienoisia ponnisteluja, että on jaksanut saada sen liikkeelle ja pysymään vaikkapa hyvässä syömisessä, mielihalujen sijasta. Mutta, jos nyt kaiken astraalienergian keskellä jaksaa olla vahva, voi olla varma, että kerää sitä vahvuutta tulevaakin varten. 

Astraalienergiat ovat aina kovasti aktviisia kuun ollessa lähellä maata, pyöreänä ja täytenä. Tilastotkin kertovat ikävä kyllä samaa, mutta hienoa on se, että puhdistamalla itsestään tuota alempaa värähtelyä, jää omassa kentässä tarttumapinta vähäiseksi. 

Muitakin voimavirtoja on tällä hetkellä liikkeellä ja niistä kertoo tässä Sarah Varcas, minun suosikkiastrologini/näkijäni tällä hetkellä..edelleenkin. Koen, että niin monet muut jauhavat samaa, vanhoja hienoja ylösnousemuskirjoituksia, oireita ja viittä deetä.. vuodesta toiseen, ja vuosikymmenestä toiseen. Ehkäpä tuo kollektiivin energia ja muisti ovat se "tiedon" lähde monelle, jotka eivät sen värähtelyä ylitä. Se selittäisi sen, että samat sanat toistuvat monien plogauksissa, mutta oikeasti asia jää löyhäksi ja samaksi, jota jo kakstuhatta luvun alussa toisteltiin. Mene tiedä, mutta Varcas siis on minun suosikkini, koska koen ja tunnen, että hän tuo uutta tähän aikaan, joka on eri kuin kymmenen aikaa sitten. Ja parasta, että hän ottaa usein laajemman näkökulman kuin henk.koht tunteet ja toiveet...

Nythän on aika siirtyä omasta navasta Äitimaan ja vastuun suuntaan. Sanoista teoiksi, ryhtymällä itse muutokseksi..

Tässä siis astroa a`la Varcas. 

MARS VESIMIEHESSÄ 9.11.–19.12.2016 
  
Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk
9.11.2016 
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine 
  
Olemme taistelukenttä! 
  
Ilmamerkissä Mars energisoi mieltämme ja mentaaliprosessejamme, mikä voi olla hyödyllistä joillekin ja vähemmän hyödyllistä toisille, riippuen siitä miten mielemme toimii! Jos sinulla on taipumusta olla täynnä kiitäviä ajatuksia ja elää päässä, Mars Vesimiehessä saattaa lisätä tätä taipumusta, ja on tärkeää pysyä mahdollisimman tietoisena siitä, miten paljon energiaa panostat mieleen. Jos kuitenkin mielesi kamppailee pysyäkseen matkassa hyvänä päivänä, Marsin saapuminen Vesimieheen voi olla tarvitsemasi piristysruiske! Riippumatta mielesi laadusta, tämä planeettasiirtymä kannustaa meitä innovatiivisempaan ajatteluun ja uudistuneeseen suhteeseen älymme kanssa. 
  
Uranus, Vesimiehen hallitsija, on edelleen kietoutunut Erisiin Oinaassa, mikä nostaa myrskyn. Kun Mars siirtyy Uranus-maailmaan ja Uranus kulkee Marsin hallitsemassa Oinaassa, nämä kaksi voimapesäplaneettaa yhdistävät voimat herättämään meidät ja pitämään liikkeessä, pidämme siitä tai emme! Mars Vesimiehessä vaatii, että toimimme kokonaisuuden intressien mukaan, ei oman itsen. Se vaatii jäänkylmää kiintymättömyyttä henkilökohtaisissa kiinnostuksissa ja halukkuutta luopua välittömästä henkilökohtaisesta tyydytyksestä suuremman hyvän vuoksi. Silloin kun sodan jumala kulkee veljeyden ja sisaruuden merkissä, taistelu koskee lahjomattomuutta. Se vaatii seisomaan tiukasti omassa totuudessamme, rohkeaa sydäntä joka ei pelkää katsoa täysin avoimin silmin, ja huomiota pyhään ytimeen kaikissa olennoissa, jotka ansaitsevat rohkean ja uskaliaan rakkauden. 
  
Vesimiehen ihanne, tasa-arvoinen maailma, jossa kaikkia kohdellaan sillä kunnioituksella, jota elämä ansaitsee, on kaukana monien ihmisen kokemuksista. Viha ja panettelu joka perustuu sukupuoleen, rotuun, uskontoon, seksuaalisuuteen, kykyyn ja muihin tekijöihin, rehottaa ympäri maapalloa, ja huolimatta sinnikkäistä ponnisteluista tarttua tähän ongelmaan, on monia, jotka pyrkivät jatkamaan epätasa-arvoa herpaantumattomalla vihatulvalla. On helppoa tuntea pakahtuvansa niin pahansuovan jyrkkyyden edessä. Ja kuitenkin Mars Vesimiehessä toimii tiennäyttäjänä, joka hakkaa Vesimiehen ajan ovea ja vaatii sitä avaamaan välittömästi! Sitä emme ehkä käsitä, että olemme jo oven toisella puolella ja voimme vetää koska tahansa sivuun salvat ja heittää oven auki päästäen auringonvaloa sisään. 
  
Uusi aika syntyy meidän kauttamme, emme astu siihen. Meidän ei täydy ainoastaan olla se muutos, jonka haluamme nähdä maailmassa, vaan myös nähdä se muutos, jonka haluamme tapahtuvan. Juhli jokaista ponnistusta tarttua epätasa-arvoon ja jokaista ihmistä, joka pyrkii luomaan rauhallisemman, hyväksyvämmän ja myötätuntoisemman maailman. Kiinnitä sama huomio niihin, jotka toimivat kokonaisuuden hyväksi, kuin niihin, jotka vetävät huomiomme puoleensa vähemmän sivistävistä syistä. On tärkeää katsoa elämää kasvoihin ja nähdä, mitä tapahtuu, mutta on yhtä tärkeää havaita sen monet kasvot ja tunnistaa sen paradoksaalisen monisyiset säikeet. 
  
Mars Vesimiehessä joka toimii yhdessä Uranuksen ja Erisin kanssa, muistuttaa meille, että suurin taistelu on usein itsen kanssa – yhtä paljon kuin minkään ulkoisen voiman. Jos huomaamme pakahtuvamme elämän vaatimista muutoksista, ne vahvistavat meitä tulevina viikkoina, lisäävät päättäväisyyttämme ja seisovat rinnallamme, kun murtaudumme omien esteidemme läpi. Jos meillä on vaikeuksia puhua totuuttamme ja puolustaa sitä, minkä tiedämme oikeaksi, ne muistuttavat meille, että henkisen kapinallisen elämä on vaikea ja matkan varrella on monia haasteita. Palkkiot ovat kuitenkin verrattomat, kun pystymme seisomaan omassa totuudessamme ja puhumaan sitä, riippumatta siitä mitä toiset sanovat. Monille tämä on mahdottomuus maailmassa, jossa aitouden seuraamus on yhtä kuin kuolema. Mutta jos näin ei ole meillä, meillä on vastuu puhua niiden puolesta, jotka eivät voi. Antaa rehellisen ilmaisun energiaa siihen kollektiivikeiton sulatuskattilaan, josta me kaikki syömme. 
  
Kun Mars vaihtaa merkkiä nyt, se muistuttaa meille, että mielemme toiminnan tunteminen, vastuun ottaminen itsestämme ja terävän tinkimätön toiminta on perustavanlaatuista etenemiselle tästä eteenpäin. Ilman sitä teemme vain samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, saamme samoja vanhoja tuloksia ja mietimme, miksi mikään ei koskaan muutu. Mars Vesimiehessä kertoo meille, että kaikki muuttuu, jos sallimme sen, ja meidän on aika tehdä sama. 
  
Sarah Varcas