Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Luomisen Säde

VUOSI 2014

Uusi vuosi tuo jälleen uutta vahvistavaa virtausta, uutta teemaa ja oppiläksyä. Aurinkokunnan sijainti kosmoksessa on entistä vahvempana sykkivän hienon energian syleilyssä. Aktiivista värähtelyä, uutta tuovaa ja luovaa on edelleen luvassa.

Ihminen ja Äiti maa, yhdessä, koko galaksimme kanssa, toinen toisiimme vaikuttaen, tulevaa ja mennyttä luoden.

Tärkeimmäksi teemaksi nostan erillisyyden taakse jättämisen, Luomisen yhdessä Äiti Maan kanssa. Siihen voi kuulua myös kosmisten yhteyksien luominen, maan hyväksi.

Tämä vuosi huutaa totuutta, sen esille nostamista, niin yksilötasolla kuin globaalistakin. Syvimmillään totuus tulee näkyä meidän kaikkien omassa elämässä, arjen tasolla. Kaikki se, mihin olemme jo vuosia pyrkineet, kouluttaneet itseämme, henkisesti, sitä emme voi enää erottaa erilliseksi arjestamme. Kaikki ne, jotka ovat käyneet kursseilla, tehneet harjoituksia, meditoineet, opiskelleet, hakeneet yhteyttä jne.. kaikki ovat nyt näytön paikan edessä. Miten totuutta tulee elää niin, että se olisi oikeaa ja muillekin suuntaa antavaa..

Uusi heränneiden aalto on tulossa, ja kokonaisuuden tähden tarvitsemme niitä, jotka nyt aktiivisesti jakavat tietoa, olevat esimerkkinä muutoksessa, ottavat vastuun omasta elämästään. Jotta totuus voisi ilmetä, rehellisyys tulee olla sen tien näyttäjänä. Olen rehellinen itselleni, omalle totuudelleni ja polulleni.

Me emme ole erillisiä. Me olemme yhtä. Olemme kulkemassa kohti planeettatietoisuutta, johon vie jokainen yksittäinen valinta, arjen teot, kuin myös tietoisuus hengittävästä, elävästä ja tuntevasta Äiti maasta.

Kaikki, mitä itsesi kautta työstät, miten ilolla uskallat elää elämääsi, mitä vilpittömämmin lähimmäistäsi rakastat, tai otat vastuuta omien valintojesi kautta, kaikki tuo siunausta Äiti maalle. Maan ja yksilön viesti kiirii ympärillemme ja luo positiivista energiaa, joka taas palaa luoksemme. Yhdessä luomme, yhdessä värähtelemme.

Tämä vuosi tuo siirtymää ensin yksilöstä kollektiiviin, vieläkin vahvemmin kuin aiempina vuosina. Se on myös konkreettista yhdistymistä, tiedon ja avun jakamista. Työ siis jatkuu!
Ajatuksen kääntäminen pois itsestä, vaikka itsen kautta muutostyötä tehden, on suuntana. En pyri muuntamaan negatiivista itsessäni, jotta olisin onnellisempi, vaan siksi, että maailma olisi onnellisempi. Painopisteen muutos on vahva, ja palvelemisen merkitys syvempi. Seuraava siirtymä on tietoisuus maasta elävänä olentona.

Vuosi etsii meistä kaikista vahvuutta, oman voiman lisäämistä, ja ykseyden löytämistä. Yhdessä luominen maan kanssa antaa tarvittavaa voimaa, ja sitä oikeaa suuntaa, joka on siunaukseksi koko luomakunnalle. Maadoittuminen, eli läsnäolo ja kehossa eläminen, pitää yhteydessä hetkeen ja sen kautta oven avoinna tietoiseen läsnäoloon. Luonnossa oleminen, energioiden ja elementtien aistiminen, keskustelu maan ja kaiken olevaisen kanssa avaavat yhteyttä vieläkin vahvemmaksi. Luonnon ja Äiti maan sykkeeseen synkronoituminen on yksi myös vuoden teemoista.

Omat maskuliiniset ja feminiiniset energiat opettelevat vielä ilmenemistilaansa. Oikeassa kohdassa, oikeaan aikaan, meidän tulee ilmentää kumpaakin puolta itsessämme. Näiden tilojen erottelukyky vaatii huomiota, mutta myös ilon säilyttämistä luomisessa. Harmonia kasvaa itsen ymmärryksen myötä. 

Vuosi on otollinen myös seikkailujen mahdollisuudelle. Matkustaminen ja totuuden etsiminen voi avata nyt entistä enemmän, varsinkin kun sen päämääränä on sisäinen itsen opiskelu, korkeampi ymmärrys taikka tiedon ja viisauden kasvattaminen. Maa puhuu kanssamme ja muinaiset viisaudet nousevat esille, nyt ihan uusissa paikoissa. Voimapaikat kutsuvat ja sydämen yhteydellä voimme niiden energiaa ja viestiä nostaa esille, ja jakaa itsemme kautta. Opiskelu yhdessä maan kanssa on hienosti eteenpäin vievä polku! Suomi on esillä viisautensa kanssa, jos sydämemme vastaa sen kutsuun.

Vuosi on vahvaa energiaa, joka tulee kyllä näkymään konkreettisellakin tasolla. Äiti maa näyttää omat kipukohtansa, samoin on ihimisen kanssa. Voi olla jopa niin, että jotkut edelläkävijät ottavat sairaudet itseensä, käyvät läpi muuntumista sen kautta, Äiti maan tähden. Tiedostaminen ja puhdistaminen korkeamman päämäärän tähden vaatii lujasti luottamusta ja kaikkien yhteistä tukea. 

Tämä vuosi nostaa meissä kaikissa esille oman sisäisen Soturimme, ja sen viisauden, jota olemme jo niin monessa elämässä kasvattaneet. Me olemme Luojan osasia, ihmiset, maa ja luonto. Emme voi olla erillisiä, emmekä voi olla vaikuttamatta toisiimme. On siis aika nähdä kokonaisuus ja toimia sen hyväksi. Yhdessä.