Tietäjän tarinoita

Kosmisia aaltoja ja ajatuksia

Lauantai 29.4.2017 klo 12:46


Aallon harjalla ratsastaminen ei aina ole niin helppoa. Uudet, aurinkokuntaiset virtaukset voivat välillä olla hyvinkin voimakkaita. Viime viikkoina ja päivinä on meidänkin planeettaa huuhdeltu hienolla energialla ja voisi sanoa, että joinain päivinä ihan olan takaa. Näissä myrskyissä on haastavaa pysyä virrassa mukana.

ihminen aina omissa elämäntilanteissaan yrittää löytää sen mahdollisimmin suotuisan ja kivuttomimman tavan selviytyä. Omat rutiinit, ohjelmoinnit ja arjen sujuminen voivat tuoda turvaa ja sellaista ajatusta, että minullahan on kaikki hyvin, onneksi olen näin tasapainoinen, etteivät muutostuulet minua heilauta. Mutta voi hyvinkin olla, että tuo oman elämän tasapaino onkin vain jäykkyyttä ja tiukasti rannalla seisomista, virran mukana menemisen sijaan.

Olen niin monen monta kertaa miettinyt tätä kaikkea.. maailman tapahtumia, ihmisiä, itseäni, henkisyyttä, kehitystä.. Iän karttuessa, monien kokeilujen, itsetuntemuksen ja Yläkerran ohjauksen seurauksena on hahmottunut selkeämpi kuva siitä, miksi me sieluina täällä maan päällä olemme ja miten me liitymme tuohon suureen kokonaisuuteen; ihmiskunta, aurinkokunta, galaxi jne...

Unohduksen verhon läpi kun tömähdämme kehoon ja aloitamme maallisen matkamme, olemme viattoman lapsen tilassa, mutta siltikin sielussamme on jo monen elämän kokemukset ja jäljet nähtävillä. Maalliset oppiläksyt alkavat jo vanhempien valinnasta lähtien. Perhe, johon synnymme, on yleensä se, jonka olemme sielutasolla katsoneet kasvattavan meitä parhaiten. Jokainen sielu tulee maan päälle jatkaakseen kehittymistään. Sielun tarkoitushan on lisätä omaa Valoaan ja lopulta, jossain elämässä tuoda tuo Jumalallinen Valo oman fyysisen olemuksensa kautta maailmaan. Niin kauan inkarnoidumme maalliseen muotoon, kunnes olemme ssavuttaneet sen, mikä on ollut tämän suuren suunnitelman tarkoitus: Ilmentää fyysisessä kehossa Jumalallista substanssia. Se ei tarkoita sitä, että olisimme Jumalia, vaan me olemme sen luovan, elämää synnyttävän ja ylläpitävän energian kanavia.

Miten siis kosmiset aallot ja tämä kaikki liittyvät yhteen?

Jumalallisest alkulähteestä pulppuaan nyt enemmän tuota korkeaa energiaa kohti Aurinkokuntaa ja maaplaneettaa. Se on tähän suureen sykliin kuuluva kehitysvaihe ja sen tarkoituksena on auttaa ihmiskuntaa kehittymään ja nousemaan värähtelyssään korkeammalle tasolle. Ihmiskunnan kuuluisi oppia omat, karmalliset oppiläksynsä, kehittyä tietoisuutena ilmentämään paljon enemmän tuota JUmalallista Valoa. 
Jokainen yksittäinen ihmissielu on yhteydessä tuohon kollektiiviseen ihmistietoisuuteen. Eli, ihmissielut ovat yhtä. Jokaisen sielun kaikki energia vaikuttaa yhteiseen kenttään, joko sitä kohottavasti tai laskevasti. Johtopäätös on hyvin selkeä: jokaisen sielun kuuluu nostaa omaa värähtelyään kehittämällä itseään, kohtaamalla omat haasteensa, oppimalla uutta jne.. Yksinkertaisesti elämä on sitä varten, jotta sielu muuntaisi omat pimeät kohtansa valoksi ja näin voisi ilmentää Jumalallista itsessään yhä paremmin. Mitä enemmän meissä on Valoa, sitä paremmin voimme vastaanottaa ja käyttää hyväksemme tuota korkeavärähteistä kosmista aaltoa, joka tälle planeetalle nyt suuntautuu. 

Sielussamme olevan matalamman energian muuntaminen Valoksi on se työ, miksi synnymme maan päälle, sillä sielumme kaipaavat Jumalallista alkuperäänsä.
Se työ vaatii sitä hereilläoloa, sitoutumista sekä ahkeruutta. Jos piiloudumme omaan arkeemme, olemme vain ihan hyviä ihmisiä, emme välttämättä kehitä sieluamme yhtään sen elämän aikana. Sielun kehittäminen ei tarkoita kaiken samanlaisena, muuttumattomana ja turvallisena pitämistä, vaan se on oman itsen tutkimista, rajojen ulkopuolelle menemistä, rehellisyyttä ja ennen kaikkea JUmalallisen energian kaipuuta. Henkisyys ei ole harrastus, vaan elämä itse.

Näiden kolmen vuosikymmenen aikana, jolloin itse olen ollut henkisellä etsimismatkallani, olen nähnyt melko paljon, miten Suomessa henkisyys on aaltoillut, trendit siinäkin ovat tulleet ja menneet. Monessa suuntauksessa ei edes tunnusteta Jumalallista aspektia, ei pyritä kohti Jumalaa/Valoa, vaan idea on vain uskoa, että kaikki ovat Jumalia, jo valmiita, kunhan vain uskovat niin.. Hyvä kysymys onkin, näkyykö se sitten oikeasti arjessa? Itseen ja omaan henkiseen kehitykseen keskittyminen kuuluu kehityspolkuun, mutta itsekeskeisyys on alempaa värähtelyä, josta on tarkoitus vapautua. Itsensä ylentäminen, ilman mitään ponnisteluja oman värähtelyn muuttamiseksi, on suuri sudenkuoppa Valon polulla. Nöyryys suuruuden edessä on oppilaan ensimmäinen askel.

Valaistuminen on Jumalallisen Valon täydellistä ilmentämistä myös kehon kautta. Sitä eivät suuretkaan mestarit saavuttaneet vain uskomalla, käymällä joitain kursseja ja sitten esittämällä pyhää.. Se on vaatinut hyvin paljon henkistä työtä, omasta tahdosta luopumista sekä täydellistä antautumista Jumalalliseen virtaan.

Hyvään uskominen sekä kaiken positiivisen lisääminen omassa elämässämme, kuuluvat myös niihin henkisiin arjen asioihin. On hyvä tehdä asioita, joista nauttii, joista saa iloa sekä on hyvä auttaa muita, heidän apua pyytäessään. On hyvä myös tukea pienimpiä sekä jakaa sitä henkistä tietoa, mitä on itse siihen mennessä kokenut. Oma kokemus on hyvin tärkeä, kun jaamme oppimaamme eteenpäin, sillä silloin viestiimme laskeutuu ihan erilainen energia, joka sanojen lisäksi vaikuttaa kuulijaan positiivisesti. 

Positiivisuus on vain osa henkistä kehitystä. Se ei ole edes rehellistä, jos kenttämme ei tue sitä energiaa. Siksi itsemme, omien värähtelyjemme, tunteidemme ja ajatustemme opiskelu ja matalamman värähtelyn puhdistaminen tuo sen pysyvän muutoksen kenttäämme. Se on pohja, jolle on hyvä rakentaa elinikäistä henkisyyttään, Valoon turvaamisen avulla.

On myös hyvä opiskella suurten mestareiden opetuksia. Aiemmin oli helpompi saavuttaa oikeaa informaatiota esimerkiksi suuresta arkistosta, Akaasista aikakirjoista. Nyt on tilanne hankalampi, sillä kollektiivinen energia on entistä matalampaa ja sen värähtelyn yläpuolelle pääseminen voi olla työn takana. Mutta se on edellytys puhtaan tiedon välittämiselle. Sen tähden voikin olla hyvä suhtautua kriittisesti nykyajan kanavointeihin, sillä niissä luultavimmin on hyvinkin paljon juuri tuota dissinformaatiota, josta tänä aikana paljon on puhuttu. Itse luotan eniten juuri vanhoihin teksteihin ja niitä vertailemalla voi huomata, miten korkeampi totuus löytyy niistä kaikista, vain eri aikakausiin ja sanoihin puettuna. Sillä vaikka meillä kaikilla on omat polkumme/totuutemme, on olemassa yksi universaalinen totuus ja lait, joiden varaan aurinkokunnassa kaikki on rakennettu.
Viime vuosisadan vaihteessa oli monia suuria henkisiä etsijöitä, suuria sieluja, jotka janosivat totuutta niin paljon, että käyttivät (uhrasivat) oman elämänsä sen löytämiseen. 1800-1900 luvun vaihde oli kosmisesti sellainen, että henkisyys oli silloinkin varsin aktiivista ja globaalia. Herääminen oli silloin aktiivista ja uusi suurempi sykli aktivoitui.

Aurinkuntamme ja tämä ihana Äitimaa elää suurempien ja pienempien syklien mukaan, kehitys päämääränään. Tällä hetkellä planeettamme on edelleen suuressa hienon energian fotonivyöhykkeessa, jota myös Alcionen spiraaliksi kutsutaan. Suuri Lähde, galaximme keskus lähettää sen vyöhykkeen kautta impulsseja, jotka muuntavat kaikkea energiaa sen kohdatessaan. Oli kyse sitten materiasta tai hienommasta energiasta. Kaikki tasot saavat osakseen noiden kosmisten aaltojen tuoman värähtelyn. Tämän muutosaikakauden tuoman uuden energian voimme käyttää koko aurinkikuntaa ja ensisijaisesti omaa planeettamme ja ihmiskuntaa hyödyttävästi. Olemalla tuon energian mahdollisimman puhtaita kanssatyöskentelijöitä ja ilmentäjiä. Suuremman kuvan näkeminen ja vastuun ottaminen oman itsen henkisestä kehityksestä, Valon lisäämisestä, ovat ne tärkeät askeleet kohti ylösnousemista. Työ alkaa aina itsestä.

Olemme reilut kaksi vuotta nyt kiertäneet eri ryhmissä opettamassa tuota omaa työtä, jakamassa ajankohtaista infoa ja oppimaamme sekä käyneet säännöllisesti tukemassa sieluja, jotka ponnistelevat kohti parempaa elämää ja vastuullisempaa näkemystä ihmiskunnasta, pois itsekkyys ja 3D ajatuksista ja teoista.
Tuo työ antaa joka hetki suuren kiitollisuuden tunteen siitä, että niin monet kaipaavat todellista muutosta ja ovat valmiit tekemään paljon työtä sen saavuttamiseksi. Jumalallinen polku on jo monelle auennut ja Oman Korkeimman ohjaus tullut todeksi. Se kaikki tuo vilpitöntä iloa ja uskoa siihen muutokseen, jota jälleen kerran on viime vuosikymmenet yritetty saada aikaiseksi. Rakenteet muuttuvat hitaasti, mutta kun perustuksia on tarpeeksi huojutettu totuuden avulla, voi koko rakennelma romahtaa kerralla jonkin suuren aallon taas huuhtoessa tätä ihanaa, uskomattoman kaunista planeettaa.

Ryhmäläisemme ovat saaneet pohdittavakseen mm. kysymyksen: Mitä on henkisyys? Sana itsessään pitää sisällään vastauksen.. Ehkäpä sinäkin tahdot miettiä tätä kysymystä syvällisesti.

Suomessa on vappuviikonloppu tulossa. Se on yksi niistä juhlista, jolloin matalampi värähtely valtaa tämän maan. Vappuun liittyvät traditiot laskevat aina kokonaisenergiaa ja monien voi olla vaikeakin vastustaa tuota kollektiivissa olevaa matalaa energiaa, joka kehottaa toimimaan vappuna tietyllä tavalla. Ihmisen sanoin, pidetään kivaa ja juhlitaan! 
Tässä kohtaa voikin olla hyvä pysähtyä ja miettiä, edistääkö mikään perinteisistä valinnoista henkisyyttä ja oman Valon lisääntymistä.. 
Joka tapauksessa toivotan kaikille kaunista työn juhlan viikonloppua. Me juhlistamme eri ryhmien kanssa Pohjanmaalla sitä ajatusta, että niin monet ovat jo tarttuneet todelliseen työhön oman sielunsa ja ihmiskunnan hyväksi! Suuri kiitos kaikille teille <3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini