Tietäjän tarinoita

Muutoksella on jo kiire!

Share |

Maanantai 20.4.2015 klo 15:26


Kvanttifyysiikka on kiinnostanut minua kovin viime vuosina. Tässä hieno,joskin vähän kärsivällisyyttä vaativa tiedemiehen näkemys henksiyydestä ja tieteestä. Antaa tieteen näkemystä siitä, miten ihmistietoisuuden kollektiivi muokkaa tulevaamme.

Toivoa sopii, että todellakin kaikki se henkinen työ vihdoin toisi tuloksia, ja mahdollisimman moni heräisi. Meillä on jo nyt kiire.
Suosittelen! 
Kääntäjänä Leena Junttila

M.B. Menski
Ihmiskunnan tietoisuus ja kvanttifysiikka
***
… Näin on, maailma on hyvin mutkikas ja se on muuttunut vaikeaksi kaikille, jotka elävät siinä, mm. informaatiotulvan takia, samaan aikayksikköön mahtuu nyt paljon enemmän tapahtumia. Elämä ei ole enää niin rauhallinen ja seesteinen kuin ennen, siksi ihmisen psykologia näyttelee isompaa roolia kuin ennen. Psykologian kontekstissa on tietenkin hyvin tärkeää ymmärtää mikä on ihmisen tietoisuus. Yllättäen nousee esille, että kvanttimekaniikka ja laajemmin kvanttiteoria pystyvät tarjoamaan uutta näkökulmaa. Sen avulla voimme tarkkailla tietoisuutta aivan uudella tavalla. Ilman kvanttimekaniikkaa lähestymistapa on täysin erilainen.
Kvanttimekaniikka ei tietenkään pysty selittämään kaikkea tietoisuuteen liittyvää, mutta sen avulla voidaan selittää merkittäviä tietoisuuden piirteitä, jotka tuntuvat hyvin poikkeavilta ja jopa niin oudoilta, että monet ajattelevat, että ne ovat ristiriidassa luonnontieteiden kanssa.
Tosiasiassa ristiriitaa ei ole. Ne ovat täysin linkittävissä luonnontieteisiin, varsinkin jos pidetään mielessä, että luonnontieteisiin kuuluvat myös kvanttilait. Tuolloin ne eivät ole pelkästään yhdistettävissä luonnontieteisiin vaan voi jopa väittää, että jos me syvällisesti tutkitaan tai analysoidaan kvanttiteoriaa, se luonnollisesti johtaa meidät näihin outoihin tietoisuuden poikkeaviin ilmiöihin, niihin tietoisuuden kummallisiin ominaisuuksiin, joita sanotaan mystisiksi. Niille löytyy selitys, koska maailmamme on kvanttimaailma.
Kvanttimekaniikkaan pohjautuva lähestymistapa tietoisuutta tarkastellessamme ei ole uusi. Se tuntuu tuoreelta, koska vasta nyt sitä on ruvettu tutkimaan ja kehittämään intensiivisesti. Ensimmäistä kertaa tätä lähestymistapaa on ehdotettu käytännössä heti kvanttimekaniikan synnyttyä. Kvanttimekaniikka syntyi vuonna 1905, muodollisesti jopa aikaisemmin. Voimme aloitta kvanttimekaniikan kauden laskennan Max Planckista. Hän on ottanut käyttöön joitakin kvanttiteorian käsitteitä. Perusteellisesti kvanttimekaniikkaan paneutui Albert Einstein, joka esitti fotonin käsitteen. Hän ymmärsi, että valo koostuu yksittäisistä kvanteista. Kutakuinkin lopullisen muotonsa nykykvanttimekaniikan teoria sai 1930-luvulla.
Jo 1930-luvulla esitettiin olettamus, että joidenkin tietoisuuden ominaisuuksien selittämistä varten tarvitaan kvanttimekaniikkaa. Tämän tänäkin päivänä innovatiiviselta tuntuvan ajatuksen esittivät psykologi Carl Gustav Jung ja fyysikko Wolfgang Paul, kumpikin loistavia tiedemiehiä omalla alallaan. Tämä kaksikko on oivaltanut, että tietoisuutta voi ymmärtää vain kvanttimekaniikan avulla. Vasta nyt fyysikot ovat ryhtyneet intensiivisesti tutkimaan tätä haaraa. Hyvin kauan Jungin ja Paulin työt ovat pysytelleet tuntemattomina, koska niistä oli julkaistu vain osia ja keskeisimpiä ideoita. Ehkäpä siksi, että työ on jäänyt kesken, se ei tyydyttänyt kaikkia, eikä toisin voinut käydä, koska heidän käytössään ei ollut niitä instrumentteja, joiden avulla pystyy luomaan tietoisuuden kvanttiteorian. Ne saatiin vasta myöhemmin, mm. kvanttimekaniikan paradokseista. Tärkeinä instrumentteina ovat Bellin epäyhtälö (v. 1964) ja Aspectin koe, joka vahvisti käsityksen kvanttimaailman ominaisuuksista ja on tarpeellinen tietoisuuden ymmärtämisen kannalta (v. 1980).
Vasta nyt pystymme omaksumaan tämän Jungin ja Paulin perinnön. Einstein Posolsky Rosen Paradoksi ja Bellin epäyhtälö osoittavat, että kvanttimaailma poikkeaa klassisesta maailmasta, siitä miten me näimme sen perinteisen fysiikan kautta. Intuitiivisesti tunnemme, että ne poikkeavat toisistaan merkittävästi. Einstein Posolsky Rosen Paradoksi ja Bellin epäyhtälö tuovat tämän eron selkeästi esille, varsinkin jos tukeudumme myös Aspectin kokeeseen.
Miten voitaisiin kuvata maailma niin, että sen merkittävät kvanttiominaisuudet säilyvät? Siinä voimme tukeutua monimaailmatulkintaan eli Everettin tulkintaan. Mikä se on? Se on yksi kvanttimekaniikan tulkinnoista. Kvanttimekaniikka ei muutu, mutta muuttuu sen tulkinta eli ei käytetä tavallista tulkintaa, jota esim. fyysikot käyttävät tehdessään omia laskelmiaan vaan otetaan toinen tulkinta käyttöön. Tähän päättyi
amerikkalainen fyysikko Everetti vuonna 1956. Hän kehitti tämän tulkinnan, koska käsitti, että ilman siirtymistä toiseen tulkintaan ei ole mahdollista selittää joitakin paradokseja vaan ne jäävät ratkaisemattomiksi paradokseiksi ja syntyy tietynlainen ristiriita kvanttimekaniikan sisällä. Nämä voi ratkaista ottamalla käyttöön Everettin monimaailmatulkinnan.
Pelkistettynä voi sanoa, että Everettin monimaailmatulkinta kuvaa kvanttimaailman ja perinteisen maailman seuraavalla tavalla: kvanttimaailma on tavallaan moni-ilmeinen, se sisältää monia klassisia ilmeitä, voidaan puhua klassisista projektioista. Toisin sanoen jos katsotaan kvanttimaailmaa toisesta suunnasta, me näemme yhden klassisen kuvan, mutta jos katsotaan toisesta – nähdään aivan erilaisen klassisen kuvan. Mikäli me tukeudumme klassiseen fysiikkaan, tämä tilanne, että saman maailman kumpikin näkymä pitää paikkansa, voi tuntua täysin mahdottomalta, mutta kyllä niiden rinnakkainen olemassaolo on mahdollinen - kvanttimekaniikassa sille on oma käsite – kvanttisuperpositio.
Mikromaailman osalta tämä ymmärrettiin jo kauan sitten, ja se on todistettu kokein, mutta makromaailman osalta se esiintyy vain Everettin monimaailmatulkinnassa. Esimerkiksi mikroskooppinen kohde, vaikka elektroni, voi olla pisteessä A, tuolloin sillä on tietty tila ja pisteessä B, jolloin sillä on erilainen tila. Näitä tiloja voi käsitellä vektoreina – me voimme laskea nämä kaksi tilaa yhteen saaden tulokseksi tila, joka on kahden tilan yhteissumma eli kvanttimekaniikan käsittein kvanttisuperpositio. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Me emme voi väittää, että elektroni on pisteessä A tai pisteessä B, tietyllä tavalla se on samanaikaisesti kahdessa pisteessä. Toisaalta se on pistehiukkanen, jolla ei ole mittoja, se ei voi olla sutattuna kahteen pisteeseen, mutta se on samanaikaisesti kahdessa pisteessä.
Kvanttikohteiden eli mikroskooppisten kohteiden osalta tämä on todistettu, mutta toteutuuko se myös makromaailman kohteiden kohdalla? Onko mahdollistaa olettaa, että esimerkiksi tällä hetkellä taivas on pilvetön – maailmamme yksi näkymä, ja pilvien peitossa – maailmamme toinen näkymä? Onko olemassa tila, jossa kumpikin näkymä yhdistyy eli esiintyy kvanttisuperpositiota? Klassisen fysiikan kannalta siinä ei ole mitään järkeä.
***
Tietoisuuden kaksi keskeisintä ominaisuutta, jotka ovat muuten selittämättömiä, mutta ovat selitettävissä Everettin monimaailmatulkinnan avulla, ovat poikkeuksellinen intuitio ja subjektiivisen todellisuuden hallinta. Nämä ovat kummallisia ilmiöitä. Poikkeuksellinen intuitio on informaation saamista tyhjästä. Maailmastamme saadaan sellaista tietoa, jota on mahdotonta saada tietoisessa tilassa. Tietoisesta tilasta käsin me havainnoimme vain maailman yhden klassisen näkymän, me emme voi nähdä kahta näkymää yhtäaikaisesti. Tosiasiassa niitä on huomattavan paljon enemmän kuin kaksi, ja kaikki ne yhdessä muodostavat kvanttimaailman. On selvää, että tästä tietopankista, joka koostuu valtavasta määrästä klassisia näkymiä, on mahdollista saada paljon laajempaa tietoa. Kun ihminen on tietoisessa tilassa ja näkee vain yhden näkymän, tämä informaatio on piilossa. Poikkeuksellinen intuitio on kyky päästä laajaan kvanttimaailmankuvaan ja saada informaatiota kaikista klassisista näkymistä yhtä aikaa. Jos ihminen näkee ja ajattelee yhdestä näkymästä / yhdestä klassisesta maailmasta käsin tämä informaatio on suljettu. Toisin sanoen klassisen fysiikan näkökulmasta tätä informaatiota ei ole eikä voi olla olemassakaan, mutta siitä huolimatta pystymme saamaan sen.
Millä keinoin voimme päästä siihen käsiksi? Fysiikka ei tarjoa siihen keinoja, fysiikka vain selittää ilmiön. Ihminen on jo kauan tiennyt miten se onnistuu, mm. joidenkin idän uskontojen edustajat hallitsevat tämän taidon – jotkut filosofit, joogit, buddhalaiset, tietynlaista psykologista valmennusta harjoittavat ihmiset jne. Harjoituksen pääkohtana on tietoisuuden kytkeminen pois päältä. Puhutaan arkitietoisuudestamme, jonka kautta näemme ympäröivän maailman tavanomaisine kuvineen, mm. näkö-, tunto- ja makuaistien kautta saadut kokemukset eli maailman, jonka olemme tottuneet näkemään tietoisessa tilassa. Tähän kuuluu myös siihen liittyvä ajattelutapa. Juuri nämä prosessit on kytkettävä pois päältä, on pyrittävä tietoisuuden tyhjyystilaan. Se on avain kvanttimaailmaan. Pääsy kvanttimaailmaan on aina olemassa, mutta tämä kirkas ja selkeä klassinen näkymä edessämme ikään kuin peittää sen. Se häiritsee näkemästä muita näkymiä, jotka ovat taustalla. Kytkemällä tietoisuutemme pois päältä me pääsemme näkemään muita ”kuvia”. Eli tämän
mekanismin voi oivaltaa psykologisten harjoitusten avulla, on olemassa Opettajia, jotka hallitsevat tämän taidon, kun taas fysiikka selittää miksi tämä on mahdollista, mitä ovat nämä muut kuvat ja mistä tulee tämä informaatio.
Tietoisuus käsitteenä on hyvin monipuolinen eli jos puhutaan, että jokin on tai jotakin ei ole tietoisuudessa, on aina tarkennettava terminologiaa. Jossakin mielessä tietoisuutta ei toistaiseksi pystytä määrittelemään. Toivon, että kvanttimekaniikan avulla pystytään määrittelemään tietoisuus. Toisaalta tietoisuuden määritelmiä on lukuisia… kymmeniä, jokainen kirjoittaja määrittelee sen omalla tavallaan. Sen voi nähdä ristiriitana – onko tietoisuus määritelty vai ei? Eri ihmiset ymmärtävät tietoisuus-sanan sisällön eri tavalla. Kun sanotaan, että määritelmiä on paljon erilaisia, tarkoitetaan sitä, että on olemassa erilaisia prosesseja, jotka tapahtuvat silloin, kun ihminen on ns. tietoisessa tilassa, vrt. ajatusprosessit, loogisen ajattelun prosessit, jne. Näitä prosesseja on tutkittu perusteellisesti, myös sitä, millä tavalla aivomme toimivat näiden prosessien aikana. Myös kaikki tämä kuvataan tietoisuuden teoriana.
Kun minä puhun kvanttiteoriasta ja kvanttimekaniikasta, en tarkoita tätä määritelmää. Puhun tietoisuuden syvimmästä kerroksesta eli millä tavalla poikkeavat toisistaan se tila, missä minä tiedostan, siitä tilasta, missä minä en tiedosta. Tätä hienovaraista siirtymistä ”en tiedosta” tilasta ”tiedostan” tilaan ei pystytä määrittelemään, kun taas kvanttimekaniikan Everettin tulkinnassa määrittely onnistuu.
Maailmankuva heijastuu aivojen toimintaan, esim. jokin näkymä aktivoi tiettyä aivojen aluetta – tämän me tiedetään erittäin hyvin. Toisin sanoen jos nähdään yhtä kuva – aivot on tietyssä tilassa, mutta jos nähdään toista kuva – myös aivot ovat eri tilassa. On kuitenkin muistettavaa, että maailmamme on kvanttimaailma. Niin ihmisen suhteen ulkoinen maailma kuin itse aivotkin yhtenä fyysisenä järjestelmänä ovat kvanttijärjestelmiä. Mikäli ne voivat olla yhdenlaisessa, ensimmäistä näkymää vastaavassa tilassa, ja toisessa, toista näkymää vastaavassa tilassa, ne voivat asettua myös näiden tilojen kvanttisuperpositioon. Everettin mukaan on mahdollista, että myös makroskooppiset tilat voivat asettua kvanttisuperpositioon.
Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, ettemme voi sanoa, että aivot ovat joko toisessa tai toisessa tilassa vaan aivot ovat kahden näkymän kvanttisuperpositiossa, todellisuudessa niitä on kuitenkin rajattoman paljon. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, koska me tiedostamme näkevämme vain yhden näkymän eli tässä tarjotaan erilaista lähestymistapaa. Kun puhutaan kvanttimaailmasta, oletetaan, että maailman klassisia kuvia on paljon. Kun asiaa lähestytään toiselta kantilta, tietoisuuden kannalta, eli millä tavalla me näemme tämän maailman tietoisessa tilassa, käy ilmi, että tietoisuus on tapa nähdä nämä kuvat/projektiot erillään toisistaan. Eli näkemällä yhtä kuvaa, me emme voi nähdä muita näkymiä, näin meille syntyy illuusio, että muita näkymiä ei ole olemassakaan, että on olemassa vain yksi klassinen maailma eikä sille ole mitään vaihtoehtoja.
Toisin sanoen tietoisessa tilassa me näemme vain yhden näkymän, mutta ”sammuttamalla” tietoisuuden me saamme informaatiota muista näkymistä. Tämä informaatio ei tule tavanomaisessa muodossa, on vaikeaa sanoa, missä muodossa se tulee, mutta se tulee. Palattuamme tietoiseen tilaan me voimme pukea tämän informaation tutuiksi käsitteiksi, sanoiksi, ajatuksiksi jne. Mutta alun perin se saadaan poikkeavassa muodossa, josta on vaikeaa saada kiinni.
Eli kun toinen tarkkailija näkee yhden kuvan, myös toinen vieressä oleva tarkkailija näkee saman kuvan. Miksi näin käy? Tämän perusteleminen on hyvin yksinkertaista ja selitettävissä matemaattisin kaavioin, voin kyllä yrittää selittää sen myös sanallisesti. Everettin tulkinta rakentuu mittaustilanteen lähtökohdista. Kvanttimittaustilanne on sitä, että meillä on mikroskooppinen kohde eli kvanttikohde ja se on yhteydessä makroskooppiseen kohteeseen eli mittalaitteeseen. Mittalaitteella mitataan kohteen arvot. Katsomalla mittalaitetta me näemme mittatulokset ja päättelemme niiden perusteella mikroskooppisen kohteen tilasta. Tämä on mittaustilanteen peruskuvio.
Alkuun tarkastellaan kaksi yksinkertaista mittaustilannetta ja vasta sen jälkeen tarkastellaan sellaista tilannetta, joka johtaa makroskooppisten tilojen kvanttisuperpositioon. Otetaan esimerkiksi
mittaustilanteen, jonka aikana mitataan elektronin positio. Elektroni voi olla joko pisteessä A tai pisteessä B. Elektronin läheisyyteen tuotu mittauslaite antaa meille vastauksen – elektroni on pisteessä A tai se ilmoittaa, että elektroni on pisteessä B. Ensimmäisessä tilanteessa mittauslaite siirtyy sellaiseen makroskooppiseen tilaan, jossa sen taulussa lukee A tai nuoli osoittaa A:ta. Toisessa tapauksessa se siirtyy toiseen makroskooppiseen tilaan, jossa se osoittaa B:tä. Mikäli elektroni on todellakin ollut A-pisteessä, se osoittaa A:ta. Myös mittauslaitetta katsova tarkkailija näkee A:n. Tämä on se tavanomainen tila, joka ei millään tavalla poikkea klassisesta. Samaa tapahtuu, jos elektroni on B-pisteessä, myös mittauslaite osoittaa B:tä, tarkkailija näkee B:n, tämä on selvää eikä toisin voi olla. Mutta jos elektroni onkin kvanttisuperpositiossa eli kvanttimielessä se on samaan aikaan sekä A, että B-pisteessä? Mitä tapahtuu mittalaitteelle? Myös mittalaite siirtyy kvanttisuperpositioon eli ollaan kvanttisuperpositiotilanteessa: elektroni on A-pisteessä – mittalaite osoittaa A-pistettä, elektroni B-pisteessä – mittalaite osoittaa B-pistettä, eli hallitsee näiden tilojen kvanttisuperpositio. Tämän perusteella nähdään, että makroskooppinen kohde, tässä tilanteessa mittalaite, on kahden klassisen tilan kvanttisuperpositiossa. Niiden ei perinteisesti kuuluisi esiintyä rinnakkain, mutta niiden on pakko esiintyä, tämän sanelee kvanttimekaniikka ja sen ominaisuus, jota sanotaan lineaarisuudeksi.
Miten tilanne muuttuu, jos on kaksi tarkkailijaa? Käydään läpi samat perustelut. Meidän on todistettava, että tarkkailijat näkevät samat mittatulokset. Palataan takaisin perusasetelmaan. Elektroni on A-pisteessä, kvanttisuperpositiota ei ole, mittalaite osoittaa A:ta. Kumpikin tarkkailija näkee tietenkin saman tuloksen. Saman logiikan perusteella, jos elektroni on B-pisteessä, kumpikin tarkkailija näkee, että mittalaite osoittaa B:tä. Oletetaan nyt tilanne, että elektroni on kvanttisuperpositiossa – mittauksen jälkeen mittauksen tuloksena syntyy makroskooppisten tilojen kvanttisuperpositio: elektroni A-pisteessä, laite osoittaa A:ta, kumpikin tarkkailija näkee A:n, mutta tämän lisäksi on olemassa kvanttisuperpositio: elektroni B-pisteessä, laite osoittaa B:tä, kumpikin tarkkailija näkee B:n. Syntyy kahden tilan kvanttisuperpositio. Me voimme nähdä että yhdistyy eli siirtyy kvanttisuperpositioon kaksi tilaa, jotka perinteisesti eivät voi yhdistyä. Näimme myös, että kumpikin tarkkailija näkee joko A tai B-pisteen, toisin ei voi olla. Ei voi olla niin, että saman kvanttisuperposition aikana toinen tarkkailija näkee yhtä ja toinen toista, se olisi ristiriidassa kvanttimekaniikan perussääntöjen kanssa, mm. lineaarisuuden kanssa.
***
”Minä”-näkökulmasta muut ihmiset, niin kuin minun tietoisuuteni ja havaintokykyni sen näkee, ovat ulkoisia kohteita. He kuuluvat siihen maailmaan, joka suhteessa minuun on ulkopuolinen. Mutta jos me pääsemme analysoimaan koko ketjun ja siirrymme operoimaan kvanttikäsitteillä, johtopäätöksenä on, että tosiasiassa tietoisuudessa piilevät kaikki vaihtoehtoiset maailmakuvat, koko kvanttimaailman laajuus on tietoisuudessamme jollakin tavalla läsnä. Tämän on vaikea selittää lyhyesti, mutta näin tarkasteltuna, uskokaa pois, meidän on tultava siihen johtopäätökseen, että minä olen maailman osa ja koko maailma sekä kaikki muut tarkkailijat maailman osana liittyvät erottamattomasti yhteen. Minä ja maailma olemme yhtä.
Tässä mielentilassa, kun tavallinen tietoisuus on ”sammutettu” ja avautuu pääsy kaikkiin vaihtoehtoisiin klassisiin tiloihin eli koko kvanttimaailmaan, siinä tilassa minä ja maailma olemme yhtä. Tässä kohti fysiikka avaa meille yllättäen hyvin vanhan filosofisen näkemyksen mikrokosmoksesta – koko maailma on ihmisen sisällä. Filosofit ovat oivaltaneet tämän jo ajat sitten ja fysiikka tulee samaan johtopäätökseen aika mutkikkaiden laskentakaavojen kautta, mutta johtopäätös on sama ja tämä on hyvin kiehtovaa.
***
Jos ihminen otetaan kuviosta pois ja tarkastellaan pelkästään luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta, uskonnollisella kielellä voitaisiin todeta, että Jumala hallitsee kaiken. Kuvioon astui ihminen ja, käyttäen taas uskonnollista kieltä, lankesi syntiin, otti ohjakset omiin käsiin. Ihminen ajatteli, että sen sijaan, että hän tottelee Jumalan lakia, hän itse pystyy erottamaan mikä on hyvää ja mikä pahaa. Tässä piilee syvä totuus. Luonnossa kaikki on tasapainossa. Vaikka toinen eläin saalistaisikin toista, se tapahtuu vain siksi, että juuri tämä auttaa ylläpitämään tasapainoa. Jotta kaikki elävä pystyisi jatkamaan elämää, vaaditaan, että jotkut yksilöt kuolee, mm. tämäntyyppisen näennäisesti väkivaltaisen käytöksen seurauksena. Tästä luonnon
tasapainoisesta maailmasta puuttuu pahuus pahuuden vuoksi, tai pahuus itseni hyödyksi. Vaikka toinen eläin joutuukin saalistamaan toista saadakseen ruokaa, se auttaa häntä jatkamaan elämää. Kukaan ei tapa siksi, että tappaminen tuottaa tyydytystä. Tätä ei esiinny luonnossa. Ihmisten maailmassa tämä ilmiö on noussut esille eli se on ihmiselle ominaista pahuutta. Jos susi tappaa jäniksen, jossakin mielessä, paradoksaalista kyllä, siitä hyötyvät myös jänikset, tämä on tuttu tosiasia, että susi tappaa heikoimmat, eloon selviytyvät vain vahvimmat jänikset, minkä seurauksena jänisten kanta vahvistuu.
Ihmisen toimintaa ei ohjaa enää tämä absoluuttinen hyvyys – hyvyys, joka olisi hyvää kaikelle elävälle. Ihmistä ohjaavat kapeammat intressit, äärimmäistapauksissa vain henkilökohtaiset intressit, laajemmin perheeni tai kansani intressit – myös nämä ovat hyvin kapeat intressit. Vaikka pidettäisiin mielessä koko ihmiskunnan intressit, samalla voi aiheutua vahinkoa ympäristölle eli muut elävät olennot kärsivät.
Siirtyminen altruistiseen ideologiaan, altruistisiin periaatteisiin, jolloin otetaan huomioon kaiken elävän intressit, on koko ihmiskunnan ajankohtainen haaste, ilman tätä siirtymä ihmiskunta ei selviydy hengissä. Se selviytyy vielä jonkin aikaa, mutta tämän siirtymän on tapahduttava vääjäämättä.
Hyvin monet merkit viittaavat siihen, että ihmiskunta kulkee kohti globaalia kriisiä, jonka seurauksena koko ihmiskunta voi tuhoutua. Jos mikään ei muutu, tätä kriisiä ei voi välttää. Mitä on muutettava, että tämä kriisi väistyisi? Juuri ihmisten tietoisuuden on muututtuva, monet ajattelijat ovat jo varhain oivaltaneet tämän. Puhun taas tietoisuudesta sanan laajassa merkityksessä. Eli ihmisiä ohjaavien periaatteiden on muututtuva altruistisiksi. Miten tämä onnistuu? Fysiikan tarjoama näkemys tietoisuudesta voi tuoda tähän uutta näkökulmaa.
Oletetaan, että kaikki säilyy ennallaan ja ihmisten tietoisuus pysyy individualistisena, tuolloin kriisiltä ei voi välttyä. Miksi? Syy on hyvin yksinkertainen. Kehittyvien teknologioiden olosuhteissa ihmisten periaatteet pysyvät individualistisina eli ihmiset ohjaavat nämä valtavat voimavarat (monesti ne saattaa keskittyä yksittäisten ihmisten käsiin) oman hyvinvoinnin hyväksi, mikä tuottaa vahinkoa muille ihmisille. Juuri tämä johtaa kriisiin eli ehtona on, että tietoisuuden on muututtuva.
Mutta palataan tietoisuuden kvanttiteoriaan. Makroskooppiset toisilleen vaihtoehtoiset maailmankuvat voivat olla kvanttisuperpositiossa, voivat olla rinnakkain. Olemme äsken käsitelleet yhden maailmankuvan, jossa tietoisuus pysyy muuttumattomana, kriisi on väistämätön, ihmiskunta tuhoutuu. Vaihtoehtoinen maailmankuva on se, että suurimmalla osalla ihmisistä tietoisuus muuttuu altruistiseksi, kriisiltä vältytään, teknologiat ovat edelleen voimakkaita, mutta nyt niitä käytetään pelkästään hyviin asioihin. Ihmiskunnan tuhoutumista ei tapahdu, ihmiskunta selviää. Tässä on kaksi vaihtoehtoista maailmankuvaa. Kvanttimaailmassa ne ovat rinnakkain. Toinen ei sulje toista pois. Kumpi vaihtoehto valitaan?
Me emme voi sanoa, että ihminen joutuu joko toiseen maailmankuvaan tai toiseen. Näin ei ole. Toisessa tapauksessa kaikki ihmiset selviytyvät, toisessa kaikki ihmiset tuhoutuvat, mutta jokainen ihminen yksilönä näkee vain jommankumman kuvan. Subjektiivisesti hän elää läpi vain yhden skenaarion. Hän on olemassa myös toisessa vaihtoehtoisessa maailmankuvassa, mutta subjektiivisesti hänestä näyttää, että hän on vain toisessa niistä. Kysymys onkin siinä, että subjektiivisesti kumpaan maailmankuvaan hän joutuu? Millaiselta maailma näyttäytyy juuri hänelle, että hän tuhoutuu yhdessä muiden ihmisten kanssa vai selviytyy muun ihmiskunnan mukana? Tämä on kiinni siitä, mihin hän on valmistautunut. Mikäli hän onnistui muuttamaan oman tietoisuuden altruistiseksi ja on muokannut sen mukaan omat elämäntavat hänellä on paljon suuremmat mahdollisuudet subjektiivisella tasolla päästä parempaan skenaarioon ja selviytyä kaikkien muiden ihmisten mukana. Mikäli hän elämänsä aikana vakuuttui siitä, että pahuus on hänelle hyväksi ja hän käyttää tätä pahuutta itsensä hyväksi tuottamalla samalla vahinkoa muille ihmisille, hänellä on suuremmat mahdollisuudet joutua huonompaan skenaarioon eli hän joutuu maailmaan, jossa suurin osa ihmisistä ajattelee samalla tavalla ja maailma tuhoutuu.
Koska kummassakin skenaariossa mukana on kaikki ihmiset, tässä maailmantuhoskenaariossa syntisten kanssa menehtyvät myös hyveelliset ihmiset. Mutta hyvä skenaario on olemassa aivan ehdottomasti, juuri
tämän uuden näkökulman tuo tietoisuuden kvanttiteoria. Perinteisesti ajateltuna me pohdimme sitä, kumpi skenaario toteutuu, mutta tietoisuuden kvanttiteorian mukaan toteutuu kumpikin skenaario. Kyse on vain siitä, kumpaan vaihtoehtoiseen maailmankuvaan minulla on suuremmat mahdollisuudet päästä. Miltä maailma näyttäytyy minulle? Selviydynkö koko ihmiskunnan kanssa vai tuhoudunko? Tämä on kiinni vain siitä, millä tavalla olet työstänyt omaa tietoisuutta.
***
Millä tavalla ihmiset pystyisivät siirtymään altruistiseen tietoisuuden laatuun? Tietoisuuden kvanttiteorian mukaan ihmisellä on kyky poikkeukselliseen intuitioon. Ihminen pystyy näkemään sen, mikä tavallisissa olosuhteissa ei normaalisti ole näkyvillä. Joillakin tämä kyky on jo syntyessään, jotkut joutuvat hyödyntämään erilaisia menetelmiä, joiden avulla ihminen pystyy sukeltamaan sellaiseen tilaan, josta käsin hän näkee kaikki vaihtoehtoiset näkymät. Tämä johtaa valaistumisen kaltaiseen kokemukseen, hän kokee absoluuttisen totuuden. Sama koskee myös eettisiä valintoja. Jos ihminen asettaa eettisiä kysymyksiä ennen sukeltamista tähän erityiseen tilaan, hän saa niihin vastauksia, ja se auttaa häntä tekemään oikean valinnan.
Mikäli me tosiaankin olemme menossa kohti globaalia kriisiä, suurimman osan ihmisistä ihmiskunnan pelastamisen puolesta on väistämättä siirryttävä altruistiseen tietoisuuden laatuun. Tämä on väistämätöntä, koska muuten maailma ei pelastu.
Pelastumisen vaihtoehto on siis ehdottomasti olemassa tuhoisan skenaarion rinnalla. Se takaa sen, että kriisin lähestyessä suurin osa ihmisistä siirtyy tähän uuteen tietoisuuden tilaan. Miten se tapahtuu käytännössä? Fysiikka ei tietenkään pysty tarjoamaan siihen vastausta, mutta muiden tiedehaarojen edustajat ovat sitä mieltä, että tämä prosessi on käynnistynyt jo nyt, ihmisissä tapahtuu muutoksia ja ihmiset tulevat lähemmäksi tätä tilaa, vaikka pintapuolisesti katsottuna näyttää, että tätä ei ole tapahtumassa. Fysiikan tietoisuuden kvanttiteoria takaa meille, että se tapahtuu.
Minä näen sen spontaanina muutoksena. Me tiedämme, että normaalitilassa ihmisen on vaikea tappaa toisen ihmisen, mutta määrätietoisen valmennuksen jälkeen, hän pystyy tappamaan kylmäverisesti ilman vaivaavia ajatuksia. Kriisin lähestyessä tässä hyvässä skenaariossa ihmisille muuttuu ylivoimaisen raskaaksi pelkästään omien intressien ajaminen ja kärsimyksen tuottaminen muille. Tilanne muuttuu kestämättömäksi, minkä seurauksena he tulevat lähemmäs luontevaa tilaa, jossa pahuus muita kohtaan on täysin sopimatonta, se herättää liian vahvoja negatiivisia tunnetiloja.
En ole tähän saakka puhunut mitään tunteista, vaikka tunteilla on iso rooli. Emootiot eivät tosin ole fysiikan alaa, mutta ne ovat tuttuja inhimillisen kokemuksen kautta, psykologian ja vastaavien tiedehaarojen kautta.
Illuusiota on vain se, että se maailma, mitä me näemme, on ainut. Tosiasiassa maailma on kvanttimaailmaa, mistä johtuen sillä on lukemattomia klassisia projektioita. Eikä voi sanoa, että kvanttimaailmassa kaikki skenaariot olisivat hyviä. On hyviä ja huonoja, koska se sisältää kaiken. Sukeltamalla kvanttimaailmaan ihminen pystyy vertailemaan vaihtoehtoja ja hyvin selkein perustein näkemään, mitkä vaihtoehdot ovat hyviä ja mitkä huonoja. Sukeltamalla kvanttimaailmaan ihminen kokee totuuden. Palaamalla tavalliseen tilaan, jossa näkyvillä on vain yksi vaihtoehto, hän tuo mukanaan osan siitä tietoa, jonka hän sai kvanttimaailmasta.
Uskovaiset ihmiset jollakin tasolla tiedostavat tämän sanomalla, että kaikki on Jumalan käsissä. He eivät ota itselleen kokonaisvaltaista vastuuta maailmasta. He antavat oman panoksensa, mutta mikäli heidän ei onnistu muuttaa maailmaa perinpohjin, he eivät lannistu, koska ”kaikki on Jumalan käsissä”. Tietoisuuden kvanttiteoria kertoo samasta, mutta materiakielellä. Ihmisen on annettava oma voimavarojensa mukainen panoksensa, jotta maailmasta tulisi parempi paikka, mutta yksi ihminen ei voi kantaa koko vastuuta, eivätkä muut ihmiset voi kantaa koko vastuuta. Se on elämänperiaatteiden mukaista, uskonnossa tämä kulminoituu sanaan Jumala.
Mikä on elämä? Elämä on hyvien eli hyvyyteen johtavien skenaarioiden yhteissumma. Eli jos ihminen on kokonaan antautunut elämälle, hän on mukana yhdessä hyvin päättyvistä skenaarioista, luonnollisesti jotkut skenaarioista poikkeavat tästä ja johtavat pahuuteen, mutta ihmisestä on kiinni, että hän pysyttelee siinä skenaariossa, joka johtaa hyvyyteen. Hyvien skenaarioiden olemassaolo on taattu.
***
Tähän asti olen operoinut termeillä minä/ihminen ja ympäröivä maailma. Ympäröivään maailmaan kuuluvat myös muut ihmiset eli kaikki, mikä on minun ulkopuolella. Mutta mikään ei estäisi meitä yhdistämästä useampi ihminen ja tarkkailla niitä yhdessä, tuolloin ulkoinen maailma käsitellään tämän ryhmän suhteen. Hyvin usein juuri tämä lähestymistapa on perusteltu, esimerkiksi silloin, jos ihmistenväliset suhteet ovat erityisen kiinteät. Nämä suhteet olivat voineet syntyä elämän varrella, ihmiset pitävät yhteyttä toisiinsa, heitä saattaa yhdistää yhteinen mielipide asioista jne. Heistä tulee samoinajattelijoita sisäisten kriteerien perusteella eikä pelkästään esim. harrastustoiminnan perusteella. Tässä tapauksessa heitä voi tavallaan tarkkailla superorganismina. Vaikka henkilökohtainen säilyy, sen lisäksi on jokin yhdistävä tekijä, jolloin voimme puhua tämän ryhmän tietoisuudesta. Eli kaikki, mistä olemme puhuneet, voi soveltaa koskien ryhmää. Tuollaisena superorganismina voi olla esimerkiksi hyvä perhe. On olemassa myös huonoja perheitä…
Tiedämme hyvin, että buddhalaiset järjestävät joskus yhteisiä rukoushetkiä. Suuri joukko ihmisiä kerääntyy samaan paikkaan ja rukoilee, esim. tietyn paikan rauhan puolesta, sodan loppumisen puolesta. Buddhalaiset ajattelevat, että sillä olisi vaikutusta tilanteen rauhoittamiseksi, sillä ei välttämättä saavuteta täydellistä rauhaa, mutta se parantaa ilmapiiriä. Tämä on yksi esimerkki superorganismin toiminnasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa ihmisiin.
Ympäröivä maailma voi olla eri tiloissa. Minulle toinen niistä on suotuisa, kun taas toinen ei niinkään suotuisa. Minä voin vaikuttaa siihen, että ympäröivä maailma on siinä tilassa, mikä on minulle suotuisampi, varsinkin jos minulla on siihen luonnolliset kyvyt tai olen kehittänyt itsessäni sellaisia kykyjä. On kuitenkin muistettava, että ympäröivään maailmaan kuuluu myös muita ihmisiä eli periaatteessa minä voin toivoa, että heidän käyttäytyminen ja ajatukset olisivat sellaiset, että ne ovat minun kannalta suotuisia. Myös tämä on eräs malli vaikuttamisesta toisiin ihmisiin. Jokainen ei pysty siihen, mutta näyttää siltä, että joillakin ihmisillä on sellaista vaikutusvaltaa. On havaittavissa, että sellainen ilmiö on olemassa. Ihmiset kertovat tästä omakohtaisia tarinoita, esimerkiksi kun joku ihminen astuu huoneeseen, ilmapiiri ihmisten keskuudessa muuttuu ystävällisemmäksi ja lämpimämmäksi. Eli ihmisellä on positiivista vaikutusta muiden ihmisen mielentilaan. Toisten taas tuovat pahuutta.
***
Emme ole kovin onnekkaita, koska valtiomme elää nyt kehnoja aikoja. Täällä voi tuntua, että ihminen valitsee pahuuden liiankin usein. Miksi näin tapahtuu? Vastaus on hyvin yksinkertainen – hänestä tuntuu, että pahuuden valitseminen olisi hänelle kannattavampaa ja jossain mielessä siinä on perää. Valitsemalla pahuuden hän saa lyhyellä aikavälillä etua, pitkällä aikavälillä se voi koitua hänen vahingoksi.
On olemassa valtioita, joissa yhteiskunta-asiat ovat paremmalla tolalla. Niiden asukkaat näkevät maailman ja oman kohtalon laajemmassa mittakaavassa. He ymmärtävät, että jos minä lähden rikkomaan järjestystä, esimerkiksi lakia, on hyvin suuri mahdollisuus, että muutkin tekee samoin, mikä ei ole minun kannalta suotuisaa. Minä en halua elää yhteiskunnassa, jossa kaikki rikkoo lakia. Sen mukaan kun yhteiskunta kehittyy ja yhä suurempi osa ihmisistä ymmärtää tilanteen, he valitsevat vaihtoehdon, joka on heille suotuisaa eli tässä tapauksessa järjestyksen noudattaminen, mikä tietysti edellyttää, että minäkin noudatan järjestystä. Toisessa esimerkissä ihminen pitää itseään poikkeuksena, toisessa hän ajattelee, että hän on samanlainen kuin muut tai muut ovat samanlaisia kuin hän. Eli jos hän odottaa, että muut kohtelevat häntä hyvin, hänenkin on kohdeltava muita hyvin.
Keltaisessa lehdistössä mielellään puidaan kriisin todennäköisyyttä Maya-kalenterin tai Nostradamuksen ennusteiden pohjalta. Mutta on olemassa myös paljon tieteellisiä tutkimuksia, jotka tulevat samaanjohtopäätökseen. Nyt puhun hyvin vakuuttavista tutkimuksista, joihin luotan itsekin. Niissä osoitetaan, että jos kaikki jatkuu ennallaan, kymmenen vuoden sisällä meitä odottaa kriisi. Tämä ei tarkoita, että kriisi todellakin tulee, tämä tarkoittaa sitä, että tilanteen on muututtava. Esimerkiksi Sergei Kapitsa nostaa esille demografisen kriisin, kriisi voi tapahtua myös monista muista syistä. Kriisi tulee, jos mikään ei muutu. Olemme nyt valinnan edessä – joko kaikki jatkuu, tulee kriisi ja ihmiskunnan tuhoutuminen tai kriisiltä vältytään, mutta kaiken on muututtuva. Vanhan mallin mukaan ei voi jatkaa.
Monet ovat sitä mieltä, että muutoksia on jo tapahtumassa ja näiden muutosten on tarkoitus estää kriisin. Ihmiskunnan suhtautuminen elämään muuttuu, puhuin siitä että tietoisuuden on muututtuva.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini