Tietäjän tarinoita

Kirje Elämälle 21.9.2025

Sunnuntai 21.9.2025 klo 14.40 - Eija

Tämä kirje alkoi muotoutua eilen, kun jälleen lähdimme tien päälle. Nyt kohteena on konkreettisten asioiden hoitaminen tässä konkreettisessa maailmassa. Nekin ovat niin välttämättömiä ja vievät välillä ison osan ajasta, jonka rehellisesti sanottuna tahtoisin viettää omassa sydäntilassani, hiljaa ja itsekseni, mutta joiden kuitenkin tiedän olevan hyvin tärkeitä. Auringonpimennys on tänä iltana ja sen voima toi minutkin kaiken tämän itsestäni kumpuavan eteen, tänä omana antisolaraikanani. Miten vielä jaksan, mitä osaan, mikä tärkeää, mistä tasapaino, mistä oma aika ja missä kaikki muu…Niin monen meidän kysymyksiä, joihin elämä sitten vähitellen vastaa. Niin minulle, kuin sinullekin.

Kirje Elämälle 21.9.2025

”Elämä, Sinä suuri Opettaja, mitä minusta vielä tahdot, minne tahdot kuljettaa? Kerro minulle, miten kuulen oikein Sinua, miten ratkaisen kaikki nämä niin monet tärkeät kysymykset, jotka kannat luokseni. Rakas Elämä, mitä vielä Sinulla on minun varalleni? Miten paljon pystyn enää tekemään, kun aikani täällä käy vähiin..

Sinähän tiedät, että sieluni syntyi väsyneenä, vanhana, tuntien maailman menon ja ihmiselämän vaikeuden. Sinä Elämä tiedät, miten jo lapsena usein katselin tähtiin taikka hautasin kasvoni sammaliin ja itkien kaipasin kotiin. Kaipasin niin suuren Elämän syliin, lohdutukseen ja rakkauden syliin. Sillä tiesinhän jo silloin, että olen yksin, ettei mikään maallinen tuo sitä Rakkautta luokseni tälläkään kertaa. Miten surinkaan silloin maailman kaikkea turhuutta ja miten syvästi suren maailmaa tässäkin hetkessä.

Silloin en vielä tiennyt, miten Sinä murrat sydämeni monen monta kertaa ja monen ihmisen kautta. Miten Sinä sen kautta opetit minulle miten suurta ylpeyttä kannoin ja miten erillään olinkaan muista, omissa haavoissani. Sillä olethan näyttänyt, miten rikkinäinen sieluni oli tähän elämään syntyessään ja vain ihmisten kautta sain sen havaita. Liian monet ihmiselämät, turhat yritykset, viisauden ja ohjauksen puute, yksinäisyys, turhat polut ja valinnat, pettymykset ym. kerääntyivät peittäviksi muistoiksi Itsestäni ja rikkoivat luottamuksen ja uskon. Ihmisiin, tähän maailmaan, tulevaisuuteen.

Sinä Elämä mursit myös kehoni, veit minut katsomaan kuoleman porttia, josta mieluusti olisin jälleen astunut. Sillä hetkellä kuitenkin toit eteeni ne Elämät, jotka odottivat minua ja Äidiksi kutsuivat. Suuret Opettajani ja opetettavani. Ja niin tempaisit minut takaisin puhtaamman Rakkauden kokemiseen, syvenemiseen. Se oli se suuri Elämän hetki, jolloin sain alkaa jälleen uskoa, rakastaa ja luottaa ihmisiin sekä siihen, minkä puhtaassa sydämessäni tiesin Totuudeksi Elämästä. Se oli Totuus Lähteestä, joka Elämää ylläpitää. Muuta totuutta ei ole, ei täällä, eikä tähdissä, joihin edelleenkin kaipaan.

Mutta tuonkin jälkeen, Sinä Elämä mursit vielä selkärankani, veit vielä kerran uskoni itseeni ja siihen että mitään osaisin, mitään olisin oppinut, mitään Elämästä ymmärtänyt. Sain katsoa syvälle sinne, missä pimeys asustaa ja tahtoo vetää mukaansa sinne, missä elämää ei ole, on vain hajoamista. Vajosin ja vajosin, kunnes Elämä, Sinä tulit vielä kerran noutamaan minua ja sait minut kuin viimeisillä voimillani muistamaan, että Sinä olet Valo, Sinä olet Elämä, joka voi kantaa, jos vain vihdoin uskaltaisin luottaa, antautua. Ihme tapahtui. Siitä kiitän Sinua ikuisesti, kaikkialla.

Taakseni en tahtoisi enää katsoa, vaan enemmän tähän hetkeen, jota Elämä nytkin kannattelee. Mutta silti kysyn, mitä minusta vielä tahdot? Sillä Sinähän tiedät, että olen väsynyt, antanut jo sen, mitä olen luullut tarpeelliseksi, muillekin hyödylliseksi. Mitä minusta vielä tahdot? Sillä Sinähän näet, etten ihan vieläkään ymmärrä maailmaa, ihmisten elämää, innostusta ja ilon aiheita. Olen täällä vieläkin eksyksissä niin kuin tänne tähän muotoon syntyessäni. Elämä! Ohjaa minua niin, että voisin vielä viimeisten vuosieni aikana tuoda jotain hyvää maailmaan, jotain, mikä voisi kantaa muita sieluja yli niiden kohtien, jossa heidän sydämensä, kehonsa taikka selkärankansa murtuu, niin ettet opettanut minua turhaan.

Elämä, Sinä näet minut sellaisena kuin olen, vaikka ihmiset näkevät minut niin kuin osaavat. Sinä näet kaikki heikkouteni, väsymykseni ja suuren tietämättömyyteni ja tyhmyyteni. Sinä tiedät, että tämä on jälleen sieluni mahdollisuus tehdä muutosta, syventää myötätuntoani, vahvistaa rakkauttani ihmiseen, maailmaan ja Sinuun Elämä. Sinä näet, miten syvästi olen jo oppinut rakastamaan ihmistä, heitä kaikkia, jotka täällä minun laillani kärsivät, etsivät, harhailevat, elävät yksinäisyydessä ja huutavat Elämää avukseen. Vain Sinä näet, mitä yhdessä muiden kanssa olemme yrittäneet, kokeneet ja tahtoneet antaa.

Elämä, olet asettanut minut suurien asioiden ja päätösten eteen useasti, niin myös nyt. Miksi? Koen tässäkin hetkessä riittämättömyyttä, painavaa vastuun taakkaa kaikkien näiden sielujen edessä, jotka elämässäni ovat. Elämä, miksi asetat minut nytkin suurten asioiden eteen, valitsemaan oikeaa suuntaa ja astumaan epävarmalle, vaikealle tielle? Miksi Sinä luotat minuun, kun itse en? Elämä, minä pelkään suuria tehtäviä, suurta vastuuta ja silti niitä jatkuvasti minulle tarjoat. Sinähän muistat, miten nuorena toivoin vain turvallista ja rauhallista omaa kotia, luontoa, puutarhaa ja nämä rakkaat sielut, jotka äidiksi edelleen minua kutsuvat. Ja nyt olen tässä. Näethän, että itken, sydämeni on täynnä epäilystä itseeni ja epäluottamusta sekä pelkoa astua esiin uuden syklin kautta.
Tunnen, miten katsot minua myötätuntoisesti ja tukien. Sinä tunnet minut, niin kuin ei kukaan.

Elämä, nythän jo tiedät, että Sinun käsiisi minä olen itseni antanut. Mitä siis Sinä minusta  tahdot? Miten vielä voisin Sinua palvella ja näyttää maailmalle Sinun kauniit, ihanat kasvosi. Näytä Sinä minulle, ohjaa minua ja anna minun ymmärtää, onko oma ajatukseni sama kuin Sinun. Onko aikani jo täyttynyt vai vielä tarpeen yrittää jakaa sitä, mitä Sinä olet minulle opettanut? Mitä voisin vielä tehdä, jotta oma suunnitelmani täällä täyttyisi edes tällä kertaa, tässä muodossa, jossa täällä nyt olen.
Sillä Sinähän tiedät, niin kuin minäkin, että niin monta kertaa olen täältä palannut, enkä ollenkaan elänyt, vaan ainoastaan suorittanut ihmisen osani täällä. Siksikin sieluni nyt syntyi surun rikkomana, kuin viimeisen kerran parantuakseen. Ja siitä kiitän Sinua Elämä! Olet antanut minulle suuren mahdollisuuden parantua, kerätä kaikkialliset kokemukseni yhteen ja jättää toivon niiden tueksi. Sillä nyt minäkin jo tiedän, että toivoa on, rakkautta on ja ihmiseen voimme luottaa. Minä tiedän myös sen, että ilman Sinua emme pääse parempaan, mutta emme myöskään ilman toisiamme elä Elämää, joka tämän kaiken tarkoitus, päämäärä on.
Vielä kerran kuitenkin rukoilen sydämeni täydellä voimalla: Auta minua tässä surussani, kun katson maailmaa, ihmistä, tätä suuntaa, mikä ei ole Elämää vai tuhoutumista. Anna minulle uskoa ja voimaa kuulla se, mitä minusta vielä tahdot. Sillä muuta apua minulla ei ole, Sinä Elämä olet ainoa, joka tiedät.

Kiitollisuus tässä hetkessä jää elämään sydämeeni, sielun surusta huolimatta.
Kiitos sinulle Elämä, että olet minua jaksanut tähän saakka kantaa, tukea ja viedä eteenpäin.

ps. Tahdon vielä tunnustaa erään asia, jonka jo tiedätkin, mutta.. Olen useasti syyttänyt Sinua niistä vaikeista haasteista, joita olet eteeni tuonut. Eikä siinä kaikki, olen syyttänyt myös niitä, jotka olet lähettiläiksi luokseni valinnut. Nyt ymmärrän enemmän.
Ymmärrän, että Sinä ja minä yhdessä olemme tämän kaiken suunnitelleet ja saaneet toteutumaan.
Ja vielä yksi juttu. Kiitos, että hymyillen otit kirjeeni vastaan, vaikka purnasinkin vähän tai ehkä paljon... Kiitos että sain purkaa sydäntäni, sillä nyt se on paljon valoisampi ja kevyempi.
Ja vielä! Odotan niin innolla huomisen portin avautumista ja Rakkaan sekä parantavan tervehdyksen vastaanottamista sieltä, mitä voin sieluni Kodiksi sanoa.
Ja lupaan kirjoittaa nyt säännöllisesti, että saat myös tämän ihmiseni kertomuksen, miten täällä menee. Rakastan Sinua. ”

Kiitollisuus on suuri, sillä Elämä antaa minulle ja meille kaikille mahdollisuuden. NYT!
Elämä on nyt. Otetaan se vastaan.

Kohti syyspäiväntasausta

Keskiviikko 17.9.2025 klo 23.49 - Eija

Kohti syyspäiväntasausta

Tämä pimennysjakso, joka alkoi kuunpimennyksellä 7.9., saa jatkoa tulevana sunnuntaina 21.9. klo 22.54 (Suomen aikaa). Silloin on osittainen auringonpimennys, joka ei kuitenkaan ole nähtävissä täällä Suomessa. Pimennyksen teema kuitenkin varmasti tuntuu, sillä se on kuin viimeistelyä tälle hyvin pitkälle valmistautumisjaksolle, jota me olemme läpikäyneet viimeisten vuosien aikana.
Erityisen tarkastelun paikka omaan elämään on tässä kohtaa kulunut kesä ja sen eteemme tuomat asiat, tuntemukset, ajatukset, toiveet, haasteet ja kaikki kohtaamiset muiden sielujen kanssa. Tämä pimennysaika on ollut oikeastaan kuin ”viimeinen hetki”, jolloin on mahdollista vielä viedä viime aikojen teemaa eteenpäin muuntumisen tasolle tai sitten voi toki valita lähteä jälleen uudelle kierrokselle, kuin kertaamaan, mitä aiemmin jäi näkemättä ja muuntamatta.
Niin monia kohdattavia kohtia itsessämme tuodaan tällä pimennysjaksolla eteemme ja niin kuuluukin tapahtua, jotta voisimme herätä, ymmärtää ja muuntaa kaiken sielussamme valoisammaksi ja sen kautta myös tulevaisuutemme.

Tämä jakso ei välttämättä ole helppo, mutta huikea mahdollisuus kuitenkin. Onhan sen päämääränä varsinkin ihmissuhteiden kautta oppia lähimmäisenrakkautta, myötätuntoa ja pyyteettömyyttä. Ihan sitä kaikkea, mitä ihmiskuntanakin tällä hetkellä eniten tarvitsemme ja kaipaamme. Ei kuitenkaan ole syytä ottaa tätäkään jaksoa liian raskaasti, vaikka omalla kohdalla sattuisikin nousemaan esille vaikeita esteitä, joiden poistyöstäminen olisi nyt ensiarvoisen tärkeää omalle sielunpolulle. Ne vain näyttävät suuntaa, joka kuuluisi tarkistaa ja sitten rohkeasti valita muutos ja niiden kautta uudet mahdollisuudet, mitä uusi polku antaa. Sillä niinhän on, ettei uutta katseltavaa, koettavaa tai uusi mahdollisuuksia löydy, jos aina kulkee ympyrää tutussa maastossa.

Nyt voisi olla viisas neuvo kurkata ihan hetkeksi itseään peilistä ja kysyä, että miltä nyt tuntuu, mitä viime kuukausina minulle on tapahtunut, mitä olen kokenut, mihin kompastunut jne. Pieni summaus ei ole nyt ollenkaan huono asia, vaan se voi auttaa näkemään selkeämmin kuljettua matkaa. Sitten voisi olla paikallaan katsoa omaa todellista itseä, sydämeen päin kääntyen ja löytää sieltä rohkeus vaikkapa käydä uudelle polulle, joka vie uudistumiseen ja oman todellisemman minän esiin nousemiseen. Käytännön tasolla se on myös oman arjen tarkastelua, sen näkemistä, missä itsensä tai kehonsa hylkää tai missä alittaa omat kykynsä tai voimavaransa ja sen jälkeen voimalla tehdä ne muutokset, joita oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi sekä ennen kaikkea kehitys vaatii.
Itsensä hylkääminen ei aina ole uhrienergiaa, vaan tässä ajassa useinkin vain oman itsekkyyden kuuntelua ja sen kautta jatkuvaa persoonalliseen minään keskittymistä. Silloinhan todellinen itse jää sivuun, vaikka juuri se tahtoisi esille. Yksi tämän ajan vääristymä on juuri tuo, että persoonallisen minän onni on ainoa, mitä tavoitellaan, vaikka juuri nyt olisi tuo viimeinen hetki laajentua ja nähdä se, mitä voi muuntaa, jotta myötätunto ja pyyteettömyys voisivat astua esiin. Se olisi askel kohoamiseen myös henkilökohtaisella tasolla.

Auringonpimennyksen jälkeen seuraakin heti perässä syyspäiväntasaus, jota voin oman ohjaukseni ja saamani tiedon mukaan kutsua yhdeksi tärkeimmäksi tapahtumaksi tänä vuonna. Silloin saamme täällä maan päällä vastaanottaa galaksimme korkean tervehdyksen, jota Auttajat kutsuivat kosmiseksi sinetiksi niille, jotka ovat viime vuodet valmistautuneet Lähteen palvelukseen ihmiskunnan hyväksi. Impulssi on kuin kultaa ja sitä voisi kuvailla Pyhän Äidin rakkaudeksi ihmisiä kohtaan. Niin kauniin lempeää ja samalla hurjan voimakasta ja vahvaa. Sen edessä lankeaa polvilleen kiitollisuudesta ja nöyryydestä. Kielikuvani ovat riittämättömät, mutta pyydän kaikkia teitä nyt, että tehkää kaikkenne, jotta silloin olisitte saaneet omat henkiset työstämisenne tasapainoon ja voisimme sitten yhdessä olla mahdollisimman puhtaita astioita tuota hetkeä kohtaamaan. Nyt on vielä hetki aikaa ponnistella ja keskittyä tärkeisiin tuleviin hetkiin. Ponnistelu on sitä, että pyrkii koko sydämestään keskittymään Valoon ennen tuota hetkeä ja sen aikana. Nöyränä, sydän puhtaana omista haluista tai matalista tuntemuksista. H-hetkellä on tärkeää käyttää koko oma henkinen voima siihen, että oma tila on täysin fokusoitunut tuohon hetkeen ja mitä voimakkaammin omasta sydämestä lähtee tuo tahto olla Lähteen palveluksessa ihmiskuntaa varten, sitä voimakkaammin siihen vastataan!!

Näin etenevät jälleen vuotuiset syklit ja niin vaihtuvat myös syklien teemat ja energiat. Kaikki on tarkoituksellista ja suuren kuvan mukaista. Päämääränä ikuinen muutos ja sen myötä kehitys. Aurinkokunnallamme on suunnitelma, samoin koko galaksillamme ja niin kehitys etenee jatkuvasti laajentuen, loputtomasti. Meidän piskuinen planeettamme on osa tuota kaikkea, niin suurta ja käsittämätöntä, mutta silti niin todellista. Tästä suuremmasta kuvasta minulla on viikonlopun mittainen luento (4-5.10.2025) ja minulle on sanottu, että se on viimeiseni tästäkin aiheesta. Tämä laaja aihe on itselleni mieluinen ja olen yrittänyt pukea tuon vaikeahkon kokonaisuuden mahdollisimman ymmärrettävään muotoon, mutta sen henkisen sisällön säilyttäen.
Jos vielä tahdot mukaan, nyt on viimeinen hetki tutustua viikonlopun ohjelmaan ja ilmottautua vaikkapa tämän Muinainen totuus 4-5.10.2025 | tahtipolku linkin kautta

Jälleen kerran, rakkaudella, Eija

Viesti neljän vuoden takaa

Perjantai 1.8.2025 klo 11.10 - Eija

Viesti neljän vuoden takaa

Pyhä Aika, Pyhät tehtävät

Torstai 8.5.2025 klo 14.03 - Eija

Tämä blogi lähtee maailmalle matkaan pohjois-Suomesta. Me olemme matkalla Norjan puolelle viettämään viimeisen opekurssimme päättäjäisiä. Yksi aikakausi heidän kanssaan ja laajemminkin, on nyt päättymässä. Kuten ennenkin, meille tämä ei ole pelkkä matka aasta beehen, vaan toisen tason työtä teemme jälleen koko matkan ajan. Työ valoverkkojen kanssa on jatkunut nyt kymmenen vuotta, mutta koskaan aiemmin ei ole ollut näin erikoiset värähtelyolosuhteet. On kiitollinen tunne, että on saanut jatkaa näin kauan, että voi kokea tämän ajan, jota oikeastaan on odotettu koko minunkin elinaikani.

Maaplaneettamme on fyysisen tasonsa lisäksi muodostunut monesta hienosta tasosta, joita emme ihmissilmällä tavoita. Mutta se ei tarkoita sitä, että vaikka sitä ei näe, se ei olisi olemassa ja nyt erittäin aktiivisena. Aktiivisuus on seuraus, joka ei ole maan päältä lähtöisin, vaan liittyy suureen kosmiseen impulssiin, jota koko aurinkokuntamme on nyt vastaanottanut. Ja tulevaisuudessa vastaanottaa yhä tihenevin aalloin. Se tietää edelleenkin nopeaa muutosta ja jopa olosuhteiden muuttumista maan päällä.

Maaplaneettamme, tämä rakas kotimme on hyvin kaunis. Eri taajuuksilla loistavat valoverkot ympäröivät tätä fyysistä kehoa samalla lävistäen säteillään myös fyysiset tasot. Monen, ympäri maailmaa työskentelevän sielun vuosikymmenten työ alkaa olla lopuillaan ja uusi aikakausi koittaa tässäkin kohtaa. Tällä matkallamme me viimeistelemme omaa työtämme Kultaisen verkon kanssa. Sen jälkeen tai oikeastaan sen lisäksi, saamme jo uutta ohjausta uuden tehtävän aloittamiseen. Mutta nyt ensiksi on tämä blogi, joka vielä kerran piirtää kuvaa tämän ajan huikeista olosuhteista maan päällä.

Me elämme nyt kolmen pyhän täydenkuun ajanjakson puoliväliä ja tulevaan härän täysikuuhun 12.5. liittyvät energiat ovat jo alkaneet saavuttaa niitä yksittäisiä sieluja, jotka ovat vihkiytyneet omaan tehtäväänsä osana suurempia ryhmiä, jotka ovat monille vanhoja tuttuja monen elämän ajalta. Vaikka sielut eivät löytäisikään oman ryhmänsä jäseniä fyysisellä tasolla, on tehtävä sama ja yhteys muihin olemassa. Oman henkisen työryhmän jäsenet voivat myös vaihtua ja niin käy tässä ajassa useinkin, koska kaikki oikeat jäsenet eivät ole ikävä kyllä tehtäväänsä heränneet. Mutta yleistäen, tämän ajan tärkeimpiä kehityssuuntia on ryhmässä työskentely ihmiskunnan korkeamman päämäärän hyväksi. 

Minun fyysinen ryhmäni on vahvistunut yhdellä uudella sielulla, jonka kanssa ei ole ollut aiemmin kovin montaa yhteistä tehtävää, mutta tässä elämässä meidät tuotiin yhteen, jotta suurempi visio voisi pohjolassa toteutua ja nousta uudelle tasolle. Tieto, jota olemme vastaanottaneet viime vuodet, näyttää suunnan, jossa painopiste henkiselle ohjaukselle ja sitä kautta tien näyttämiselle, on nyt siirtynyt Euroopan mantereelle ja varsinkin tänne pohjolaan. Tämän vahvistuksen kanssa kohtasimme uuden työkumppanimme pääsiäisen ajan. Henkinen ylösnousu yhteen liittymisemme kautta oli vahva ja kuva tulevasta annettiin selkeänä. Me olemme Pn kanssa nyt valmistelemassa tuon työn aloitusta samalla kun matkaamme kohti Altan seutuja Norjassa. 

Sen seurauksena kun Äitimaan värähtely kohoaa, kohoavat myös Äitimaan chakrat, jotka ovat viime vuosina auenneet uusiin fyysisiin pisteisiin, mutta neliulotteisina. Kun vierailimme leylinjatyömme kautta maan 3D sydänchakralla Englannissa, ehkä viisi-kuusi vuotta sitten, saimme vahvistavaa informaatiota, että uusi, korkeampi sydänkeskus on jo avautunut muualle Eurooppaan ja että sitä tulisi vahvistaa ja vaalia. Löysimme sen jo kesällä 2018 Unkarista ja aloimme etsiä siellä sieluja, jotka voisivat ottaa tuon tärkeän tehtävän hoitaakseen. Monen vuoden yritysten jälkeen voimme todeta epäonnistuneemme. Siihen vaikutti vahvasti Unkarin sisäinen poliittinen ja henkinenkin ilmapiiri, eivätkä sielut olleet vielä valmiita tuohon tehtävään. Aivan samoin, kuin uudet sielut tulevat niiden tilalle, jotka vielä eivät ole tehtäväänsä heränneet, liikkui 4D sydänkeskuskin muualle, jossa sen säteily on mahdollisimman optimaalinen koko maailmaamme ajatellen ja mahdollisuus sielujen tukeen parempi. 

Lokakuussa 2021 teimme matkan pohjoiseen Suomeen ja siellä avautui informaatio, että koska Valon ja Viisauden henkinen temppeli oli sata vuotta sitten rakennettu Suomen maaperälle teosofisen liikkeen korkeamman ilmentymisen kautta, oli Äitimaan 4D kurkkuchakra avautumassa pohjoiseen. Tämä oli meille valtavan laajentava kokemus ja suuri kunnia tuli kohdallamme sen myötä. Edelleen tuo chakra hakee hiukan fyysistä paikkaansa sekä niitä sieluja, jotka voisivat tehtävän sen tukemisessa vastaanottaa. Tiedän, että on ikävää, etten voi kertoa, missä tuo chakra fyysisesti sisjaitsee, mutta sitä on varjeltava ns. henkisiltä turisteilta ja vääriltä energioilta. Annamme sen rauhassa saavuttaa ne, jotka tuohon viestiin itse avautuvat. 

Ei oikeastaan ole ihme, että juuri kurkkuchakran siunaus on tälle maalle annettu. Valo, joka on viisautta, viimeisen Mestarin kautta annetun totuuden todeksi elämistä, ihan arjen tasolla, on juuri sitä Valoa, joka pohjolasta leviää. Ei pelkkä tieto riitä Valon levittämiseen, vaan niin kuin meitä kaikkia on opetettu jo kaksi tuhatta vuotta sitten, tieto on valoa vasta sitten ja muuttuu eläväksi, kun yritämme elää sen mukaisesti. Toki kukin tavallaan, mutta kuitenkin kokonaisuuden hyväksi, ihmiskunnan kehityksen hyväksi. 

Edelleen meillä kaikilla on hyvin paljon työtä edessämme, jotta voisimme palvella niin kuin tarkoitus on, jotta korkea ja hyvä muutos voisi koskea kaikkia sieluja. Tiedän, että meidän yhteisömme tekee täällä pohjoismaissa omaa pioneerityötään tässä asiassa. Yhteisömme on kuin kaikenlaisten sielujen yhteenliittymä, kuin läpileikkaus ihmiskunnan erilaisista yksilöistä. Erilaisten sielujen yhteenliittäminen perheeksi on vaikea tavoite, mutta voin sanoa, että kymmenessä vuodessa olemme päässeet eteenpäin. Vaatimattomasti todettu, mutta toki yksilöissä on eroja, miten työ itsensä kanssa on eteenpäin vienyt. Monta sielua, monta suunnitelmaa ja monta tietoisuuden tasoa, mutta kaikki samassa perheessä kulkien kohti samaa päämäärää. Juuri niin kuin ihmiskuntakin kaikkinensa. 

Mutta vaikka arki yhteisössä tuo joka hetki eteen omat haasteensa, aina jonkun sielun kautta, suurempi päämäärä auttaa jaksamaan meitä kaikkia. Myötätunnon opettelu arjessa ei ole niin helppoa kuin voisi ulkoapäin katsellen ajatella, mutta luotamme siihen, että hyvä tahto, voimakas selkäranka ja vilpitön, hyvä kehitykseen pyrkiminen tuo aikanaan tavoitellun tuloksen. Mutta vielä nyt, toistaiseksi olemme vielä yhteisellä matkalla kohti Valoa, kohti toistemme rakastamista. Se päivä, Auttajiemme avulla koittaa vielä, että säteilemme niin suurta myötätuntua, että portillamme on tungosta :D. Ehkä (luultavimmin) ei vielä minun aikanani, mutta se tieto, että työ jatkuu, auttaa luottamaan, luopumaan ja päästämään irti, kun oma maan päällinen aika loppuu. 

Minun (ja Patrickin työ) tulee muuttumaan tämän vuoden aikana. Omassa solarretriitissäni sain tiedon, että tämä on viimeinen opetusvuoteni. Kaikki, ja enemmänkin on näiden yli kymmenen vuoden aikana tiedollisesti annettu. Nyt on aika siirtää katse enemmän sisäänpäin, oman henkisen työn muuttumisen kautta. Ensi vuosi näyttää vahvemmin, mitä tämän työ sitten pitää sisällään, mutta ainakin uusia tuttavuuksia ja työn laajenemista. Yhteisön sisällä tämä tarkoittaa myös muutoksia, sillä uudet äidit saavat nyt astua esiin ja ottaa kantaakseen tehtäviä, joita olen tähän mennessä paljon hoitanut. Feminiininen, lempeä ja viisas energia tulee vahvistumaan ja se toivottavasti tuo yhteisön naiset myös henkisellä tasolla yhteen. Ilman esteitä, täydellisen luottamuksen ja myötätunnon pohjalta. Tämä vuosi on vielä aikaa purkaa niitä esteitä, joita itse kullakin tässä on. Lopulta se vie kaikki sielut omaan sisäiseen valoonsa ja voimaansa kiinnittymiseen. Ainoa, mitä tässä ponnistelussa tarvitaan, on sisäinen tahto tähän työhön. 

Korkeammat voimat ovat nyt niin vahvasti muutosten takana, että voimme vain kiitollisina antautua ja ottaa vastaan. Viisaus, mitä tarvitaan uusiin askeliin tai käytännön tason muutokseen, on meissä itsessämme. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikilla sieluilla on aikansa, päämääränsä ja potentiaalinsa kulloisessakin elämässä. Olemme niin suunnattoman erilaisia kokemuksiltamme ja eri elämiemme oppiläksyjen kautta, että voi olla helppo unohtaa se sisin, jossa kaikki olemme yhtä, olemme samaa Lähteen Valoa. Se tieto voi kantaa erilaisuuksien yli helposti ja rakkaudella.

Tässä tämänkertainen sanoma, jonka takana ovat nuo samat, korkeat voimat, jotka meitä nyt uuteen ohjaavat. Kiitollisena jälleen. 

Osa 4. Auringonpimennys 29.3.

Tiistai 11.3.2025 klo 16.21 - Eija

Ninipä sitten tulikin ehdotus tehdä kaikki maaliskuuhun liittyvät blogit heti ja vasta sitten keskittyä hiljenevään tilaan kohti solarhetkeä. Siksipä otankin tähän vielä osittaisen auringonpimennyksen tiedot ja teemat. Pimennys näkyy täällä pohjolassa, mutta sen syvimmät ajat ja koko muuttuvat, mitä pohjoisemmaksi menemme. 

29.3. klo 13.38 on täällä Suomessa pimennyksen syvin hetki Helsingin kohdalla. Ylempänä Suomessa noin 13.40-13.45. Yhteinen hiljentyminen niin kuin aina tunnin verran, aloittaen klo 13.15 Odotettavissa on voimakas pimennys aurinko ja kuu Oinaassa. Uusi, huikea ja voimakas alku, joka saa voimansa galaksimme ytimestä suoraan sydämiimme.

Samankaltainen teema jatkuu, kuin mitä liittyi aiempiinkin maaliskuun tapahtumiin, mutta joka tapahtuman myötä tuo sanoma ja sitoutuminen siihen syvenee. Auringonpimennys oinaassa tuo eteemme sen, että voimme nyt hyvin tietoisina valita sen, että olemme valmiit toimimaan arjen tasolla Valon välittäjinä ja Valon käsinä maan päällä. Koko ihmiskunnan muutosprosessi on niin voimallisessa vaiheessa, että tietoisia työn tekijöitä tarvitaan. Me voimme siis valita olla työrukkasia sille Valon voimalle, joka muutosta eteenpäin täällä vie. 

Kuulen jo, miten noousee kysymyksiä, että miten sitten sen teen? Aiemmissa blogeissani kerrottiin sen energian laadusta, joka tällaiseen työhön liittyy. Myötätunnosta ja konkreettisiin asioihin samaistumattomuudesta. Mutta osa täällä olevista vanhoista sieluista ovat olleet mukana suuremmassa sopimuksessa, jonka tarkoitus on tuoda itsensä kautta totuutta ja viisautta maailmaan. Kuka milläkin tavalla. Se työ vaatii paljon rohkeutta, sillä siihen kuuluu rehellinen eläminen, puhuminen, omassa totuudessa seisominen sekä korkeampi viisaus. Nuo asiat eivät aina miellytä niitä kuulevia, mutta ihmiskunnalla tai ainakaan sen muutoksentekijöillä ei oikeastaan ole enää aikaa puhua lämpimikseen tai muita miellyttääkseen. Se voi olla suurin lahja, jonka kuulija voi lopulta omalle polulleen saada silloin, kun sanojen takana on totuus asioista. 

Rohkeuden esiin nostaminen on tärkeä osa tätä muutosta. Monet edelläkävijät ovat vuosikymmenten ajan kehittäneet sitä monien testien kautta, joita Auttajat ovat henkiselle polulle asettaneet. Polulla olijan on oltava suoraselkäinen vaikka joutuisikin sen tähden seisomaan yksin. Sellaisen koulutuksen aikakausi alkaa hiljalleen jäädä taakse, koska ns. viimeiset vihityt ovat tehtävänsä pian täällä maan päällä suorittaneet. Viime aikoina kautta maailmamme on Auttajilta tullut eri sileujen kautta viestiä, että lähiaikoina edelläkävijät, me pitkän linjan polulla olijat, tulemme väistymään. Se resonoi minun sielussani ja olenkin sitä täällä yhteisössä yrittänyt valmistella viimeiset kaksi vuotta, vaikkakin oma näkemys on, että siirrymme maan päällä uusiin tehtäviin, joihin aikanaan saamme kutsun. Omaa solarkarttaani kun tutkin ja vähän astrologiystävääni konsultoin, sain tämän viestin suuntaisia vahvistuksia ko. asiasta ja vanhalle kuoleminen näkyy selkeänä kartallani, varsinkin työni osalta. Todellakin jännittäviä aikoja nyt elämme!

Ehkäpä nyt olisi teillä kaikilla hyvä hetki pohtia, millainen on se henkinen pohja, jolle tahdotte oman tulevaisuutenne rakentaa. Se on perustavanlaatuinen kysymys, joka ei koskaan vanhene. Oletteko nyt sellaisessa kohdassa, jossa teidän paras osanne, arkenne ja aikanne tulee yhteisen hyvän, kokonaisuuden käyttöön, vai oletteko osa sellaista ryhmää, joka vielä tässä elämässä vähän kuin jarruttelee ja tutkii ihmisyyttään eri tavalla kuin vain henkiseen kehitykseen arjessaan keskittyen. Kumpikaan valinta ei ole parempi tai huonompi, sillä kehitys jatkuu, elämästä toiseen sen mukaisesti, mihin yksilön henkinen potentiaali (menneiden elämien opitut asiat ja henkinen kiinnostus/kehitys) riittää. On lohdullista tietää, että minusta, sinusta ja meistä kaikista pidetään huolta ja saamme ohjausta kunhan sitä pyydämme ja pysähdymme avoimin sydämin kuuntelemaan.

Vapautumisen mahdollisuus kuuluu osana tätäkin pimennystä ja sen seurauksena voivat uudet tehtävät tulla osaksi polkua. Ja se jos mikä, kysyy rohkeutta! Arjen turvallinen tila, totutut tehtävät, ympäristö ja kanssakulkijat voivat muuttua tämän sielullisen valinnan myötä. Mutta silloin jos epäröinti meinaa iskeä, on muistettava, että vain muutos on ainut pysyvä tässä maailmankaikkeudessa. Sitä kohti, rohkein ja avoimin mielin.
Kiitos, kiitos, kiitos.

Osa 3. Kevätpäiväntasaus 20.3.2025

Sunnuntai 9.3.2025 klo 17.22

Matka kuunpimennyksestä kevätpäiväntasaukseen voi tuntua rankalta tarpomiselta, sillä vielä uudelleen ja kenties uudelleenkin, elämä ja valo kysyvät sinulta: Tahdotko olla uskollinen Itsellesi ja sille puhtaudelle, jota kannat? Tahdotko luottaa sisäiseen ääneesi, joka kehoittaa kulkemaan Valossa muiden samaan pyrkivien kanssa? Tahdotko sinä liittyä heihin, jotka eivät lannistu konkreettisen edessä, jotka uskovat ja pysyvät myötätunnossa, vaikka maailma näyttäisikin rumat kasvonsa yhä uudelleen? Rumat kasvot edustavat sitä vanhaa, joka vielä yrittää nousta ja vallata tilaa mielissämme ja tunteissamme. Uusi ja kaunis taas edustaa tasa-arvoa, maskuliinisen ja feminiinisen tasapainoa sekä kanssaihmisten rakastamista tai aluksi edes monenlaisen erilaisuuden sietämistä. 

Ja kun tuo tasauspäivä koittaa, voimme kuin varmistukseksi kysyä itseltämme, vielä kerran: Tahdonko osana ihmiskuntaa saavuttaa henkisen vapauden? Sillä niin on, että minun valintani vaikuttaa koko ihmiskuntaan ja siksi olen hereillä, tarkkailen ja valitsen vapaana sieluna sen, mihin kiinnitän ajatukseni ja tunteeni, samalla ymmärtäen, mitä tekoja niistä lopulta seuraa. Tärkein valinta, jonka voimme tehdä joka päivä ja hetki, on pysyä myötätunnossa, eikä vastata negatiiviseen negatiivisella. Niin opimme rohkeutta kohdata erilaisuutta, omistani poikkeavia mielipiteitä sekä ihimisiä, joita kenties pelkäämme tai tahtoisimme karttaa. Henkinen vapaus pitää sisällään luottamuksen muihin sekä samalla heidän hyväksymisensä. Olen vapaa niistä rajoituksista, jotka estävät minua olemasta paras mahdollinen minä. Minä, joka uskaltaa ilmaista itseään totuudellisesti ja selkeästi.

Kohti tasaushetkeä kuljettaessa, voivat tunteet ja ajatuksetkin maailmasta heilahdella laidasta laitaan kuin nekin tarkistaen, missä on oma tilani ja rauhani. Usko hyvään voi olla koetuksella, jos antaa konkreettiselle maailmankuvalle liikaa valtaa. Pysyäksemme rauhassa ja tasapainossa omassa sisimmässämme, ei meillä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin joka hetki palata takaisin omaan sydäntilaamme ja sen puhtauteen. Sillä jos samaistumme maailman tapahtumiin ja energioihin, on rauhamme kadotettu ja epäilys kaiken tarkoituksesta valtaa mielemme. Ja lopulta sinne astuu kaiken kattava pelko, joka on, niin kuin muistatte, rakkauden poissaoloa syvimmillään. Ja vaikka pelossa ja epävarmuudessa kävisimmekin hetken verran, on polku sieltä pois onneksi olemassa. Sydäntilan rukous tuo rauhan takaisin. 

Maailmassamme taistelee nyt vanha malli, joka pyrkii pitämään kiinni siitä vallasta, mikä sillä on vuosituhannet ollut. Se on perustunut pelkoon ja rakkauden voiman meiltä poispuhumiseen ja samalla uskomme menettämisen tarkoitukseen. Mutta viime vuosikymmenet on herätys kulkenut yksilöltä toiselle ja vanha valta on menettänyt voimaansa ihmiskunnassa. Tuo taistelu näkyy nyt entistä hurjemmin konkreettisella tasolla. Mutta me voimme tehdä tuon valinnan, ettemme anna sille enää voimaa omien tunteidemme ja ajatustemme kautta. Sillä niin on, että kun vihaamme sotaa, annamme vihamme energialla sen takana olevalle taholle tuon tunteen kautta voimaa, joka auttaa sitä pysymään vahvana. Me voimme kuitenkin tuomita sodan ja pahuuden, mutta palata sydämen rauhaan ja siihen Valoon, jota me kannamme. Tuo Valo on myötätuntoa ja rakkautta veljiämme ja sisariamme sekä kaikkia elollisia olentoja kohtaan.

Vielä viikko on hyvä kestää erilaisten, (vastakkaisten), voimien ristitulessa, mutta tasaushetken jälkeen valintamme mukaisesti, rauha meissä alkaa voimistua. Tasaushetki on tänä keväänä klo 11.04 Suomen aikaa. Silloin keskitymme kaikella voimallamme siihen, että tunnemme sydämissämme rakkautta ja sen kohteena on koko ihmiskunta. Koko tasaushetken perustana on usko Valon voimaan ja hyvyyteen, jonka otamme enemmän ja enemmän arkemme tasolle. Tässä energiassa yhdymme siis kymmenen päivän päästä. Mutta sitä ennen, vahvistukoon uskomme ja sydäntemme voima ja tuokoon se vahvan sisäisen näkökyvyn meille jokaiselle. 

Auttajani kertovat samankaltaisia asioita uudelleen ja uudelleen, kuin kysyen minultakin, uskonko heidän läsnäoloonsa, siihen viestiin, jota he kauttani tahtovat tuoda, vai epäilenkö sitä, mitä he yhä uudelleen "jankkaavat"? Alanko ajatella, mitä lukijat miettivät näistä sanoista tai uskovatko he, mitä kirjoitan, tuntevatko he sanojen takana olevan voiman ja hyvän tahdon, vai epäilevätkö he? Minä uskon! Sillä niin monet vuodet olemme yhdessä tätä harjoitelleet, opetellen sitä, miten he saavat viestinsä perille, niin kuin se kuuluu. Se ei useinkaan ole niin suoraviivaista taikka selkeitä käytännön ohjeita sisältävää, vaikka välillä sellaista pyydänkin. Se on tekstiä, joka annetaan, jotta sen kautta välittyisi lukijoille värähtely, joka ajallaan tuo muutoksen, joka sanojen sisällä on. He, jotka lukevat, tuntevat ja avautuvat, saavat varmasti juuri oikean sisäisen tuntemuksen, jonka he sillä hetkellä tarvitsevatkin.

Vielä antaa maaliskuu yhden tärkeän tapahtuman, joka on auringonpimennys 29.3. Sen teemoista lähiaikoina. Nyt hetken hiljaisuutta tulevaan solaraikaani keskittyen.
Kiitos kaikille kanssamatkaajille, me olemme suuri voima yhdessä.

Osa 2. Kuunpimennys 14.3.2025

Torstai 6.3.2025 klo 19.43 - Eija

Täydellinen kuunpimennys tapahtuu Neitsyessä 14.3.klo 8.59 Suomen aikaa. Tämä pimennysaika tuntuu todella jännittävältä, mutta positiivisella tavalla. Voimakas ja positiivinen feminiininen energia virtaa tuon tapahtuman kautta antaen meille mahdollisuuden valita. Auttajat kutsuivat tätä päivää Voiton päiväksi, sillä näyttää siltä, että niin moni kehossa oleva muutoksentekijä on jo tehnyt valinnan ja vihdoin kulkemassa siihen suuntaan, mitä he ovat itsekin jo pitkään toivoneet. Nimittäin nyt olemme kohdassa, jossa suuri joukko on ottanut  uhriutmisen sijasta feminiinisen viisauden ja voiman tulevaisuuteensa. Se on kuin yhdistäisi jonkinlaisen ihmeen omaan arkeensa, uskoen sen muutoskykyyn pitkän odottelun kauden jälkeen.

Ja käytännössähän se tarkoittaa sitä, että alamme toimia yhdessä voimakkaan luomisenergian kanssa, joka tuo maailmaan hyvyyden ja myötätunnon polun. Toki tämä on valinta uskoa, eikä enää luulotella itselleen ja muille, etten pysty, en ole valmis, en uskalla, enkä ole kyllin hyvä tai mitä tahansa siellä sinun repussasi nyt onkaan. Meillä kaikilla on tarinamme, tuskamme ja kohtamme, joissa olemme hylänneet itsemme, kuka mistäkin syystä. Mutta nyt voimme saada uutta voimaa alkaa valita ja toimia toisin. Tätä positiivista valintaa varten ei tarvitse kuin istua ja avata sydämensä tälle suurelle voimapurkaukselle, jonka jokainen voi vastaanottaa. Näin siirtyminen kuun ohjaamasta tunne-energioiden hallitsemattomuudesta muuttuu viisaudeksi, joka tuo muutoksen. Tasapaino tulee siitä hetkestä lähtien vahvistumaan, kunhan luotat uuteen itseesi joka päivä enemmän.

Uskothan sinäkin, että voit olla uskollinen itsellesi ja omaan valoosi ja hyvyyteesi luottaen että katseesi pysyy sydämessäsi eikä päässäsi jota ohjaa vanha tuttu maskuliininen, konkreettinen järjen ääni. Nyt on aika antaa menneen jäädä ja yhdistää sen oppi tulevaisuuden toivoon tässä hetkessä, jossa olet sitä, mitä todella olet. 

Kuunpimennyksen teema on näin ollen sydämen voima, joka kuljettaa kohti uudenlaista tapaa katsoa maailmaa ja itseään. Voiton päivä, jolloin me yhdistymme sisarina ja veljinä, jotta ulkoaohjautuvuuden sijasta voimme luoda sydämiemme äänellä elämää, joka sallii ja tuo sen, mikä vahvistaa valoa ja rakkautta. Tällä ajatuksella ja uskolla tapaamme jälleen korkeammissa taajuuksissa. 

Suuri muutos huipentuu, osa 1.

Torstai 6.3.2025 klo 13.57 - Eija

Hurja on ollut tämän alkuvuoden vauhti ja oikeasti ihan hämmästyin, että nyt on jo vuotuisen solar-retriittini aika. Ihmisenä ihmettelen, mutta suuremmassa kuvassa näen, että koska planeettojemme sijainti on suuresti muuttunut, myös planeetta, joka ohjaa ajankäsitystämme täällä maan päällä, on itsekin uudessa tilassa ja sieltä käsin vaikuttaa meidän ajan kokemukseemme tai jopa sen kulkuun. 

Ymmärrykseni, vajavaisen toki, mukaan, nyt olemme saavuttaneet sellaisen kohdan, jossa lähes kolmenkymmenen maan vuoden muutosprosessi saa tämän kevään aikana jonkinlaisen huipentumansa. Tämä ei ole vielä mitään, sillä sen muutoksen takana ovat suuret syklit, jotka ovat kestäneet tuhansia, kymmeniä tuhansia ja jopa miljoonia vuosia. Meitä lähellä tässä aurinkokunnassa, missä elämme, on tärkein tämä viimeinen sykli, joka kaikkiaan kesti noin 26tuhatta vuotta. Niin kuin monet pitkän linjan heränneet tietävät, odotimme kovasti tuota vuoden 2012 suurta h-hetkeä, joka tulisi "muuttamaan kaiken maan päällä". Tai niin ainakin joissain teksteissä kerrottiin. Mitään suurta mullistusta, eikä mitään täydellistä ihmiskunnan heräämistä taikka ylösnousua tapahtunut, mutta todellakin tapahtui jotain suurta! Me aloitimme matkamme kohti uutta kosmisessakin tilassa. Aurinkokunnan kaikki planeetat olivat silloin saavuttaneet kauniin ja korkeavärähteisen fotonivyöhykkeen, jonka vaikutuksesta aurinkokuntamme kaikki planeetat alkoivat ottaa vastaan uutta energiaa, informaatiota, jota alkoivat säteillä.

Sen informaation tai energian myötä maaplaneetta, Äitimaa, on kulkenut oman suunnitelmansa mukaisesti kohti kohoamista ja seuraavaa kehitystasoaan. Tämä on suurenmoinen ajatus ja lohduttaa tätä kaunista tietoisuutta rakastavaa yksilöä paljon. Mutta! On virhe luulla, että tämän planeetan tietoisuus olisi sama kuin ihmiskunnan tietoisuus, joka tuli tälle planeetalle kehittymään ja suorittamaan omaa sopimustaan Äitimaan kanssa. Eli, nyt kun kirjoitan tätä kevään muutosblogia, tarkoitan ihmiskunnan, ja siihen kuuluvien yksilöiden muutosta sen energian vaikutuksesta, jota nyt saamme täällä kokea. Kukin omalla tavallamme ja tasollamme.

Jo pitkään on puhuttu siitä, että ihmiskunta tulee jakaantumaan, kun on suuren muutoskauden lopun aika. Itse kuulin tästä ensimmäisen kerran vuonna 2003, kun pietarilainen opettajani oli Suomessa luennoimassa pienelle porukalle Seitsemän Sisaren henkisessä keskuksessamme Vaasassa. Tuolloin hän kertoi tulevasta ajasta sekä siitä, mitä ihmiset saavat käydä läpi tulevien vuosien aikana. Hän kertoi myös, mitä voisimme tehdä helpottaaksemme tulevaa muutosta. Yksilötasolla helpotus olisi kurkottaa arjessaan kaiken ihmisyyden yläpuolelle ja jumalliseen voimaan luottaen. Silloin me sisaret emme pystyneet täysin sisäistämään viisaan ja suuren näkijän antamia ohjeita tulevaisuudesta. Elena Evstafieva oli aikaansa edellä, niin kuin monet suuret sielut, parantajat ja näkijät. Hän on kaikkea tuota ja hänenkin sanomansa on mennyt suurelta osin hukkaan, ikävä kyllä.
Hän mm. kertoi, että koittaisi aika, jolloin ihmiskunta jakaantuu, valiten kaksi eri tietä. Ne, jotka tahtovat kulkea kohti Valoa, Jumalaa, sisäiseen Valoonsa pyrkien ja ne, jotka kiinnittyvät entistä tiukemmin konkreettiseen ja uskovat vain siihen, mitä näkevät tai lukevat. Hän myös kertoi, että tämä muutos on välttämätön, sillä se "pakottaa" lopulta sielut muutokseen, johon ne eivät ole vapaahtoisesti suostuneet.

Hän myös kertoi, että tulisi aikakausi, jolloin jälleen kerran "meikäläiset" joutuisivat vainotuksi ja salaamaan sen ymmärryksen, joka heillä maailmasti oli, koska kaiken erilaisuuden hyväksyvä valtavirta ei hyväksy heitä, jotka heistä poikkeavasti elävät tai ajattelevat. Sitä aikaa me olemme jo viimeiset vuodet eläneet ja nähneet, miten yksilöiden ajatusmaailma supistuu sen tähden, että kaikki tulee hyväksyä ja nähdä vain niiden silmin, jotka uskovat vapauttavansa maailman. On jo nyt huomattavaa vaikeutta kommunikoinnissa ihmisten välillä. Konkreettiseen, "tietoon" kiinnittyneet ja ne, jotka katsovat sydämestään käsin, eivät enää puhu samaa kieltä toistensa kanssa. Jopa yksinkertaiset asiat menevät sotkuun, eikä ihan yksinkertaisiakaan selityksiä taikka annettuja ohjeita ymmärretä.
Tämän ymmärtää, ken tietää.

Tätä vaihetta olemme vahvasti eläneet jo viimeiset vuodet ja kommunikointi näyttää edelleen jatkuvasti vaikeutuvan. Mutta me kaikki, joka tasolla, voimme vielä yrittää, ehkäpä onkin mahdollista vielä hypätä tasolta toiselle, jos todella niin tahtoo. Ja toki, minun näkökulmastani olisi paras hypätä sydämen tielle, kuin järjen tielle. Sillä niinhän on, että nyt on aika vesimiehen ajan feminiinisen viisauden ja voiman näyttää, mitä muutosta maailmamme oikeasti tarvitsee ja siksi onkin tärkeää pitää se korkean muutoksen taso omalla valinnallamme kirkkaana ja loistavana. Sydämestä sydämeen kohtaaminen on tärkeintä, ei niinkään asioiden sanoittaminen. 

Opettajamme puhui myös maan akselien vaihdoksesta ja kolmen päivän pimeydestä. Se tarkoittanee sitä, että kun maaplaneetan kulma ajankäsitystä ylläpitävään lähteeseen muuttuu, muuttuu myös ihmisen ajan kokeminen. Tulee tuo kolmen päivän pimeys, joka on ihmisen sisällä, koska hän on kiinnittynyt konkreettiseen ja ajankäsitys on menneisyys-tulevaisuus akselilla. Ihmisen tasolla se aiheuttaa suuren pelon ja hulluudenkin, koska ei ole enää mitään, mistä pitää kiinni, ei ole ajan kokemusta eikä paikkaa, jossa aika kuluu.  Mutta jos on olemassa turvaköysi konkreettista maailmaa korkeammalle, ei pelkoa ole, vaan silloin on kokemus sydämen kautta rakkaudessa, joka ei katoa, vaikka konkreettinen ilmenisi millä tavalla tahansa. On ymmärrettävä ja sisäistettävä ensinnäkin se, ettei konkreettinen maailma ole kuin heijastusta ja on olemassa maailma/taso, jossa Totuus on puhdas ja toisenlainen kuin tässä kiinteässä maailmassa.

Nämä ovat varmastikin vaikeita ja hurjiakin ajatuksia, eikä ole tarpeen edes väittää, että ne ovat kaikille totta ja maailma ilmenisi lopulta juuri noin kuvatulla tavalla. Osatotuushan on, että meidän käsityskykymme on suorastaan naurettavan rajallinen, mitä tulee kosmisten tapahtumien suuruuteen ja niiden vaikutukseen tänne pikku pallollemme ja sen olennoille. En sano tätä halveksien, vaan päin vastoin, voin vain laskea pääni kaikesta siitä ihmetyksestä, mitä tämä kaikki minussa ja maailmassa saa aikaan. 

Se ajatus, että on olemassa korkeampi taso, jonka saavuttaa vain vilpittömän sydämen kautta, on totuutta sekin. Se yhteys, mikä Luovaan Voimaan aukeaa sydämissämme, on juuri se polku, jossa sanoja ei enää ole, eikä niitä tarvita. Nyt on todellakin aika pyrkiä siihen, jota kutsumme myötätunnoksi. Ei ole mitään syytä valita puoliaan tässä konkreettisen maailman ajassa ja tasossa, eikä ole syytä antautua turhiin väittelyihin, mikä on totta tai mikä ei. Suurta kuvaa kaipaavina olentoina meidän kuuluu nähdä se, että me itse olemme kaikkien tapahtumien takana, me olemme olleet sieluina luomassa maailmaa, jossa nyt elämme. Mutta me voimme nyt, tässä todellisessa hetkessä keskittyä luomaan korkeaa maailmaa, korkeaa sivilisaatiota ja korkeita rakkauden ja myötätunnon ajatuksia. Mikälä alempi minämme antautuu karkeiden tai matalien tunteiden valtaan, on silloin hyvä pyytää niihin puhdistusta, koko maailman ja ihmiskunnan tähden, sillä niin ei lisää sitä, mitä juuri kuuluisi puhdistaa, jotta uusi maailma olisi toisenlainen konkreettisellakin tasolla. Voi olla hyvä muistaa myös se ajatus, että korkeammassa maailmassa me itsekään emme voi ilmentyä, jos kannamme negatiivista itsessämme enemmän kuin rakkautta muita ja Jumalaa kohtaan. 

Tämä on nyt se, mihin tahdon keskittyä, se oikea työmme:
Puhdista ajatuksesi ja tunteesi pyytämällä jumalallista apua niihin koko voimallasi, sitten palaa sydämeesi tarkkailemaan, mitä maailmassa tapahtuu.
Älä samaistu tunteisiin, jota maailma herättää, äläkä usko sitä, mitä konkreettisen tason maailma sinulle syöttää.
Älä valitse puoliasi, mutta tunne jatkuvasti myötätuntoa kaikkia kärsiviä olentoja kohtaan. Vaikka tietäisit mitä tai olisit lukenut miten ja kuinka tätä maailmaa johdetaan, älä usko sitä totuudeksi, vaan muista silloin, että on olemassa korkeampi taso, jossa puhdas totuus on. Pyri puhtauteen sydämesi kautta ja vaali sitä jumalallista tilaa itsessäsi.
Älä katso muihin, älä arvostele tai tuomitse toisia sieluja, vaan ainoastaan ne hirvittävät teot, joita maailmassa tapahtuu.
Voit ajatella, että tämä on pahaa ja pahuuden aikaansaamaa, etkä tahdo sitä tukea. Paras tapa olla tukematta sitä, on puhdistaa itsestäsi kaikki, mikä sen kanssa on sinussa samaa. Eli pahat ajatuksesi ja tunteesi.
Pyri takaisin sydämeesi ja opi luottamaan siihen voimaan, joka on elämän kauneuden ja rakkauden lähde. Luota elämää ylläpitävään Voimaan, Jumalaan. 
Elä päiväsi hereillä, rakkaudesta ja myötätunnosta käsin, niin hyvin kuin pystyt. Se riittää, että pyrkii! Älä tuomitse itseäsikään, jos välillä unohdat ja putoat.
Pääsasia, että jatkat Valon polulla.

Vihdoinkin talvi ja Valo

Lauantai 14.12.2024 klo 14.26 - eija kuukari

Valkeutta, valoa ja ihanaa kimallusta! Lopultakin olemme siinä kohtaa, missä talven kuuluu ollakin. Viime päivät on taivas antanut meille runsaasti kaunista, tiivistynyttä informaatiota lumen muodossa. Sillä sanotaanhan niin, että vesi planeetallamme tallentaa olemassaolevan informaation, jota kollektiiviseen kenttään on luotu. Mitä voimme tästä sitten ajatella, päätellä ja kenties hyötyä ja mistä informaatiosta on kysymys?

Ajatuksella ja tunteellakin luominen on monille etsijöille vanha tuttu asia, mutta itse mietin monesti, mitä siitä oikeastaan lopulta ymmärrämme, miten sitä voisimme käyttää, jotta maailmamme hyötyisi tuosta suurenmoisesta mahdollisuudesta luoda. Positiivisten ajatusten ja yleensäkin positiivisuuden esiin nostaminen on jo vuosikymmenet ollut esillä ja se lienee hyvin tärkeä osa muutosta, johon kollektiivisesti pyrimme. Moni meistä on ollut mukana rituaaleissa, jossa vettä on siunattu, siihen on yhdistetty rakkauden ajatusta ja hyvän tahdon sanomaakin. Vettä on myös tutkittu ja havaittu, miten sen rakenne muuttuu esimerkiksi musiikin värähtelyn myötä. Yksi musiikki rikkoo veden kauniin kristallirakenteen ja toinen musiikki parantaa rakenteen ja saa sen muuttumaan pyhiin muotoihin. 

Entäpä sitten lumi? Mikä on lumen henkinen merkitys tai mikä sen kuuluisi olla meille siunatuille, jotka sen saamme joka vuosi kokea ja nähdä. Tämä huikaiseva valkeus, joka meidät ympäröi tähän vuodenaikaan, miten me osaisimme vastaanottaa sen pyhästi ja kiitollisuudella sekä tehdä oman osamme, jotta sen siunaus voisi keväällä levitä runsaana  kaikkialle, ympäri maapalloa. Näen ihanan mahdollisuuden, ihanan kuva, jossa yhdessä luomme lumeen sanomaa, joka on sisältää Valon leviämisen. (Pohjolasta käsin)

Kuulen välillä sanottavan, että minua tai ajatuksiani ei ymmärrä kukaan. Pohdintoni ovat liian.. jotain.. näen kaikessa jotain, mitä niissä ei ehkä olekaan.. Tätäkin olen saanut vuosikymmenet pohtia. Mikä on minun osani tässä suuressa kokonaisuudessa, miksi koen, että minulla on sanottavaa, joka tahtoo tulla jaetuksi, tahtoo esille, jotta olemiseni täällä konkreettisella tasolla tulisi tätytettyä. Kun kirjoitan, kuulen sanat kuin kauniina sävelenä itsessäni. Kuulen virran, jossa sanat kulkevat kohti käsiäni ja tätä konetta, joka tuo sen esille. Kone on tätä aikaa ja sen siunaus on siinä, että tämän kautta sanat lähtevät elämään nopeasti ja ne tavoittavat monia muutamassa minuutissa. 

Koen, että tehtäväni on sanoittaa virtaa, jota sisälläni katselen ja kuuntelen. Virtaa, joka kulkee maan päälle galaksimme sävelillä. Sillä jossain on sävelten lähde, joka ei liity aikaan, ei muotoon, eikä maan päällisiin tapahtumiin taikka toiveisiin ja ajatuksiin. Mutta silti me olemme osa tuota ikuista virtaa. Me olemme siinä virrassa mukana joka hetki, jokainen meistä. Sen kuuleminen on osa henkistä avautumista ja siinä on minun työni. 

Sanat, joita nytkin vastaanotan, ovat tarkoitetut tänne muodon maailmaan, jossa meistä jokainen on kehittymässä, tulemassa pyhäksi itsekseen. Joku elämä, joku muoto tavoittaa sen, mitä todellinen Itse on. Tässä ajassa, missä nyt tällä tasolla elämme, on fyysisessä muodossa, kehoissa, niin paljon sieluja, jotka odottavat ja etsivät oman Itsen saavuttamista, sillä se on kirjoitettu kunkin omaan suunnitelmaan. Galaximme sävelet ovat osa suurta suunnitelmaa ja niiden tehtävä on tuoda meille herätys, tuoda sävel, joka saa meidät muistamaan oman todellisen Itsemme. Ja sitä kautta tehtävämme. Minun herätykseni tapahtui voimallisesti muutamankin kerran. Heräsin uusille tasoille, heräsin kuuntelemaan ja tunnistamaan.
90-luvulla virta toi yhden suuren herätyksen ja monta pientä herätystä, jotka saivat muistamaan oman alkuperäni, oman tähtirakenteeni. 2000-luvun alkupuolen kosmiset virrat toivat minun ainoan fyysisen opettajani, jota viisi vuotta seurasin. Silloin virrat laajensivat kykyäni nähdä, ajatella ja ymmärtää ihmistä ja hänen merkitystään tässä kokonaisuudessa aivan uudella tavalla ja tasolla. Se aika myös avasi mentaaliset energiani sinne, missä sanoja ei ole, vaan pelkkä tieto. Tuo taso ei ole sellainen, mitä voisimme yleisesti sanoittaa, sillä se on minun Itseni yhteys sinne, missä kotini on. Tätä yhteyttä on ylläpidettävä ja saankin usein muistutuksia siitä, että "paketit" odottavat noutajaansa. 

Olen nyt noin puoli vuotta hoitanut itseäni fyysisesti parempaan kuntoon. Euroopan matkan jälkeinen romahdus toi minut työstettävien asioiden äärelle. Tärkein tässä kohtaa on ollut suhde sieluni asuinsijaan. Oppiläksyjäni olen nyt katsonut syvältä ja uusi suuntani alkaa hahmottua. Se on suunta, jossa vieläkin enemmän toteutan sitä polkua, joka minulle on tähän elämään annettu, korkeamman ohjauksen mukaisesti. Olen myös saanut vakavan ohjeen seurata kosmista virtaa tarkemmin ja tuoda sitä maan päälle. Se on yksi osa suunnitelmaani, mutta on paljon muutakin, miten minua on näinä viime kuukausina ohjeistettu. Mutta kaikki, mitä annettu on, tähtää kokonaisuuden hyödyttämiseen minun maallisen olomuotoni kautta. Se ei suinkaan sulje pois kehoa eikä varsinkaan sitä, miten pysyn kehossa terveenä, hyvin voivana ja iloa kantavana. 

Tuo opettajani sanoi kauan sitten, että olen valinnut erikoisen polun tähän elämään, sillä aion kulkea taivaallisia rappusia alaspäin ihan fyysiselle tasolla saakka ja sitten nousta takaisin. Tämä oli metafora, jonka heti ymmärsin, sillä minussa on koko elämäni, lähes aina tiedostamatta, ollut kyvyttömyys käsittää ihmistä, käsittää elämän maallista olomuotoa. Olen ollut häirikkö, vihannut vahvasti koko maailmaa ja sitä, mitä en ole koskaan ymmärtänyt; Mitä järkeä tässä kaikessa on? Mehän olemme menossa väärään suuntaan!! Olen ollut ylpeä, uhmakas vastaväittäjä ja syrjään vetäytynyt itseni syyttäjä. Yksi iso kysymykseni onkin aina ollut se, miten tulla toimeen tässä fyysisessä maailmassa, yhteydessä muihin ihmisiin. Kymmenen vuotta yhteisöelämää on opettanut niin paljon, etten mitenkään muuten olisi voinut niitä muulla elämisen tavalla oppia. Olen oppinut ihmisistä, heidän tunteistaan, käytöksestään, tiedostamattomista ristiriidoista, joita energiataso ja sanat kertovat jne.. Mutta ennen kaikkea olen oppinut itsestäni ja siitä, miten itse toimin, miten muihin vaikutan. Hyväksyminen, myös pimeyden, on ollut kaiken paranemisen alku. 

Tässä kohtaa kehityspolkuani voin sanoa, että olen löytänyt entistä suuremman rauhan sen kanssa, mitä olen. Tarve olla muiden kanssa, samanlaisena, hyväksyttynä, nosti vahvasti päätään, kun olin elänyt viitisen vuotta yhteisöelämää. Se tarve, toive, oli minulle hyvin kipeä, monella tapaa niin yksinäisenä eletyn elämäni seurauksena. Halusin vihdoin kuulua jonnekin, ihmisten joukossa. Mutta ei, eihän se mene niin, että tuollaiset omat toiveet toteutuvat, varsinkin koska olen aina rukoillut, että Jumalan tahto toteutuu, jotta kehittyisin ja tekisin sen mukaiset tarvittavat muutokset sitten konkreettisessa maailmassa. Nyt olen seissyt alimmilla rappusilla kohta kaksi vuotta ja vihdoin olen ottanut ensimmäiset kiipeämisen askeleeni kohti sitä kohtaa, jossa tähän elämään synnyin. Ja koen, että olen vihdoin taas innostunut itsestäni, omasta suunnastani.

Lumi. Se ajatus, millä tämän blogini aloitin. Emmekö me täällä lumen ympäröimänä voisi yhdistyä hengessä, eetterissä ja valuttaa kauniit, kiitolliset, ilon täyttämät ajatuksemme tietoisesti lumeen, jotta se kerran vedeksi muututtuaan voisi viedä toivon sanomaa sinne, minne se aikojen päästä jälleen laskeutuu. Emmekö me voisi seistä kinosten keskellä, yhdessä, ja kiittää Jumalaa, tuota luovaa Lähdettä, että saamme kehojemme kautta palvella ja tuoda lohdutusta, luottamusta, iloa jo toivoa maan päälle. Kukin tavallamme, omilla sanoillamme, joita saamme virrasta vastaanottaa. Jospa tekisimme sen joka päivä, aina kun lumen keskellä kuljemme, avaten kämmenchakramme ja tietoista työtä niiden kautta tehden: Sydämeen keskittyneenä, kämmenet alaspäin avoimia, ja kiitolliset sanat kokonaisuuden hyödyksi ideana joka käsistämme lumeen valuu.
Mikä helppo ja ihana tehtävä!

Jonain hetkenä me kaikki kenties huomaamme, että kaupungilla kulkiessamme meitä ihmisiä yhdistävät avoimet kämmenet ja sydämet, kun hyvä tahto on levinnyt ja kasvanut. Sekin on meille merkkinä siitä, että vahva muutos koko globaalin ihmiskunnan hyväksi on vahvistunut täällä Pohjolassa, valkoisen Valon maassa. 

Sama veden viestin teema nousee nyt talvipäivänseisaukseen. Suomessa tuo hetki on 21.12. (33 mestarin luku) klo 11.20 ja uuden jakson alkamisen teemalla. Monta erityistä astrologistakin tapahtumaa on johdattanut tämän vuoden lopun seisaukseen. Kaikki tukevat uutta aikakauden alkua, korkeampia ajatuksia ja konkreettista tasoa korkeammalle katsomista.Ja kuitenkin yhdistymistä lähimmäisen rakkauden konkreettisella tasolla. Se vaatii meitä uskomaan! Ensinnäkin itseemme ja toisiimme, mutta myös suureen suunnitelmaan, joka etenee, ilmenevistä maan päällisistä tapahtumista huolimatta.

Suuri toiveeni on, että yhdistymme tällä kertaa myös fyysisesti ja teemme yhteisen lumipalveluksen koko ihmiskunnan hyväksi. Olet tervetullut Suonenjoelle mukaan tähän joulun hengen mukaiseen tapahtumaan. Voit yöpyä vierastalossamme taikka jonkin jäsenemme kotona. Tarjoamme kaikille osallistujille joulupuuron ja teetä/kahvia. Minulle voit ilmottautua vaikka viestillä, spostilla tai soittamalla.
Yhdessä ihmiskunnan hyvöksi toimien siunataan aikomuksemme tuhansin kerroin. Kasvakoon Valon sanoma lumeen viritetyn viestin kautta ympäri maailman. Ja vahvistukoon se suunnattomaksi pohjoisten päivien pidentyessä kohti kesäpäivänseisausta. 

Kiitos, kiitos, kiitos. 

Syyskuu on mahdollisuus!

Tiistai 17.9.2024 klo 20.27 - Eija

Onnettomana totean, että olen tässäkin asiassa nyt melkoisen myöhässä. Todellakin kesän loppu tuon Euroopan matkamme jälkeen on ollut minulla kehoon palaamista päivä toisensa jälkeen. Kehollinen "romahdus" ja sitä seuranneet oireet ja niiden tutkiminen ovat vieneet paljon huomiota. Edelleen prosessi on kesken, mutta sen näen nyt, että juuret johtavat vuoden takaiseen sairastamisvaiheeseen. Viime syksynä influenssat ym ja niiden jälkitaudit jättivät jälkiä, joiden ääntä en aiemmin pysähtynyt kuuntelemaan. Nyt on ollut aika & pakko jäädä sen äärelle. Myös yhteisömme tulevaisuuteen liittyvät asiat ovat olleet intensiivisiä ja vaatineet huomiota ja voimavarojani lähes joka päivä, mutta siinä on nyt suunta kääntynyt helppoon virtaukseen.  Siltikin harmittelen sitä, että matkablogini jäi täysin kesken. Palaan siihen varmasti, mutta milloin, sitä en vielä osaa sanoa. Teen parhaani kehoni ja blogini kanssa. 

Mutta! Tämän viikon on kuunpimennys kolkutellut tietoisuuttani jo muutaman viikon ja tuonut sen energioita ja ennen kaikkea mahdollisuuksia näkyvästi ja ihanasti esille. Kiitos! Sillä nyt on vihdoin kääntymässä tämän vuoden paras aika esille, jos niin sen tahdomme vastaanottaa. On solmujen avautumisen aika, joka tuo esille epäselvyyksien ja epävarmuuden jälkeen kirkkauden, joka valaiseen polun selkeästi. Taistelu, jota monella taholla on tänä karmallisena vuotena koettu, kääntyy sekin vapaudeksi ja uudeksi aluksi. Jos emme jää vellomaan menneeseen, saamme kokea yhä suurempaa henkistä avaraa tilaa. Vihdoinkin. Toki sitä ennen kaikki ne epärehelliset, valheelliset ja harhaiset elementit elämässämme nousevat uhmakkaana esille, jotta ne hyväksyttäisiin ja parannettaisiin totuudella ja valolla. Saattaa siis olla, että pientä draamaa voidaan tarjota, mutta rehellisyys ja totuudellisuus itselle on ainoa avain sen työstämiseksi. Vanha tarina ei enää uppoa, eikä valhe, johon joku vielä tahtoisi piiloutua. 

Kuunpimennyksen h-hetki herkässä kalojen merkissä on Suomessa 18.9.2024 klo 5.44. Sen hetken tietoinen vastaanottaminen, avoimena, rehellisenä ja herkkänä, tuo kaivatun uuden alun ja sumuisten solmujen sijaan selkeyden elämäämme. 
Tämä uuden alun energian voimistuminen jatkuu ja saa vahvistuksensa 22.9. syyspäiväntasauksena, jolloin on myöskin hyvä olla kuulolla ja kanssaluomassa vahvaa sydänenergiaa. Suomessa tuo hetki on 22.9. klo 15.43. 

Syyspäiväntasaus teemat ovat myöskin ihania. Sydänkeskus, sydäntietoisuudesta käsin luominen on nyt ihmiskunnan korkeampi suunta, jota me alamme vahvistaa ja tuoda maailmaan. Se tapahtuu, kun pystymme yhä suuremmassa määrin elämään rakkaudesta käsin vaikka konkreettinen maailma ympärillämme näyttäisi millaiset kasvot tahansa. Kun muistamme pyhän sydämemme ja pyrimme rakkauteen ja hyvään lähimmäisyyteen, saamme hiljalleen käyttöömme elämän luovan voiman, jota lahjana kannamme. 
Joillekin sieluille tämä ajanjakso tuo mahdollisuuden itsensä päivittämisen kautta luoda itsensä uudelleen. Kiitollisuus elämälle on tässä avaimena. Ja toki myös selkeä päätös kulkea uutta kohti vahvempana ja sydämessään pysyen. 

Nämä tämän ajan virtaukset vievät meidät vielä rengasmaiseen auringonpimennykseen 2.10., ja se nähdään jälleen muualla kuin täällä pohjolassa. Kuitenkin voimme yhdistyä siihenkin tapahtumaan olemalla henkisesti kuulolla. Pimennyksen ajankohta on klo 18-24 välillä ja syvin hetki on noin  21.45 Suomen aikaa. 

Tämän pimennyksen teemoista tärkein ja ihanin on äidillisen lempeän ja rakkaudellisen läsnäolon kautta muiden ihmisten kohtaamisen tärkeys. Selkeästi tämä vuotuinen auringonpimennys jatkaa jo edellekerrottua uutta ja rakkaudellista teemaa. Sydäntietoisuus ja siellä levollisena pysyminen voi todellakin muuttaa omaa elämää ja suhteita muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.
Mentaalitason kautta tulevat työkalut ovat edelleenkin paikallaan, mutta suuren Mestari Jeesuksen tuoma puhtaan sydämen muuntava voima vahvistuu nyt suuresti näiden tapahtumien myötä. Jo tuolla Euroopan matkallamme tämä voima minulle näytettiin ja pieni  yhdistyminen Jeesuksen Pyhän Sydämen energiaan avasi omaa sydäntäni ennen kokemattomalla tavalla. Sitä ei ole tarpeen edes yrittää selittää, tärkeää on vain se, että me uskomme sen olevan mahdollista. Liittymällä oman sydämemme kaipauksella tähän rakkausenergiaan, voimme hiljalleen alkaa kokea hengen tason muutosta, joka yhdistää nyt sieluja ympäri maailman. Anteeksianto ja sydämessä pysyminen tuovat sitten aikanaan myös konkreettista tulosta maailmaan, jossa fyysisellä tasolla nyt elämme.

Iso osa omaa fyysistä kipumuutosta liittyy tähän teemaan. Fyysiset kehomme täytyy virittää vastaamaan tätä energiaa ja se todellakin voi aiheuttaa tuntemuksia myös fyysisessä sydämessämme, puhumattakaan siitä, että se vie meidät kohti todempaa itsemme kohtaamista ja kuuntelemista. 

Tämä ajanjakso saattaa sieluja yhteen ihmeellisellä tavalla, jota emme ole pitkään aikaan nähneet tai kokeneet. Uudelleen ryhmittymistä sydänenergian kautta sekä uusien tehtävien vastaanottamista ihmiskunnan parantamisen hengessä. Sitä voimme odottaa ihan uudella tasolla tapahtuvaksi. Mikä ilo onkaan tässä ajatuksessa ja suunnitelman voimassa. Olemalla avoin, rehellinen ja vastaaottavainen, me kohtaamme ne sielut, joita kenties olemme odottaneetkin, jotta oma kehityksemme jatkuisi ja henkinen työmme yhteenliittymällä voimistuisi. Kokonaisuuden parhaaksi. Sitä kohti vahvana ja luottavaisena. Aamen<3

Itävalta, sydämemme maisemaa

Keskiviikko 26.6.2024 klo 22.45 - Eija

Itävalta 14-17.6.2024

Puolikuolleina, ehkä kolmen tunnin yöunien jälkeen, lähdimme Mikulovista kohti Itävaltaa. Jostain syystä emme kumpikaan paljoa nukkuneet. Syynä saattoi olla hotellin ympärillä olevat jonkinlaiset viinipippalot, joita juhlittiin monessa lähistön kuppilassa ja hotellissa. Aamulla lähtiessämme saimme mukaamme lahjaksi kaksi luomuviipulloa, joiden kohtaloa sitten ihmettelimme, mutta lopulta jätimme ne seuraavaan majapaikkaamme lahjaksi. Antaa "hyvän" kiertää. 

Oli jollain tavalla helpotus päästä rajan yli, ostaa tiemaksuseurain autoon ja siirtyä nopeasti (ja kalliisti) kohti Wieniä. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Klosterneuburgin luostarissa, ihan Wienin kupeessa. Mahtipontinen, suunnattoman suuri laitos, jossa hiljennyimme pienessä Marian kappelissa, jonne myös CreatingPeaceForHumanity esitteet jätettiin. Alueella oli monia myymälöitä ja kahviloita, joissa väsynyt turisti sai itseään virkistää. Me emme kovin kauan siellä viipyneet, sillä ajatuksissamme oli jo Patrickin lähestyvä solar ja työt ennen sitä.

Yöksi päädyimme suurelle leirintäalueelle, Mondseehen, Salzburgin yläpuolella olevaan, satojen turistien viikonloppupaikkaan. Vieri vieressä asuntoautoja ja vaunuja. Ja telttoja. Vaikka emme olekaan kovin innostuneita suurista ihmisjoukoista, pärjäsimme oikein hyvin ja moikkailimme iloisesti naapureita, jotka kuin vaivihkaa tavasivat automme tekstejä. Nukuttiin yö makeasti ja seuraavana päivänä lähdimme varhain siirtymään Patrickin solarpaikkaan, ylhäälle Tiroliin, Innsbruckista noin viisikymmentä kilometriä ylös vuoristoon. Koko matkan teimme etätyötä ohjeiden mukaan.

Solarpaikka löytyi airbnbn kautta ja ylitti odotuksemme niin hinnan, sijainnin kuin tunnelmankin suhteen. Asunto oli suorastaan ylellinen! Samoin näkymä vuorille. Nyt meillä oli muutama päivä aikaa meditoida, olla rauhassa ja tarkistella vielä Auttajien kanssa tulevia kohteita. Auttajat kertoivat, että niin kuin aina, kun he meidät lähettävät jonnekin tehtävää suorittamaan, on mukana myös henkilökohtainen taso, jossa meitä testataan ja autetaan kehittymään myös persoonan tasolla ja yleensä vaikeissa olosuhteissa. Niin on ollut nytkin, eikä tähän astinen matkamme ole ollut ihan helppo. Matkamme eivät ole koskaan huvia, vaikka kuvista ehkä saattaakin saada iloisen ja rennon vaikutelman. Toki me kumpikin nautimme matkustamisesta ja uusista asioista ja siksi tällainen sopii meille hyvin. Meitä on aina myös opetettu laittamaan itsemme syrjään, jotta se sanoma, jota edustamme, olisi se, jota esille tuodaan.

Tällä kertaa meidän tehtävänä oli olla enemmän esillä myös henkilökohtaisesti, mutta emme ole siinä kovin hyvin onnistuneet. Emme kuitenkaan saaneet Auttajilta ”moitteita”, vaan he vain kertoivat asian niin kuin se on. Totesimme, että me olemme liian vanhan viisauden ja totuuden oppilaita, että videoiminen olisi ollut luonnollista. Ja totta onkin, että me olemme sellaisen informaation kantajia ja säilyttäjiä, joka maan viisauskentästä on jo katoamassa niin, että ihmisten on sitä vaikea enää saavuttaa. Se muinainen viisaus ja sanoma on kuitenkin säilytettävä ja sitä jotkut tietoisuudet ovat tulleet tähän elämään tehtäväkseen tekemään. Siihen Valon Auttajamme ovat meitä kouluttaneet monen vuosikymmenen ajan ja veikkaan, että meidän sukupolvemme jälkeen tuo sanoma on jo unohdettu. Kunnes tulee uusi aika ja ihmiskunta palaa juurilleen luodakseen uutta maailmaa muinaisen tiedon ja viisauden varaan. Silloin säilytetty tieto herätetään ja tuodaan jälleen maan päälle niiden sielumuistissa, jotka sen siihen ovat tallentaneet. 

Meiltä on kysytty, mitä nuo Valon Auttajat ovat? Silloin kun minun henkinen ohjaukseni selkeästi ja vahvasti alkoi 90-luvun alkupuolella, minulla oli omasta tähtijärjestelmästäni kosmisia Auttajia, jotka minua silloin päivittäin ohjasivat. He ovat olleet näiden vuosikymmenten aikana välillä kauempana minusta ja välillä taas tiiviimmin ja selkeämmin yhteydessä. Koska myös Patrickilla on kosminen alkuperä, meitä ohjaavat nyt pääosin  tähtitietoisuudet, mutta miellä on myös muita korkeamman ulottuvuuden Auttajia. Aina kun olemme matkalla jonkin henkisen työn tähden, meillä on viiden Auttajan ryhmä, jossa on eri ulottuvuuksien tietoisuuksia mukana. Aina sama, luotettava neuvosto kulkee kanssamme ja tarkastelee työtämme.

Kaikkia korkean, puhtaan Valon ja rakkauden taajuuden Auttajia me kutsumme Valon Auttajiksi, niin kuin on neuvottu jo vuosia sitten. He eivät ole oppaita sanan yleisessä merkityksessä, eivätkä he ole edesmenneitäkään, vaan Valo-olentoja, jotka yhtä lukuun ottamatta eivät ole koskaan olleet fyysisessä muodossa maan päällä. Heillä on hyivn laaja kuva siitä, mitä meidän työhömme kuuluu ja mihin meitä koulutetaan. Sillä niin on, että koulutus jatkuu, niin kuin kehityskin. Meidän on oltava hereillä itsemme ja sen suhteen, mitä sanomaa välitämme. Eri sanoin, eri vaiheissaan on kehityksen sanoma mennyt. Ja hyvä niin, sillä asioiden muuttuminen kertoo kehityksestä ja ymmärryksen laajenemisesta.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että saan olla oppilas joka päivä tämän ryhmän edessä. Omat kasvun paikat ja kehitysvaiheet nousevat heidän avullaan selkeästi esille. Toki voin yrittää vitkutella, olla sielultani heikko tai puolustella itseäni, mutta se ei aiheita muuta kuin sen, että aikaa kuluu hukkaan ja minä junnaan paikallani, vaikka voisin ottaa uuden askeleen omalla polullani. Tämäkin matka on osoittanut ne kohdat ja myös kosmiset tuulet, joissa kadotan itseni ja yhteys heikkenee, mutta olen kiitollinen niistäkin hetkistä, sillä ne ovat opettaneet sen, missä voin olla enemmän hereillä, tehdä asiat toisin, kasvattaa itseäni ja vahvistaa sieluani.

Patrickin 60-vuotis solaria me vietimme siis Tirolin vuoristossa, jota me kumpikin rakastamme. Olemme vain kerran aikaisemmin olleet niissä maisemissa ja silloin pitkällä retriitillä. Se aika oli kummallekin hyvin syvällinen ja antoisa ja me todella saimme silloin nauttia maisemista, patikoinnista ja hiljaisuudesta. Silloin myös meidän yhteisiä menneitä elämiämme avattiin ja se kyllä sitoi meitä tiiviisti yhteen tämän työn äärelle. Tällä kertaa matkamme syy ja päämäärä oli erilainen, mutta yhtä antoisa ja tärkeä kuin silloin monta vuotta sitten.

Itävalta on meidän kokemuksen mukaan iloisten ja positiivisten ihmisten maa. Tällä matkalle ensimmäinen maa, jossa jatkuvasti tervehditään ja hymyillään, kun kohdataan. Siksipä on ollut helppoa ja avointa jakaa esitteitä ja olla muutenkin esillä, kun olemme tässä maassa kiertäneet. Solarajan viimeisenä päivän kävimme pienessä pittoreskissä Rattenburgin kaupungissa, jonka sanotaan olevan Itävallan pienin kaupunki. Ihana kaupunki, joka on lasinpuhaltajien kehto, minkä kyllä katukuvassa huomaa. Joka puolella on pieniä putiikkeja, joissa myydään mitä ihmeellisemmän mallisia ja värisiä lasitaiteita.

Kylän yläpuolella on satoja vuosia vanhat linnoituksen rauniot, joihin kiivetään kapeaa vuoripolkua pitkin. Kolmenkymmenen asteen helteessä oli ihana päästä metsän viileään hämärään ja hiljalleen kavuta kohti muinaisia torneja ja muureja. Matkalla ylös on suloinen pieni Pyhän Äiti Marian parantava kappeli, jossa mekin istuimme rukoillen hyvän tovin. Sielläkin sytytin kynttilän lähimmäisyyden voittamisen ja kaikkien monien lähimmäisteni parantumista pyytäen. Sen hetken jälkeen oli helppo kiivetä loppumatka ja saavuttaa rapistunut linnake. Sieltä oli hieno näkymä alhaalla olevaan kaupunkiin.

Neljän Itävallassa vietetyn päivän jälkeen lähdimme ylittämään Alppeja Brennerin solan kautta määränpäänämme Torino ja sen pyhä kappeli, jossa Jeesuksen käärinliinoja säilytetään. Italiasta sitten seuraavassa blogissani. Voikaa hyvin!

13.6.2024 Tsekki

Tiistai 25.6.2024 klo 23.03 - Eija

13.6.2024 Tsekin tasavalta

Puolassa tehdyn viimeisen ja raskaan työn jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tsekin rajaa, jonka ylittäminen kävi kuin huomaamatta. Vihdoin saimme yöpyä omassa autossa, sillä melko helposti löysimme camperpaikan pienestä Stramberkin kylästä, noin 50km rajasta. Oli ihana asettua suhteellisen ajoissa paikoilleen ja käydä pienellä kävelyllä ennen nukkumaan menoa. Yöpaikka oli pienen puukirkon vieressä, mutta kirkko näytti käyttämättömältä ja ovi oli lukossa, emmekä päässeet iltameditaatiota sinne viettämään, vaikka sitä toivoimme. Hyvät yöunet onneksi tässä camperpaikassa saimme.

Ensimmäinen kirkko, jossa seuraavana päivänä kävimme, sijaitsi Kelcissä. Meiltä on kysytty, miten valikoimme kirkot, mihin menemme ja mitä niissä oikeastaan teemme. Suurimmat kirkot, jotka ovat olleet tärkeitä, ovat löytyneet niiden iän perusteella. Sillä satoja vuosia sitten suurimpien kirkkojen ja katedraalien paikka valikoitui yleensä sen perusteella, missä oli oikea energiayhteys ley-linjan kohdalla. Esimerkiksi vielä keskiajalla rakennettiin kirkkoja sellaisiin kohtiin, missä oli tavallisen kansan tietämät pyhät paikat tai palvontapaikat. Näin kirkko tahtoi kukistaa pakanuskonnot myös fyysisten rakennusten avulla. Toki suurimpien katedraalien kohdalla oli rakentajilla tietoa, missä energiat olisivat suotuisat, jotta esimerkiksi sisäpiirin salatut menot olisivat mahdollisimman otolliset vaikkapa vallan lisäämiseen. Pyhää tietoa käytettiin vääriin tarkoituksiin, niin kuin aina, kun kansaa tahdottiin hallita pelolla ja uhkailulla.

Tätä matkaa varten olen etukäteen kysellyt Auttajajoukoltamme, missä kaupungeissa meidän tulee käydä ja etsiä sieltä sitten oikea kirkko, johon avaamme portaalin ja jos tarpeen puhdistamme kirkon ennen sitä. Tällä matkalla portaalit on kytketty Mestari Jeesuksen Pyhän Sydämen energiaan sekä Kultaiseen Verkkoon. Näin toimien olemme yhdistäneet Jeesuksen tuomat ohjeet arjen puhdistustyöhön, jotka molemmat tähtäävät ihmisten väliseen rakkauteen ja rauhaan maan päällä.
Muut yhdistettävät kirkot on täytynyt vain ”bongata” matkan varrella ja olla itse kuulolla, miten Auttajat ohjaavat. On sanomattakin selvää, ettemme voi kytkeä kaikkia kirkkoja, vaan pitkien välimatkojen tähden on oltava tarkka kirkkojen vallinnassa. Toki teemme valotyötä kaiken matkaa, vaikka emme paikan päällä kävisikään. Etätyö on ollut yhtä tärkeää ja monet paikat ovat yhdistyneet vain hiukan vauhtia hidastamalla. Meillä ei ole ollut yhtään päivää, jolloin emme olisi työtä tehneet, myös niinä hetkinä, kun olemme vain istuneet autossa.

Tsekeissä olemme ajaneet pienempiä teitä ja maisemat ovat olleet hyvin kauniita. Kirsikkapuut ovat reunustaneet tienvarsia monen kymmenen kilometrin ajan. Samoin täällä, niin kuin Puolassakin, tienvarsilla on vähän väliä näkynyt myös ristejä ja pieniä kappeleita juuri niillä paikoilla menehtyneiden muistoksi. Ja melkein jokaisessa tuollaisessa kohdassa on palanut kynttilä. Joissain on ollut moottoripyörän kypärä kertomassa vainajan kohtalosta.

Kauempana vasemmalla puolella meitä on tarkkaillut hiljaisen usvan takana vuorijono ja oikealla puolella ovat auenneet pehmeästi kumpuilevat ja aaltoilevat viljapellot. Muutaman kerran ohitimme valkean unikkopellon, joka ihan häikäisi kauneudellaan.

Kirkot täälläkin olivat kauniita, mutta toisin kuin Puolassa, ne olivat lähes poikkeuksetta kiinni ja monet myös sen näköisiä kuin niissä ei olisi vierailtu moneen aikaan. Monet ovet olivat kiinninaulatut ja ikkunat rikkonaiset. Niiden annettiin surullisina rauhassa rapistua omaan komeuteensa. Täällä emme löytäneet samanlaista paloa Jumalan luokse kuin naapurimaassa, jossa iltaisin kirkot täyttyivät hartaan oloisesta väestä. Liekö syynä Puolan puolella niin lähellä, rajan takana oleva sota, joka on herättänyt ihmiset rukouksiin ja etsimään yhteyttä lähteeseen, joka heitä voisi suojella.

Pysähdyimme päivän aikana pienessä idyllisessä Tovacon kylässä, missä tutustuimme kylän laitamilla olevaan noin 400-vuotta vanhaan linnaan ja sen yhteydessä olevaan kauniiseen kappeliin. Saimme paikassa yksityisesittelyn, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Ystävällisyys ja halu näyttää meille muinaista kauneutta meni kielitaidon ohitse. Kierros oli virkistävä ja ehkäpä jää ainoaksi pelkästään historian kierrokseksi tällä matkalla. Käynnin kruunasi kahvi ja jäätelö linnan vieressä olevassa kahvilassa, jonka emäntä ei olisi voinut tylympi olla. Vastakkaisia kokemuksia paikan ihmistä näin saimme.

Vielä yksi luostarialue, Kostel Panny Marie ja siellä olevan suuren katedraalin yhdistäminen ja sitten aloimme suunnistaa rajan yli Itävaltaan yöksi. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä kylä, jonka kautta oli tarkoitus raja ylittää, oli suljettu ja se ajoi meidät kauas kiertoteille. Lopulta oli jo iltamyöhä ja me niin väsyneitä tämän maan läpiajosta, että otimme läheltä rajaa hotellihuoneen, sillä campingalueita ei enää löytynyt. Paikka ei ollut kovinkaan viihtyisä, vaan tuli tunne kuin olisi tullut vankilaan, sillä turvatoimet ja hotelliin monimutkaisesti asettuminen venyttivät nukkumaan menoa melkoisesti. Mutta huomenna uusi päivä ja meille rakas Itävalta saavutettaisiin vihdoin.

Seuraava blogi Itävallan maisemista ja tunnelmista. Halauksia kaikille.

Viimeinen Puolan leiri

Torstai 20.6.2024 klo 0.54 - Eija

Yö Skawinassa oli melkoinen, sillä herätys tuli keskellä yötä ilmahälytyksen muodossa. Sitä kesti aikansa ja sen jälkeen hälytysajoneuvojen sireenit huusivat ympärilämme. Sitten kaikki hiljeni, eikä hotellissamme ainakaan seurannut mitään tuosta yöherätyksestä. Tuli mieleen, miten järkyttävää ja tarumaattista lieneekään päivä, viikko ja kuukausi toisensa jälkeen herätä tuollaisiin hälytyksiin. Aamulla tutkimme uutisia, josko mitään selitystä asilalle löytyisi, mutta ainut, mitä saimme selville, oli että läheiseen Lvivin kaupunkiin Ukraunassa oli yöllä isketty kymmenien droonien voimalla ja Puolan hävittäjä olivat nousseet ilmaan. Ystävällinen hotelliväki ei osannut juurikaan englantia, joten emme voineet heiltäkään kysyä. Aloitimme sitten matkan kohti Puolan viimeistä leiriä.

12.6.2024 oli siis vuorossa Auschwitzin leiri. Alue oli todella suuri ja oli vaikea löytää, mistä olisi kannattanut aloittaa, sen verran sekavia ohjeita tai puuttuvia opastuksia oli. Lopulta saimme ohjeet, mistä ostaa liput alueille, jotka olivat kahdessa eri paikassa. Toinen oli varsinainen Auschwitzin alue ja toinen oli kuolemanleiri Birkenau. Me aloitimme Birkenausta, jonka parakeista ym. oli vielä jonkun verran jäljellä. Teimme valotyötä ja rukousta ja tunsin, että tämä jo kolmas leiri alkoi ottaa voimille. 

Alueelle vei junanrata, niin kuin aiemmillakin leireillä. Sitä pitkin oli ollut helppo siirtää tuhansia ihmisiä, jotka oli kerätty ympäri Eurooppaa. Tauluista saimme lukea, miten uhrit oli tuotu pääteasemalle ja jo siellä heidät oli jaettu eri ryhmiin sen mukaan, olisiko heistä hyötyä vai ei. Niin monet perheet erotettiin siellä viimeisen kerran ja naiset lapsineen saivat siirtyä suoraan "suihkuihin" ja ikuiseen uneen sen jälkeen. Miehet, jotka olivat vielä työkykyisiä, vietiin parakkeihin tulevaa sijoitusta varten. 

Alueella oli sortuneita, tai oikeammin hajotettuja krematorioita, ja niiden lähellä vielä nähtävissä olevia suuria lampia, joihin tuhkat oli sitten kuopattu. Viimeisinä aikoina lammet oli täytetty ja tuhkat olivat jääneet maan alle. Vain pienet painaumat kertoivat paikasta, joissa tuhannet ihmiset olivat saaneet viimeisen leposijan. 

Birkenaun jälkeen siirryimme autolla noin parin kilometrin päässä olevalle Auschwitzin alueelle. Minä koin, etten kestänyt enempää tätä energiaa ja jäin autoon odottamaan, kun Patrick siirtyi sisään tuosta kuuluisasta portista, jossa luki "Arbeit macht frei". Hän viipyi alueella lähes kaksi tuntia ja kertoi palatessaan työstä, jota oli vielä jäljellä olevien sielujen ja energioiden hyväksi tehnyt sekä alueen hyvin ikävistä näkymistä, mm. suurista kenkäröykkiöistä, jotka oli asetettu kävijöiden nähtäväksi. Myös Majdanekissa olimme nähneet samaa. 

Päivä oli kulunut tässä kohtaa Puolaa jo lähes iltaan, mutta päätimme kuitenkin ajaa vielä Tsekkeihin. Löysimme Stramberkista pienen viihtyisän camperalueen ihan kirkon vierestä ja vihdoin raskaan päivän päätteeksi pääsimme rauhoittumaan. Itse tunsin, miten koko keho oli kuin raskaan rasituksen jäljiltä ja jokainen solu värisi kuormituksen tähden. Saimme onneksi siellä hyvin levättyä ja hermoston rasittuminen oli aamulla poissa. Hermosto on minulla se, joka reagoi, jos pitkään jatkuu tilanne, jossa on kuin kytkeytyneenä toisenlaiseen taajuuteen ja tekee siellä työtä. Vierailut leireillä olivat olleet sellaisia, mutta nyt saimme siltä osin levätä ja tehdä muunlaista energiatyötä. Toki myös Puolan energia oli ollut raskasta ja ajomatkaa paljon huonokuntoisilla teillä. Nuo viime päivät kyllä olivat tähän astisista raskaimmat. 

Tsekeissä ei vastaavaa leirien puhdistus ja valotyötä tulisi olemaan. Seuraava blogi sitten Tsekin tasavallan läpiajamisesta ja työstä siellä. Siunattua kesäpäivänseisausta kaikille. 

Puolan leireillä

Maanantai 17.6.2024 klo 23.29

Puolan leireillä työtä riittää

10.6. oli pääkohteemme Ljublinissa oleva Majdanekin leiri, joka oli suureksi osaksi vielä olemassa parakkeineen, kaasukammioineen ja krematoriokin oli jäljellä. Päivä oli pilvinen, mutta edelleenkin hiostavan kuuma ja koko paikan kiertäminen raskaassa ilmanalassa vie meiltä muutaman tunnin. Kiersimme paikkaa jälleen kuin suojatussa tilassa, niin etteivät kuvat, taikka tuntemukset menneestä tavoittaneet minua. Siltikin kyyneleet virtasivat, kun luin tekstejä mitä eri rakennuksissa oli ollut ja mihin tarkoitukseen ne oli rakennettu. Kaasukammio oli jo rakennuksena sellainen, että se nostatti karvat pystyyn. Sisäseinät siellä olivat sinistyneet ja paikassa oli outo ja kammottava haju. Siellä oli vaikea hengittääkin.

Toinen käsittämätön rakennus oli krematorio ja sen polttouunit. Koko paikka puistatti niin, ettei sen läheisyydessä voinut olla kuin pienen hetken. Ihmisen elämän päättyminen ei ollut minkään arvoinen, eikä kunnioitusta lainkaan maallisia jäännöksiä kohtaan.

Täydellinen epäusko oli mielessä, sillä järki ei riittänyt käsittämään sitä, mitä tuossa paikassa oli vuosien ajan tapahtunut, tai millaista suunnitelmallista ja järjestelmällistä tuhoamista ja pahuutta se edusti.

Kun lähdimme takaisin autolle päin, havahduin siihen, ettemme olleet nähneet yhtään itkevää vierailijaa alueella. Ehkäpä muillakin oli yhtä epäuskoinen olo kuin meillä.

Tämä käynti oli syvempi kokemus kuin ensimmäinen, sillä jäljellä olevat rakennuksetkin edelleen todistivat niitä kauhuja, joita siellä oli koettu. Jokainen paikka, kivetyt askelmat ja parakit huokuivat tuhansia tarinoita, tuhansia kohtaloita, joita siellä oli koettu. Lapsia, naisia, miehiä, kokonaisia perheitä pakotettiin julmuuden alle ja kuolemaan.

Kaikesta tuosta yllä kerrotusta huolimatta, meistä kukaan ei voi jäädä vihaan tai kostonhaluun, vaan edelleenkin meidän on opittava menneestä, päästettävä irti ja otettava vastuu omasta kehityksestämme. Meille on annettu pyhiä ohjeita, miten me voimme ihmiskuntana kehittyä ja löytää tien rauhaan. Sen sanoman kanssa me jatkoimme seuraavaan kohteeseen, kun olimme Valon työn tuossa paikassa tehneet.

Päädyimme yöksi Zamoscin kauniiseen pikkukaupunkiin. Siellä kiertelimme 11.6. aamupäivän ja jätimme kolmeen kirkkoon esitteitämme rauhan luomiseksi. Tori oli kaunis, sillä sitä kiersi vanha arkadi, kävelykatos, jonka varjossa oli kuumana aamupäivänä ihana kävellä. Nautittuamme kahvit ja jätskit, jatkoimme matkaamme kohti Puolan seuraavaa leiriä, joka sijaitsi Belzekissä.

Belzek on ehkä vähemmän tunnettu leiri, vaikka sielläkin surmattiin tuhansia ihmisiä monesta euroopan maasta. Paikalla oli vain kivinen puisto ja museo, jossa paikan historiaan sai tutustua.

Suuntasimme sitten kohti Ukrainan rajaa ja ajoimme Hrebenneen, niin lähelle ylistyspaikkaa kuin mahdollista. Noin viidenkymmenen kilometrin päässä Ukrainan puolella oli Lviv. Pysähdyimme pienen mäen päällä olevaan kirkkoon, joka oli rakennettu kuin karjalaiseen malliin puusta kauniine koristeleikkauksineen. Kirkko oli kiinni, mutta me istuimme sen rappusilla ja laitoimme videoviestiä seuraajillemme. Oli vaikea uskoa, että niin lähellä tapahtuu kauheuksia, jotka ovat ukrainalaisten arkielämää. Rukoilimme ja teimme kaiken, mitä Valotyön kautta voi tehdä myös heitä auttaaksemme.

Seuraavaksi yöksi suuntasimme lähelle Auschwitsia, Skawinan kaupunkiin. Jouduimme jälleen yöpymään hotellissa, sillä Puola ei ole campereitten luvattu maa. Löysimme kyllä leirintäalueita, mutta niistä ei yksikään vastannut kyselyihimme, eikä englannin kielellä tässä maassa onnistunut kommunikoimaan ihmisten kanssa.

Vielä yksi, ehkä historian tunnetuin leiri on edessä ja sitten vihdoin monen päivän jälkeen saamme siirtyä Tsekkeihin.

Puolan ensimmäinen etappi

Tiistai 11.6.2024 klo 23.27 - Eija

Puolan aamu valkeni meille pienessä, viihtyisässä pensionaatissa, Elkin kaupungissa. Runsas aamupala oli vaihtelua ja sen voimalla suuntasimme paikallisen kirkon kautta kohti Bialystokia. Se nimi oli annettu jo kotona, kun matkan reittiä suunniteltiin. Kirkkoihin oli tarkoitus mennä jättämään esitteitä ja mahdollisesti myös jutella jonkun kanssa, joka olisi paikalla. Mutta kaupunkiin saavuttuamme huomasimme, että kaikki keskustan kirkot olivat ulos asti täynnä väkeä, joten sisälle pääsyä oli mahdotonta toteuttaa. 

Istuimme torin laidalla olevassa kahvilassa ja söimme lounasta ajatellen, että ruuhka varmaankin hälvenee ja voimme pian vierailla kirkon sisällä. Luulomme oli harhaa, silä väki vain vaihtui ja lisääntyi. Kokonaisia perheitä ja erityisen paljon lapsi ja nuoria hienosti pukeutuneina suuntasivat iloisina kohti kirkkoa. Pohdimme ja yritimme selvittää, mistä olisi kysymys, vai oliko täällä ihan tavallista, että lauantait vietetään kirkossa. Vastausta emme saaneet, vaan jouduimme lopulta lähtemään eteenpäin ilman kirkkokäyntejä. Yhdistimme vielä tämänkin kaupungin mukaan valoverkkoon rauhan hyväksi. Löysimme onneksi vähän kaupungin ulkopuolelta hyvin suuren ja kauniin kirkon, jossa olikin vain yksi nuorimies hartaassa rukouksessa. Tämä kirkko sai nyt olla majakkakirkko koko aluelle. 

Eteenpäin ajaessamme pohdimme, miksi tuo kaupunki oli annettu etukäteen ja miksi kuitenkin meidän mielestämme työ vähän epäonnistui, koska emme tavoittaneet kirkkoja, emmekä ihmisiä. Toki olimme jo huomanneet, että englanti ei ole oikea kieli kommunikoida puolalaisten kanssa, vaan siihen olis tarvittu joko puolan tai venäjän osaamista, joita meillä ei ollut. Jokin muukin vaivasi meitä tämän maan ilmapiirissä, sillä se tuntui kovalta ja jotenkin painostavalta aiempiin maihin verrattuna. Ehkäpä Ukrainan rajanaapurina eläminen tuntuu jo yleisessä energiassa ja ihmisten asenteissa. Huomasimme myös nopeasti, että on turha odottaa ystävällistä palvelua taikka hymyä. 

Käyntimme syy selvisi lopulta myöhemmin samana päivänä, kun aloitin googlailun kaupungin historiasta. Paikka oli ollut ss-miesten tukikohta tai komentokeskus tuolla alueella ja siitä oli jäänyt tuo outo, ahdistava energia. Valotyö kirkkojen kautta saa nyt tehdä paikassa tehtävänsä energian muuttamiseksi.

Ajoimme sitten kohti Treblinkaa ja siellä olevaa leiriä. Paikassa ei enää ollut rakennuksia, eikä oikeastaan mitään, mikä olisi selkeästi heti kertonut sen historiasta. Alue oli melko suuri ja lähdimme kävelemään ihmetellen, ettemme oikeastaan tunteneet mitään. Ainoastaan painostava tunne kurkussa ja sydänkeskuksessa kertoi meille, että alueen energia oli hyvin matala. Minä olin kuin pehmeässä tynnyrissä, josta katselin ympäristöä neutraalein silmin. Olin odottanut voimakasta reaktiota taikka itkua, mutta herkkyys aistia näkymätöntä oli suljettu pois. Ymmärsin nopeasti, että se oli tarpeen, sillä en usko, että kukaan voisi selvitä tuollaisessa paikassa, jos kaikki paikan kauheudet, tuskat ja hirmuteot avautuisivat sisäisille silmille. Auttajien turvaan sain taas luottaa ja huomata, että he todella näkevät suuren kokonaisuuden ja mahdolliset haitat jo paljon ennen kuin me olimme edes matkalle lähteneet. He pitävät meistä huolta, niin kuin aina.

Paikassa oli vanhan rautatien jäänteitä, sekä asemalaituri, jonne uhrit väkivalloin työnnettiin junan pysähtyessä viimeiselle asemalleen. Kiviset paadet olivat muistomerkkeinä niistä lukuisista kaupungeista, joista nuo onnettomat oli mukaan pakotettu. Ympäri euroopan saimme lukea kylien ja kaupunkien nimiä. Yksi kohta tuolla alueella raoitti minun suojakuplaani ja saman tien tunsin suurta tuskaa, joka purkautui lähes valituksena. Itku nousi jostain hyvin syvältä, eikä sen voimaa pysty sanoittamaan. Hetki meni onneksi nopeasti ohi ja me tiesimme, että tuohon kohtaan alueella oli avattava suuren Valon portaali, joka olisi vielä niiden apuna, jotka siellä vielä pimeässä etsivät tietä pois kärsimyksestä.

Noin tunnin päästä palasimme autollemme. Olimme avanneet kaksi valopilaria tuolle alueelle ja aloimme sitten kysellä auttajilta niistä kokemuksista, joita tuolla Treblinkassa saimme. 
Ensinnäkin alueella on vuosikymmenten aikana tehty paljon rukous- ja puhdistustyötä monen papin ja auttajan toimesta. Toiseksi ovat Valon maailman valtiaat nostaneet ylös viattomat saman tien, kun he ovat kehonsa jättäneet. Armo on astunut mukaan suuren kärsimyksen edessä. Vielä kerrottiin, että alueella on kuin toinen kerros tai oikeammin taso, joka on suljettu maan piiristä ja sieltä edelleenkin nostetaan ylös heitä, jotka heräävät valoa tavoittelemaan. Armo on tässäkin mukana sekä suuri rakkaus ja myötätunto kärsiviä sieluja kohtaan. Me olimme paikalla auttamassa vielä niitä, jotka olivat jääneet maan piiriin ja sulkemaan ne kohdat, joissa voimakas tuska tavoitti maan tuosta toisesta tasosta. Maahan jäänyt energiajälki oli enää heikko, koska sitä ei ylläpidetty muuten kuin paikalla vierailleiden ihmisten energialla. Esimerkiksi voimakas viha tekijöitä ja koko sen kansaa kohtaan, pitää vielä yllä paikan matalaa energiaa.

On selvää, ettemme voi hyväksyä tekoja, tai suunnitelmaa, joka eteni hyvin järjestelmällisen tuhoamisen kautta. Meidän tuleekin ymmärtää, mikä on pahuutta, mutta jos tahdomme joskus vapautua sodan kierteestä, me emme saa vastata pahaan pahalla, sillä se vain lisää sen voimistumista. Mitä siis ajatella tai tehdä näiden hirvittävien asioiden edessä? Sen Auttajat näyttivät konkreettisella tasolla, kun pitivät minut suojattuna, niin että pystyin tarkastelemaan ympärilläni olevia asioita ja kohteita neutraalina. Se ei ole välinpitämättömyyttä, vaan se on asioiden näkemistä niin kuin ne ovat. Myötätunto on silloin mukana, mutta omat tunteet eivät lisää tapahtuneen pahuuden voimaa.  Jokaisen meistä tulisi pyytää puhdistusta omiin tunteisiimme ja ajatuksiimme, jotta emme lisäisi maailmaan sitä pahaa, joka lopulta kumpuaa teoiksi joidenkin sielujen omasta pahuuden värähtelystä. 

Rukoilin Jeesuksen rukousta ja pyysin Pyhän Sydämen heräämistä, Rakkauden täyttymistä jokaisen sydämessä ja sielussa, sekä lähimmäisiemme rakkaudellista kohtaamista ja huomioimista. Jokaisessa kirkossa ja jokaisessa paikassa, missä vierailimme, tämä rukous toistui ja edelleen tulee toistumaan. Näin meistä jokainen voi luoda uutta värähtelyä, hyvyyden voimaa, missä ikinä liikummekin. 

Matka Puolassa jatkuu ja siitä lisää myöhemmin. 

Liettuan matkakertomusta

Tiistai 11.6.2024 klo 21.58 - Eija

Liettua 7-8.6.2024

Saavuimme Liettuan puolelle iltasella ja siitä alkoikin sitten seikkailu kohti camping-aluetta, josta olimme varanneet autolle paikan. Matkalla alkoi sade ja sen seuraksi alkoi edessämme tietyö, jonka kiertämiseksi google tarjosi hyvän tien. Koska tiesimme, että majoituksen vastaanotto menee kiinni klo 22, niin ilomielin suuntasimme kiertotielle, että ehtisimme edes suht ajoissa. Kierotie alkoi kapeana, mutta päällystettynä, mutta viiden kilometrin jälkeen se muuttui hiekkatieksi, jota oli ajettu raskain telaketjuin. Tai siltä meistä ainakin tuntui, sillä matkailuauto alkoi pomppia, rämistä ja rytistä heti, jos nopeusmittari ylitti 30km tuntinopeuden. Majoituspaikkaan ilmoitimme reippaasta myöhästymisestä, mutta emme saaneet vastausta odotetaanko meitä vai ei.

 Lähes 60km ajoimme väsyneinä kohti määränpäätä, joka ei tuntunut ollenkaan lähestyvän. Lopulta, monen mutkaisen ja liejuisenkin pätkän jälkeen pääsimme asvaltille todeten, että viidenkymmenen kilometrin tietyöpätkän jälkeen olisimme olleet jo perillä yli puoli tuntia sitten. Päätimme tunnin myöhästymistä huolimatta ajaa campingalueelle, josko meitä sittenkin onnistaisi ja joku odottaisi meitä. Baltian maissa asuntoautossa yöpyminen muualla kuin campingalueilla on kiellettyä. Pimeässä sadesäässä saavuimme kaunista pientä siltaa pitkin Omenoiden saarelle, missä meitä odotti iloinen nuorimies sanoen, että eipä mitään, tervetuloa vain, vaikka olimme niin myöhässä. Saimme rauhallisen paikan ja nukuimme kuin ei koskaan ukkosesta ja sateesta huolimatta. Kiitimme sydämemme pohjasta turvallista perille pääsyä.

Aamun valjetessa otimme kerrankin vähän rauhallisemmin ja vasta kymmenen aikaan suuntasimme kohti Vilnaa, jonka Auttajat olivat antaneet seuraavaksi kohteeksemme. Kaikki sujui nyt superhyvin ja parkkipaikkaa myöten tiemme Vilnan vanhan kaupungin portille tasoitettiin kuin hyvityksenä eilisestä raskaasta ja osin vaarallisesta taipaleesta. Vilna on kaunis kaupunki, ainakin vanhalta osaltaan, missä me vierailimme. Hyvin keskiaikainen tunnelma virtasi kohti, kun astuimme sisään suuresta pyhiinvaeltajien portista. Portti on nimeltään Ausros Vartai, eli Aamunkoiton Portti. Porttikaaren yläpuolella on upea vanha kappeli ja Neitsyt Marian pyhäkkö, jonne mekin ohjauksen mukaisesti suunnistimme. Ihmeitä tekevän Marian suuren ikonin edessä monet polvistuivat syvään ja hartaaseen rukoukseen, luottaen Pyhän Äidin kykyyn luoda ihmeitä. Me istuimme seinustalla ja rukoilimme niin kuin tälle matkalle oli ohjeistettu ja Patrick avasi voimakkaan valoportaalin portin yläpuolelle tuomaan Pyhä Sydämen voimaa kaikille ihmisille, jotka siitä sisään astuvat. Minun vieressäni pyhäkössä istui nainen, joka itki hartaasta ja minä sain ohjauksen olla hänen energeettisenä tukenaan. Lähtiessämme annoin hänelle Pyhän Äidin kuvan, jossa Äidin sydämestä säteilee suuri Valo. Nainen kiitti silmillään ja katseltuaan kuvaa hetken, puhkesi jälleen itkuun. Tunsin, miten me naiset olemme jollain tavalla yhteydessä toisiimme, kunhan vain annamme sydämemme avautua naisena olemiseen ja niihin suruihinkin, joita me naiset, äidit, vaimot ja mummot kannamme jokaisessa Euroopankin kylässä. Me olemme saman energian kantajia, riippumatta siitä, missä päin elämme tai asumme.

Aamunkoiton portin vieressä oli Vilnan Pyhän Hengen ortodoksinen kirkko, jossa myös vierailimme. Kirkossa oli todellakin ihana ja pyhä energia. Monien Pyhittäjien ikonit ja siunaukset tuntuivat omassa olemuksessa hyvin vahvasti ja sytytin yhteisöllemme tuohuksen Johannes Syyrialaisen ikonin edessä, sillä hänen siunauksensa koen meidänkin kehityksellemme tärkeänä. Eteiseen jätimme lähtiessämme pienen pinon englanninkielisiä esitteitämme. Jätin flyereita myös lähellä olleeseen esoteeriseen kauppaan, jonka myyjä seisoi hymyillen ovella. Hän alkoi lukea esitettä ja nyökkäsi minulle edelleen hymyillen, kuin kiittäen tekstistä.

Vanhan kaupungin jälkeen siunattiin Neris-joki, joka Vilnan kautta virtaa niin itään Valko-Venäjälle, kuin länteenkin, missä se seuraa Kalingradin rajaa aina mereen saakka. Olkoon tämä joki rauhan energian vuolaana virtaava joki.

Matka kohti Puolaa kulki viljavien ja kumpuilevien maalaismaisemien halki niin monien vanhojen pyhien puiden koristaessa jokaista tien reunaa. Totesimme, että Liettua tuntuu kotoisalta ja ihmiset hyvin rauhallisilta. Totesimme matkalla myös sen, että Puolassa joudumme yöpymään hotelleissa, sillä camping alueita ei juurikaan ole, eivätkä ne harvat vastaa kyselyihin. Jännittävä nähdä, mitä Puola tuo tullessaan.

Latvian kokemuksia

Sunnuntai 9.6.2024 klo 22.40 - Eija

Tänään on viides matkapäivä täyttynyt ja nyt olemme Puolassa. Tarkotukseni on ollut kirjoittaa blogia ahkerammin, mutta päivämme ovat venyneet niin pitkiksi, että olen oikeastaan vain vaipunut uneen heti kun auto on saapunut illan määränpäähän. Tänään kerron, miten matkamme suojui Eestin jälkeen.

Latvian puolelle siirryimme Eestin Vörun kautta ajaen, sen jälkeen kun olimme Tartossa hoitaneet työmme ja illalla myöhään saavuimme syvälle naapurimaan puolelle yöpymään. Latviassa olimme Pienen järven rannalla ilmaisessa matkaparkissa ihan kahden kesken, jos ei paikallisia kalastajaukkoja oteta lukuun. Aamu valkeni kylässä niin kirkkaana ja iloisina lähdimme ensimmäiseen kirkkoon, joka yllätykseksemme olikin valtava katedraali. Kirkko oli kauniisti koristeltu, mutta emme vielä silloin tienneet sen syytä. Vasta myöhemmin meille valkeni, että on Jeesuksen Pyhän sydämen päivä, jota vietetään kolmantena perjaina helluntaista. 

Tuo kirkko kantoi hyvin kaunista nimeä, joka oli sama kuin päivän juhla, eli Jeeksen Pyhän Sydämen Kirkko. Kirkossa istuessamme, eteemme laskeutui kolme tummakaapuista herraa hyvin kysyvän oloisina. Kun istuimme omaa valotyötämme tehden, he tunnistivat työmme ja yksi heistä ilmoitti, että nyt olette tulleet ja me voimme siirtyä eteenpäin, sillä tiedämme, että työ jatkuu. He siirtyivät sen sanottuaan Valoon ja me koimme liikutuksen hetken heidän kiitollisuudestaan. Me olemme saaneet ennenkin kokea, miten jotkut uskolliset ovat jääneet henkikekehoissaan jonnekin paikkaan kuin varmistamaan, että työ tai sanoma, jota he ovat ylläpitäneet tai vartioineet, saa jatkajan. Siunattu hetki meille.

Kirkolta menimme pienelle paikalliselle torilla, josta ostimme ehkä maailman parasta limppua, jossa oli paljon luumuja, aprikoosia ja siemeniä. Heja Latvia! Terveellinen ja tosi täyttävä matkaeväs oli seuraaviksi päiviksi löydetty. Villasukatkin jäivät torilta matkaan, sillä olihan myös naapuripöydän myyntiä kannatettava. Tämän pöydän iloinen nainen opetti latviankielen kiitos-sanan suloisesti kannustaen kun sitä muutman kerran toistelin. Lausuttuna se oli spaldiaz, hyvin pehmeällä zetalla.

Seuraavassa kylässä tapasimme niin kauniin kirkon ja sisällä papin, joka oli hyvin puhelias. Hän kertoi, että tuo kirkko ei ollut hänen, vaan hän oli edellisen kirkon paimen. Kehuimme hänen suurta kirkkoaan ja kerroimme tehtvästämme hänen kysyessään matkamme tarkoitusta. Hän tarinoi meille hauskalla englanninkielellä paikan historiasta, sekä siitä, mmiten latvialaiset yrittävät nyt varjella ja uudelleen rakentaa historiallisia kohteitaan, koska naapuri "destroy all". Saimme vielä hyvän matkan toivotuksen ja joukon vinkkejä, mihin turistin kannattaisi pitkällä euroopan reissulla poiketa. Hän oli matkustellut ja opiskellut mm. Venetsiassa. Me toivotimme siunausta ja hän hyvää matkaa!  

Matka jatkui ja löysimme vielä toisenkin Jeesuksen Pyhän Sydämen kirkon ja olimme jälleen kerran otettuja siitä, että juuri sinä päivänä olimme ohjatut sinne, missä tuon nimisiä kirkkoja oli enemmänkin. Sen jälkeen ei noin kauniin ja erikoisen nimen omaavia kirkkoja tiellemme tullut, vaikka pysähdyimme monessa paikassa sen päivän aikana. 

Rajan kohti ajaessamme näimme pitkät rekkajonot, jotka kärsivällisesti odottivat nokka suunnattuna kohti Venäjää. Ajoimme hetken myös rajavyöhykkeellä ja näimme, miten korkeita aitoja piikkilankoinne rakennettiin kuin varautuen niin kuin me Suomessakin teimme. Rajan pinnassa oli myös kaunis vanha luostarialue, jota kiersimme venäjää innokkaasti puhuvan mummon kanssa. Hän oli niin iloinen esitellessään paikkoja, että lopulta soitimme yhteisössämme olevalle venäjän tulkille. Huomattavasti helpompaa oli seurata opastusta kun ymmärsi muutakin kuin kohdan, jota vilkkaasti heiluvat kädet osoittivat. Suloinen mummon puhkesi kyyneliin, kun kerroimme tulkin välityksellä matkamme syyn. Annoimme vielä luettavaksi venäjänkielisen esitteen, johon hän totesi: Ahaa! missionärer! venäjäksi. Ehkä niin, mutta toivomme silti yhdistävämme, emmekä saarnaa jonkun uskonnon paremmuutta. Toki jo nyt olemme huomanneet, että omistautuminen omalle uskonnolle on hyvin syvää niillä alueilla, joilla yhteisön perinteet ovat säilyneet vahvana sukupolvelta toiselle, mutta ehkäpä silti jokin uusi ajatus rauhan luomisesta voi läytää tiensä jonkun etsivät sydämeen.

Latvian puolella maasto on kumpuilevaa ja viljavat pellot ympäröivät meitä samoin kuin nuo niin ihanat tammipuut, jotka joka puolella vartioivat ympärstöään suurella rakkaudella ja viisauden aurallaan. Välillä niin runsaat jalopuumetsät tunkevat pikkutielle asti kuin ojentaen käsiään meitä kohti. Rakastan metsiä ja nämä ne vasta ovatkin metsiä. Silmää miellytti myös pienet, vaatimattomat kylät, kuin ajastaan pois pudonneet ja jokaisella pihalla niin runsaana kasvavat pionit. Niitä oli todellakin ihan joka aidan takana, torien kukkaistutuksissa ja kirkkojen pihoilla. Oli pionien kukkaloiston aika. Uskon niiden kauneuden saavan asukkaiden edes hetkeksi unohtavan arjen taistelun niissä köyhissä kylissä joiden läpi ajoimme. 

Latvian rajaseudun puhdistamiseen ja kirkkokäynteihin tarvitsimme kaksi päivää ja uskomme työmme olleen tärkeää, vaikka emme sen tuloksia ehkä itse tässä elämässä pääsisikään näkemään. Siementen kylväminen on kuitenkin niin tärkeää. Illan tullen ajoimme kohti Liettuaa ja sen matka sitten venyikin jouduttuamme kuudenkymmenen kilometrin tietyöosuudelle. 
Kiitos teille, että tuette meidän matkaamme. Yritän pian saada teille kertomuksen Liettuasta ja siellä tehdystä työstä. 

Rauhan viestiä maailmaan

Keskiviikko 5.6.2024 klo 22.03 - Eija

CreatingPeaceForHumanity  

Muutama viikko sitten meitä pyydettiin laajentamaan paikkojen ja alueiden puhdistustyötä. Olimme juuri kotiutuneet kierrokselta, jossa puhdistimme Suomen itärajan päästä päähän kaikesta siitä energian jäämästä, jota kaikkialle Suomenkin maaperään oli sodan aikana sekä myös ennen ja jälkeenkin syntynyt. Tuo matka ei ollut ihan helppo, sillä niin paljon tuskaa, kauhua ja suurta sielujen surua oli Suomi neito itseensä sodassa kärsineiden kautta itseensä kerännyt. Teimme parhaamme ja ajoimme koko itärajan läpi aina Norjan puolelle saakka. Energian lakien mukaanhan samankaltainen vetää puoleensa samanlaista, joten siivous tässä kohtaa maailman aikaa oli enemmän kuin tarpeen, etteivät eksyneet sotilaiden sielut lopulta vedä paikalle apujoukkoja. Suuri suru oli meilläkin, työtämme kun teimme, sillä kärsimys oli syvää ja epätoivo suurta. Arkkienkeli Gabrielin joukot olivat kanssamme ja avasivat auttavat sylinsä, jotta kaikki pääsisivät jatkamaan matkaansa kohti Valoa ja parantumista ja aikaan kohti uutta elämää. 

Pyyntö laajentaa tuonkaltaista työtä koski nyt Eurooppaa, sillä olihan edellinen sota yhteinen niin monelle kansalle. Tiedämme, että monet asiaan kykenevät auttajat ovat rukoilleet ja puhdistaneet monia keskitysleirejä ja myrskyisiä sotapaikkoja. Se tieto helpottaa meidänkin kierrostamme, jonne suostuimme lyhyellä varoitusajalla lähtemään. Auttajat antoivat meille sitten tarkkoja ohjeita, miten tuo turnee olisi hyvä toteuttaa ja mitkä olisivat ne kohteet, missä erityisesti meidän auttamistaitoja tarvitaan. Luojalle kiitos Auttajista, sillä ilman heidän tukeaan ja ohjeitaan emme tähän työhön pystyisi. Mehän kuitenkin olemme vain työrukkasia ylhäältä tulevien ohjeiden mukaisesti. 

Lähdimme matkaan siivoustalkoisiin, mutta mukanamme on myös suuri ja arvokas ajatus, jota viemme sinne, minne kuljemme. Minun sydämeni täyttyy ilosta ja kiitollisuudesta, sillä viemme myös suuren mestarin, Pekka Ervastin elämäntyön yhtä tärkeintä sanomaa niihin paikkoihin, joihin tämä tehtävä meitä vie. Oli suorastaan mykistävää huomata, miten monet ihmiset tarttuivat työhön matkamme järjestelyissä ja ennen kaikkea Ervastin tuomien Mestari Jeesuksen Vuorisaarnan viiden tärkeän ohjeen käännöstyössä, jota tehtiin innokkaana myös Suomen ulkopuolella, että saisimme mahdollisimman monella kielellä sanomaa mukaamme. Kiitoksemme lähtevät teille kaikille, jotka uhrasitte jopa yön tuntejanne, jotta saisimme tarvittavat kopiot otettua ja mukaamme ennen lähtöämme. Nyt on viron, venäjän, saksan, ranskan, englannin ja italian kieliset flyerit siististi laatikossa odottamassa omaa vuoroaan ja maata, jossa niiden samona avautuu. 

Matkaan lähdimme siis eilen Suonenjoelta ja tänään aamulla Tallinnassa teimme ensimmäiset työmme. Suurimmat kirkot "valjastettiin" energeettisesti rauhan työhön ja niihin myös jätimme esitteitä, joissa kerrotaan Mestari Jeesuksen viidestä ohjeesta veljeyden, tai lähimmäisyyden voittamiseksi maailmassa ja myös tästä matkastamme ja sen syvemmästä tarkoituksesta. Jätimme niitä myös suoraan ihmisten käteen ja esoteeriseen putiikkiin. IHmiset olivat ensin jotenkin hämmentyneitä, mutta yksi viidestä tapaamastamme selkeästi ilahtui paperia lukiessaan.

Tallinnan jälkeen suuntasimme Narvaan ja sen ympäristöön pysähdellen aina ohjeiden mukaan sinne, missä enemmän apua ja energioiden puhdistusta tarvittiin. Tämä päivämme oli melkoisen haastava, sillä mukuttuja tunteja ei ollut paljoa, mutta onneksi olemme harjaantuneita itsemme venyttäjiä ja niin tämänkin päivän työt tuli tehtyä. Ja jos niin ei olisikaan, kyllä Auttajamme olisivat palauttaneet meidät takaisin hutiloituihin kohtiin, niin kuin kävi Lapissa, kun jokin paikka meni ohi piuhojeni. Suurenmoinen luottamus apujoukkoihin on aina mukanamme ja heilllä luottamus siihen, että me tottelemme ja pyrimme parhaaseen, mihin pystymme omilla eväillämme.

Instagram valjastettiin tähän työhön nyt mukaan, vaikka me olemme Patrickin kanssa suoraan sanottua toivottomia näiden somejuttujen kanssa. Vanhat puurtajat sanonta sopii meihin paremmin kuin somepersoonat. Mutta tässäkin suuri joukko innokkaita käytännön osaajia tulivat apuun. Osaamme sentään ottaa jonkinlaisia valokuvia sekä pieniä videopätkiä ja lähettää niitä Suomeen, jossa muut sitten luovat hienoja insta ym. juttuja. Ihanaa, ettei tarvitsekaan osata kuin oma hommansa!
On kiitoksen paikka myös heille, jotka ovat ojentaneet apunsa, jotta tälläisen matkan kulut saadaan hoidettua niiden lahjoitusten turvin, joita yhdyskuntamme on saanut. Onhan tämä työ ja suomalaisen henkisen perintömme levittäminen, toivon, uskon ja työkalujen antaminen juuri sitä työtä, mitä yhdyskuntamme perustamiskirjaankin on kirjattuna. 

Instassa on kuvia ja kertomusta päivittäin ja kaikki kiinnostuneet voivat sitä kautta tätä jännittävää matkaamme seurata. Tänään vasta harjoittelimme, mutta ehkäpä enemmän materiaalia ja autenttisia tunnelmia tulee teillekin jaettua. Toivomme teidän kaikkien siunaavan työtämme, joka tähtää rauhaan ja sen sanoman levittämiseen, miten sitä parempaa tulevaa meistä jokainen voi omalla työllään tuleville sukupolville luoda. Meidän on lakattava uskomasta, ettemme voisi vaikuttaa! Päin vastoin, sillä yksilöiden työn kautta ei mikään taho voi hyvän leviämistä pysäyttää. Meistä vain jokainen muuttuu henkisen työn kautta paremmaksi, omaksi todelliseksi, rakkauden täyttämäksi ja arjessaan sitä todeksi eläväksi ihmiseksi. Se on virta, joka voi vain kasvaa, kunnes yhtyy suureen mereen ja niin on kriittinen massa saavutettu, eikä Valon ja toivon leviämistä voi enää hillitä saatikka pysäyttää. 

Kiitos taas, että saimme olla tämän hetken kanssanne. Tunnemme, miten niin monet teistä ovat mukanamme tällä jännittävällä ja tärkeällä matkallamme. Siunausta kaikille. 

Pimennysjakson tärkeys

Sunnuntai 24.3.2024 klo 0.19 - Eija

Kirjoitin aiemmin tulevista pimennyksistä ja ennen kaikkea kerroin kaiken sen korkean ja kauniin ylläpitämisen tärkeydestä, juuri pimennysten hetkillä. Totta kai myös tämä jakson aikana on tärkeää muistaa, mihin me kurkoitamme, mikä minussa on se tärkein, mitä tahdon ylläpitää ja vaalia elämäni aikana. Onko se kukkaroni, autoni tai ammattini, vai olisiko se meissä kaikissa oleva sisin, pyhin osa, jumalan kuva, joka kauttamme voi peilautua maan päälle. 

Se mistä en kirjoittanut on ajatus, että tämä on jälleen pidemmän syklin jälkeen ihmiskunnan karmallinen vuosi, jonka juuret ovat aiemmissa karmallisissa vuosissa, 2015 ja 2006. Silloin laitoimme liikkeelle niin henkilökohtaisella tasolla, kuin kollektiivisesti liikkeelle energiaa, joka on ikään kuin vahvistunut vuosien aikana ja nyt saamme nähdä sen tulosta. Tottakai myös tämän vuoden aikana luomme tulevaa seuraavalle jaksollemme maan päällä. Pimennysjakson aikana olisikin aivan oivallinen aika luoda hyvää, korkeaa, rauhanomaista ja kohottavaa energiaa olemalla itse sydämessään yhteydessä siihen ikuiseen osaansa ja samalla jumalalliseen.  

On huikea ajatus, että me nyt täällä maan päällä kehoissa olevat, luomme tänä erikoisena ajanjaksona ihmiskunnan suurta tulevaisuutta. Meillä on siis suuri ja iloinen vastuu tehdä parhaamme sen tulevaisuuden eteen. Missään tapauksessa emme saa menettää toivoamme, vaikka konkreettinen maailma ympärillämme kuohuisi, rikkoutuisi tai jopa tuhoutuisi, vaan meidän tehtävämme on pysyä jumalallisen yhteydessä. Sillä niin säilytämme tulevallekin ihmiskunnalle sen korkean informaation, jota vain jumalallinen taso meitä varten säilyttää. 

Karmallisen vuoden kohdalla on hyvä ottaa myös opikseen, sillä vain niin voimme tehdä muutosta, että ymmärrämme menneisyyden sanoman oikein. Jokainen voi omalla kohdallaan harjoitella laajentamaan omaa ymmärrystään tuon ajatuksen kautta, mutta ei tuomiten mitään, vain nähden ja oivaltaen. Esimerkiksi, mitä energiaa, eli tunteita, ajatuksia, valintoja laitoin liikkeelle vuonna 2006 ja 2015. Tai laajemmin, mitä maailmassa silloin tapahtui, joka nyt peilautuu maan päälle. Ja mitä nyt voin tehdä toisin, että uusi jakso kantaisi kaunista ja hyvää energiaa.

Tämä vuoden aikana näemme varmasti monia kriittisiä kohtia, milloin maailman tilanne voi entisestään eskaloitua ja sitä hetkeä varten on hyvä harjoitella jo nyt luomalla joka päivä vastaenergiaa, joka on yhteydessä jumalalliseen suunnitelmaan. Ja tuo suunnitelma on rakkaus, joka luo ja ylläpitää elämää kaikkialla maailmankaikkeudessa. Usko, luottamus ja sen yhteyteen kurkottaminen ovat ne tärkeimmät apumme tänä Herran vuonna 2024. Pysymme sydämessämme, rakkaudessa ja niin luomme sitä tulevaisuudeksi kaikille tuleville sukupolvillekin. Meitä on jo paljon ja me yhdistymme, kun vain kaivamme itsestämme sen tahdon ja oikean asenteen muutoksen tekemiseen. Nähdään taas sfääreissä tulevien viikkojen aikana. Se on voimamme.

Tasauksesta uusi sykli

Keskiviikko 20.3.2024 klo 17.55 - Eija

Tänään 20.3.2024 aamuvarhaisella klo 5.06 oli kevätpäiväntasauksen hetki jolloin avautui uusi sykli ja energia sen myötä maan päälle. Kiitos tästäkin vuodatuksesta ja avusta, joka nyt kantoi rakkausviisaus-energiaa. 

Olen joskus kuullut ajatuksia, että on ihan turhaa blogata samoja asioita vuodesta toiseen, koska onhan se sama, mitä syklejä tai muka-vuodatuksia maan päälle tulee. Mikään ei kuitenkaan muutu. Jos katsoo konkreettista maailmaa, voi tuntuakin siltä. Mutta onko se kuitenkaan niin, vai muuttuuko sekin silti koko ajan kohti oikeaa suuntaa? Me toki helposti odotamme muutoksella jotain positiivista muutosta ja ehkä siksi tuntuu, ettei muutosta ole, koska emme näe tämän kaiken keskellä mitään, mikä veisi kohti parempaa maailmaa. 

Hindulaisen maailmankuvan mukaan muutos on äärettömän hidas. Samoin syklit, joita ihmiskunta käy läpi, ovat satoja tuhansia vuosia pitkiä. Mutta myös sen tiedon mukaan ihmiskunta ja maaplaneetta käy läpi kahden äärettömän pitkän ajanjakson, syklin, vaihtumisprosessia. Kali yuga, pimeä ja paha maailmanaika on kulkemassa kohti loppuaan ja alkaa pitkä ja hidas paluu kultaiseen aikakauteen. 

Jos katsomme astrologisia tapahtumia, niin vuonna 2012 aurinkokuntamme kokonaisuudessaan pääsi korkeamman värähtelyn hienoon fotonivyöhykkeeseen ja silloin alkoi matkamme kohti tuntemattomia vesiä, kohti galaktista aurinkoamme. Se toi omat muutoksensa maailmaan. 

Vielä kerrotaan, että vuonna 1898 tuli maan päälle suuri korkean energian vuodatus, joka aloitti vesimiehen aikakauden ja henkisyyden todeksielämisen veljeyden ja lähimmäisenrakkauden kautta. Teosofit odottivat innolla tuota muutosta ja uskoivat hyvään lopputulokseen ennen kuin maailmansodat alkoivat. 

Mitä meidän tulisi näistä esimerkeistä ymmärtää? Miksi maailman tilanne vain pahenee, vaikka saamme jatkuvasti korkeita energiasuihkuja? Miksi tuo kauan kaivattu kultainen aikakausi ei vielä olekaan täällä eikä ole laskeutunut arkeemme, vaan saamme nähdä, miten maailma oikeastaan vain tulee raaemmaksi koko ajan. Olemme nyt hyvin kaukana lähimmäisen rakkaudesta ja veljeydestä. 

Henkisen viisauden mukaan aina, kun maailmaamme tulee korkeampaa värähtelyä, tuli se sitten planeettamme liikkeen kautta tai kosmisen vuodatuksen aikaansaamana, se kulkee kaiken läpi myös fyysisessä todellisuudessa. Kuin voimakas tsunami kulkee esimerkiksi aurinkomme lähettämä impulssi läpi kaiken maailman, mitä se kohtaa. Tämä on yksi kosminen laki, että hienompi värähtely läpäisee karkeamman. 

Mitä enemmän tuo korkean värähtelyn aalto vastaa omaa värähtelyämme, sitä ihanammin voimme sen kokea ja vastaanottaa ilman vastustusta. Mutta koska suurin osa meistä vielä kantaa kentässään matalia energioita, tunteita ja ajatuksia, yleisenergiaa itsessään, niin hieno energia kulkiessaan sen läpi ikään värisyttää sitä energiaa liikkeelle aikaansaaden niitä vastaavia reaktioita. Tiedostamattomat ihmisolennot sitten toimivat sellaisten tunne-energioiden mukaisesti, mitä itsessään kantavat ja niin kaikki negatiivinenkin aktivoituu konkreettisessa maailmassamme ja johtaa konflikteihin ja kamaliin tekoihin.

Kuitenkin hienojen energiavirtausten tarkoitus on saada ihmiskunta heräämään siihen, että emme enää tahtoisi tällaista raakaa maailmaa, vaan me kokonaisuudessaan alkaisimme pyrkiä pois noista matalimmista energioistamme. Vuodatukset kerta toisensa jälkeen siis herättävät yksilöitä etsimään parempaa. Ja heräämisiä todella tapahtuu, vaikka emme niitä suuressa mittakaavassa vielä näekään. Nyt me jo näemme sen, minkä kuuluisi puhdistua ja siksihän se nouseekin pintaan, jotta me kaikki maailman tilan näkisimme ja tekisimme parhaamme, jotta kultainen aikakausi voisi saapua myös näkyvään maailmaamme.

Me elämme siis uuden alussa, jossa uusi aika ei vielä ole laskeutunut maan päälle tai meidän arkeemme kultaisena aikakautena, jota nyt niin kovasti jo tuodaan esiin. Matka on kuitenkin pitkä, niin kuin voimme varmistaa pyhistä kirjoituksista. Mutta me voimme olla menossa sinne nopeammin, mitä enemmän työskentelemme itsemme kanssa hyvään ja ihanaan lopputulokseen uskoen, samalla totuuden itsestämme ja maailmasta nähden. Me voimme olla yhdessä luomassa tulevaisuutta, jota kohti kuljemme. 

Mitä enemmän on yksilöitä ja ryhmiä, jotka tietoisesti ottavat nämä hienot hetket vastaan ja tekevät parhaansa koko ajan jotta niiden saapuessa ne entisestään nostaisivat eivätkä tunnereaktiot enää veisi mataliin valintoihin tai tekoihin, sitä nopeammin konkreettinenkin maailmamme muuttuu. Tärkeää on meistä jokaisen muistaa, miksi planeettamme käy näitä muutoksia läpi, samoin kuin ihmisetkin täällä maan päällä. Me kaikki yhdessä muutamme nyt sitä, mitä olemme yhdessä luoneet. Muistakaamme myös pitää sydämemme kiinni siinä lopputuloksessa, joka on kaunis ja kaikille olennoille hyvä.

Viime yön vuodatus osui minun solaraikaani, jota ravisuttavat myös pimennykset. Yritän parhaani viettämällä aikaa yksikseni ja tiedostaen vastaanottaa nuo hetket oman solarhetkeni lisäksi. Ajatuksella, että vapautuisin ja kohoaisin. Vuosi toisensa jälkeen. 

Jotta jokainen voisi myös valmistautua ja olla kuulolla, on hyvä tietää oikeat hetket ja minun tehtäväni muistuttaa, mitä on tulossa ja miksi. 

Kevätpäiväntasaus on ajankohta, jolloin pohjoinen akselimme osoittaman suunnan mukaisesti voimme nähdä, minkä tähtijärjestelmän alaisuudessa me elämme. Mutta koska välimatkat ja mittauksien mahdottomuus ovat mukana, voimme vain tukeutua vanhaan tietoon, mitkä ovat esim. vesimiehenajan merkkejä ja tunnuksia. Minun Auttajani ovat kuitenkin vahvistaneet, että elämme jo vesimiehen aikaa ja se toden totta on suurta muutoksen aikaa. 

Tasaus on yksi piste kevään pyhistä virtauksista. Edellisessä blogissani kerroin jo muitakin  päivämääriä, mutta nyt tahdon vielä kertoa minullekin lähes uudesta ajatuksesta, mikä myös tulee teosofisen, henkisen astrologian kautta, jota mm. Alice Bailey toi maailmaan.

Nimittäin kolmen pyhän täyden kuun voimasta, jotka aloittavat ja siunaavat uuden henkisen vuoden ja siten voivat vaikuttaa kohottavasti koko vuoteen.

Ensimmäinen on oinaan täysikuu, joka kantaa kosmisen Kristuksen ylösnousemuksen juhlan sanomaa. Ymmärrämme tämän pääsiäisen sanoman kautta. Kristuksen juhla on tänä vuonna kuunpimennyksen yhteydessä, joka varmastikin vahvistaa sanoman energiaa. Päivä on 25.3. 

Seuraava juhla härän täysikuu, joka ajoitetaan härän täydenkuun hetkeen, eli 24.4. ja se on buddhan valaistumisen juhla, joka tuo valaistumisen sanoman energiaa maan päälle. 

Viimeinen kevään juhla on kaksosten täyden kuun juhla 23.5. ja se on pyhitetty ihmiskunnalle ja uusille maailmanpalvelijoille. Uskon, että tällä juhlavalla energialla on tähän aikaan paljon annettavaa, sillä se varmasti herättää uusia uuden ajan työntekijöitä.

Ehkäpä meidänkin on aika yhdistyä näidenkin juhlien aikaan energiassa ja ottaa niidenkin siunaus vastaan sydämiimme. Vai mitä mieltä olette...