Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tietäjän tarinoita

Kuunpimennys 5.5.2023

Share |

Torstai 4.5.2023 klo 22.22


Kuunpimennys skorpionissa 5.5.2023 klo 20:34 Suomen aikaa

 

Tämä pimennys on energialtaan melkoisen syvälle käyvä, sillä skorpionissa muhiessaan se löytää moniakin syitä tuhota itseään sisältäpäin. Vanhat traumat, ehkäpä jopa ne kipeimmät liittyen omaan olemassaoloon ja oman tilan sekä turvallisuuden säilyttämiseen, on hyvä nostattaa nyt esille. Tunnettavaksi, hyväksyttäväksi, itkettäväksi ja lopulta puhdistettavaksi, jotta niiden voima vihdoin vähenee tai kenties jopa lopullisesti poistuu. 

 

Pyydän anteeksi, että vasta nyt, vain vuorokautta aiemmin heräsin omasta prosessistani ja intouduin kirjoittamaan Auttajien asettamia ajatuksia huomisesta pimennyspäivästä. Toki, kun pimennys on illalla, seuraava päivä mennään vielä vahvasti sen energioissa. Mutta niin kuin aina, me emme ole vallitsevien energioiden uhreja, vaan voimme käyttää tämänkin tilanteen pyrkien henkiseen kasvuun ja hyvään muutokseen.

 

Minun historiassani tässä elämässä ja menneissä elämissäni varsinkin, on ollut paljon erilaisuuden kokemista ja sen kautta yksin jäämistä ja ulkopuolisuutta.  Minua on pelätty, kierretty kaukaa, sillä minut on koettu aina jotenkin erilaiseksi ja omituiseksi. Lapsuuden syvät haavat nousivat vielä tänään muistoista esille herättäen voimakkaan halun paeta ja piiloutua, ettei kukaan pääsisi satuttamaan taikka iskemään siihen, missä minun haavani on. Vaikka arjessa kävisikin niin, että kokisin kipua muiden sanoista tai teoista, niin vain minä voin siitä itseni vapauttaa. Ympäröivää maailmaa en pysty muuttamaan, en myöskään sitä pidetäänkö minusta tai tahdotaanko minulle hyvää, tai kaipaako minua kukaan. Tiedän, että niin monet kärsivät yksinäisyyden kokemuksista, hylätyksi tulemisen tunteesta ja syrjään jäämisestä. sekä halusta tulla huomioiduksi.  Ainut tie ulos valoon ja tasapainoon, on tilanteiden ja olosuhteiden hyväksyminen sekä niiden tunteiden ja ajatusten puhdistaminen, mitkä kipeyttä vielä luovat. 


Minun menetelmäni kipeiden asioiden työstämiselle on mennä niin syvälle tunteisiin ja kokemuksiin kuin mahdollista, hyväksyä ne ja olla niissä niin kauan, että koen tarvetta vapautua niistä. Sitten ristin käteni ja pyydän, koko olemuksellani, että rakkaat Auttajani vapauttavat minut niistä puhdistamalla tunne-energiani. Helpotus kaiken taakan antamisesta Valon voimille on suuri ja koen aina syvää kiitollisuutta ja rakkautta. Niin tänäänkin, kun kipeät ajatukset ja muistot heräsivät.

 

Minulla herkkyyden lisääntyminen on ollut viime viikkojen teemana ja se on tuonut mukanaan myös halua hiljaa olla oman itseni äärellä. Minun tehtäväni yhteisössä ei aina kuitenkaan anna omalle rauhalle niin paljon tilaa, kuin ehkä kaipaisin, sillä olen Yläkerran ohjaama ja omat halut saavat jäädä silloin useinkin syrjään. Mutta ne ajanjaksot, jolloin oma herkkyys ikään kuin koodataan uudelle tasolle, tuovat aina mukanaan liiallista avautumista ympäröiville energioille. Se ei ole kovin mukavaa, sillä silloin yleensä helpommin kuulen muiden ajatuksia, ja tiedän, mitä muut tuntevat. Se on onneksi ohimenevää, sillä kun tuo uusi tila tasapainottuu ja asettuu energiarakenteeseeni, opin samalla ohjaamaan sitä niin, että voin sulkea ne pois ja avata energioita vain, mikäli niin on tarpeen palvelemisen tähden. Samaan aikaan yleensä myös kaikenlainen aistiyliherkkyys aktivoituu aiheuttaen myös hermoston ylikuormittumista. Auringonpimennyksestä saakka tuota avautumista on tapahtunut, eikä ajanjakso ole ollut kovin helppo. Sielun yksinäisyyden ja erilaisuuden tunne on noussut käsiteltäväksi tämänkin johdosta, mutta onneksi pieni minäni kyllä luopuu tuosta tilastaan, kunhan vain teen henkisen työni ja niin sielunikin saa uudenlaisten, hyvien kokemusten mahdollisuuden. Toivon ja uskon, että se päivä koittaa tämän elämän aikana.

 

Koen, että tähän skorpparipimennykseen liittyy suurta haastetta, sillä jos uskaltaa sukeltaa syvään itseensä, se voi viedä sellaisiin syövereihin, että sinne jää pidemmäksikin aikaa muhimaan ja odottamaan skorpionin lailla koston hetkeä, milloin iskeä kohti niitä, jotka ovat satuttaneet. Sitä olotilaa ei kannata pitää totena, vaan pyrkiä kaikin keinoin sieltä valoon ja uuteen ymmärrykseen itsestään ja omista haavoistaan. Ja tehdä sitten se henkinen työ, mitä tämäkin pimennys eteen tuo.

 

Karmallisuus on myös vahvana läsnä huomisen päivän aikana, mutta sen tuloa on voinut tunnustella jo kevätpäivän tasauksesta saakka. Niin kuin Valon Mestarit kertoivat, olemme ihmiskuntanakin sen äärellä, että hyvän luomiseen tarkoitettu potentiaali, energiavaraus, on loppuun kulutettu ja hurjalla vauhdilla käytetty tuhon aikaan saamiseen. Onneksi voimme jokainen vaikuttaa siihen, miten voimme tulevaisuuttamme parantaa, samoin kuin henkistä olotilaamme sieluina. Me voimme yhdessä muuntaa oman energiamme kautta maailman ihmiskunnan energiaa ja silloin niin monien sielu voisi saada niitä uusia ja hyviä kokemuksia.

 

Illan täysikuu ja pimennys on hyvä ottaa vastaan rauhan energiassa ja luottaa siihen, että paras tapahtuu, myös minulle. Olemmehan jokainen jumalallisen kipinän kantajia ja pimennyshetkikin voi sitä kipinää vahvistaa. Asetu siis rakkaudella itsesi äärelle ja avaudu ja ponnista kohti suurinta Valoa.