Tietäjän tarinoita

Kohti syyspäiväntasausta

Share |

Keskiviikko 17.9.2025 klo 23.49 - Eija


Kohti syyspäiväntasausta

 

Tämä pimennysjakso, joka alkoi kuunpimennyksellä 7.9., saa jatkoa tulevana sunnuntaina 21.9. klo 22.54 (Suomen aikaa). Silloin on osittainen auringonpimennys, joka ei kuitenkaan ole nähtävissä täällä Suomessa. Pimennyksen teema kuitenkin varmasti tuntuu, sillä se on kuin viimeistelyä tälle hyvin pitkälle valmistautumisjaksolle, jota me olemme läpikäyneet viimeisten vuosien aikana.
Erityisen tarkastelun paikka omaan elämään on tässä kohtaa kulunut kesä ja sen eteemme tuomat asiat, tuntemukset, ajatukset, toiveet, haasteet ja kaikki kohtaamiset muiden sielujen kanssa. Tämä pimennysaika on ollut oikeastaan kuin ”viimeinen hetki”, jolloin on mahdollista vielä viedä viime aikojen teemaa eteenpäin muuntumisen tasolle tai sitten voi toki valita lähteä jälleen uudelle kierrokselle, kuin kertaamaan, mitä aiemmin jäi näkemättä ja muuntamatta.
Niin monia kohdattavia kohtia itsessämme tuodaan tällä pimennysjaksolla eteemme ja niin kuuluukin tapahtua, jotta voisimme herätä, ymmärtää ja muuntaa kaiken sielussamme valoisammaksi ja sen kautta myös tulevaisuutemme.

Tämä jakso ei välttämättä ole helppo, mutta huikea mahdollisuus kuitenkin. Onhan sen päämääränä varsinkin ihmissuhteiden kautta oppia lähimmäisenrakkautta, myötätuntoa ja pyyteettömyyttä. Ihan sitä kaikkea, mitä ihmiskuntanakin tällä hetkellä eniten tarvitsemme ja kaipaamme. Ei kuitenkaan ole syytä ottaa tätäkään jaksoa liian raskaasti, vaikka omalla kohdalla sattuisikin nousemaan esille vaikeita esteitä, joiden poistyöstäminen olisi nyt ensiarvoisen tärkeää omalle sielunpolulle. Ne vain näyttävät suuntaa, joka kuuluisi tarkistaa ja sitten rohkeasti valita muutos ja niiden kautta uudet mahdollisuudet, mitä uusi polku antaa. Sillä niinhän on, ettei uutta katseltavaa, koettavaa tai uusi mahdollisuuksia löydy, jos aina kulkee ympyrää tutussa maastossa.

Nyt voisi olla viisas neuvo kurkata ihan hetkeksi itseään peilistä ja kysyä, että miltä nyt tuntuu, mitä viime kuukausina minulle on tapahtunut, mitä olen kokenut, mihin kompastunut jne. Pieni summaus ei ole nyt ollenkaan huono asia, vaan se voi auttaa näkemään selkeämmin kuljettua matkaa. Sitten voisi olla paikallaan katsoa omaa todellista itseä, sydämeen päin kääntyen ja löytää sieltä rohkeus vaikkapa käydä uudelle polulle, joka vie uudistumiseen ja oman todellisemman minän esiin nousemiseen. Käytännön tasolla se on myös oman arjen tarkastelua, sen näkemistä, missä itsensä tai kehonsa hylkää tai missä alittaa omat kykynsä tai voimavaransa ja sen jälkeen voimalla tehdä ne muutokset, joita oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi sekä ennen kaikkea kehitys vaatii.
Itsensä hylkääminen ei aina ole uhrienergiaa, vaan tässä ajassa useinkin vain oman itsekkyyden kuuntelua ja sen kautta jatkuvaa persoonalliseen minään keskittymistä. Silloinhan todellinen itse jää sivuun, vaikka juuri se tahtoisi esille. Yksi tämän ajan vääristymä on juuri tuo, että persoonallisen minän onni on ainoa, mitä tavoitellaan, vaikka juuri nyt olisi tuo viimeinen hetki laajentua ja nähdä se, mitä voi muuntaa, jotta myötätunto ja pyyteettömyys voisivat astua esiin. Se olisi askel kohoamiseen myös henkilökohtaisella tasolla.

Auringonpimennyksen jälkeen seuraakin heti perässä syyspäiväntasaus, jota voin oman ohjaukseni ja saamani tiedon mukaan kutsua yhdeksi tärkeimmäksi tapahtumaksi tänä vuonna. Silloin saamme täällä maan päällä vastaanottaa galaksimme korkean tervehdyksen, jota Auttajat kutsuivat kosmiseksi sinetiksi niille, jotka ovat viime vuodet valmistautuneet Lähteen palvelukseen ihmiskunnan hyväksi. Impulssi on kuin kultaa ja sitä voisi kuvailla Pyhän Äidin rakkaudeksi ihmisiä kohtaan. Niin kauniin lempeää ja samalla hurjan voimakasta ja vahvaa. Sen edessä lankeaa polvilleen kiitollisuudesta ja nöyryydestä. Kielikuvani ovat riittämättömät, mutta pyydän kaikkia teitä nyt, että tehkää kaikkenne, jotta silloin olisitte saaneet omat henkiset työstämisenne tasapainoon ja voisimme sitten yhdessä olla mahdollisimman puhtaita astioita tuota hetkeä kohtaamaan. Nyt on vielä hetki aikaa ponnistella ja keskittyä tärkeisiin tuleviin hetkiin. Ponnistelu on sitä, että pyrkii koko sydämestään keskittymään Valoon ennen tuota hetkeä ja sen aikana. Nöyränä, sydän puhtaana omista haluista tai matalista tuntemuksista. H-hetkellä on tärkeää käyttää koko oma henkinen voima siihen, että oma tila on täysin fokusoitunut tuohon hetkeen ja mitä voimakkaammin omasta sydämestä lähtee tuo tahto olla Lähteen palveluksessa ihmiskuntaa varten, sitä voimakkaammin siihen vastataan!!

Näin etenevät jälleen vuotuiset syklit ja niin vaihtuvat myös syklien teemat ja energiat. Kaikki on tarkoituksellista ja suuren kuvan mukaista. Päämääränä ikuinen muutos ja sen myötä kehitys. Aurinkokunnallamme on suunnitelma, samoin koko galaksillamme ja niin kehitys etenee jatkuvasti laajentuen, loputtomasti. Meidän piskuinen planeettamme on osa tuota kaikkea, niin suurta ja käsittämätöntä, mutta silti niin todellista. Tästä suuremmasta kuvasta minulla on viikonlopun mittainen luento (4-5.10.2025) ja minulle on sanottu, että se on viimeiseni tästäkin aiheesta. Tämä laaja aihe on itselleni mieluinen ja olen yrittänyt pukea tuon vaikeahkon kokonaisuuden mahdollisimman ymmärrettävään muotoon, mutta sen henkisen sisällön säilyttäen.
Jos vielä tahdot mukaan, nyt on viimeinen hetki tutustua viikonlopun ohjelmaan ja ilmottautua vaikkapa tämän Muinainen totuus 4-5.10.2025 | tahtipolku linkin kautta

 

Jälleen kerran, rakkaudella, Eija