Tietäjän tarinoita
Tasauksesta uusi sykliKeskiviikko 20.3.2024 klo 17.55 - Eija Tänään 20.3.2024 aamuvarhaisella klo 5.06 oli kevätpäiväntasauksen hetki jolloin avautui uusi sykli ja energia sen myötä maan päälle. Kiitos tästäkin vuodatuksesta ja avusta, joka nyt kantoi rakkausviisaus-energiaa. Olen joskus kuullut ajatuksia, että on ihan turhaa blogata samoja asioita vuodesta toiseen, koska onhan se sama, mitä syklejä tai muka-vuodatuksia maan päälle tulee. Mikään ei kuitenkaan muutu. Jos katsoo konkreettista maailmaa, voi tuntuakin siltä. Mutta onko se kuitenkaan niin, vai muuttuuko sekin silti koko ajan kohti oikeaa suuntaa? Me toki helposti odotamme muutoksella jotain positiivista muutosta ja ehkä siksi tuntuu, ettei muutosta ole, koska emme näe tämän kaiken keskellä mitään, mikä veisi kohti parempaa maailmaa. Hindulaisen maailmankuvan mukaan muutos on äärettömän hidas. Samoin syklit, joita ihmiskunta käy läpi, ovat satoja tuhansia vuosia pitkiä. Mutta myös sen tiedon mukaan ihmiskunta ja maaplaneetta käy läpi kahden äärettömän pitkän ajanjakson, syklin, vaihtumisprosessia. Kali yuga, pimeä ja paha maailmanaika on kulkemassa kohti loppuaan ja alkaa pitkä ja hidas paluu kultaiseen aikakauteen. Jos katsomme astrologisia tapahtumia, niin vuonna 2012 aurinkokuntamme kokonaisuudessaan pääsi korkeamman värähtelyn hienoon fotonivyöhykkeeseen ja silloin alkoi matkamme kohti tuntemattomia vesiä, kohti galaktista aurinkoamme. Se toi omat muutoksensa maailmaan. Vielä kerrotaan, että vuonna 1898 tuli maan päälle suuri korkean energian vuodatus, joka aloitti vesimiehen aikakauden ja henkisyyden todeksielämisen veljeyden ja lähimmäisenrakkauden kautta. Teosofit odottivat innolla tuota muutosta ja uskoivat hyvään lopputulokseen ennen kuin maailmansodat alkoivat. Mitä meidän tulisi näistä esimerkeistä ymmärtää? Miksi maailman tilanne vain pahenee, vaikka saamme jatkuvasti korkeita energiasuihkuja? Miksi tuo kauan kaivattu kultainen aikakausi ei vielä olekaan täällä eikä ole laskeutunut arkeemme, vaan saamme nähdä, miten maailma oikeastaan vain tulee raaemmaksi koko ajan. Olemme nyt hyvin kaukana lähimmäisen rakkaudesta ja veljeydestä. Henkisen viisauden mukaan aina, kun maailmaamme tulee korkeampaa värähtelyä, tuli se sitten planeettamme liikkeen kautta tai kosmisen vuodatuksen aikaansaamana, se kulkee kaiken läpi myös fyysisessä todellisuudessa. Kuin voimakas tsunami kulkee esimerkiksi aurinkomme lähettämä impulssi läpi kaiken maailman, mitä se kohtaa. Tämä on yksi kosminen laki, että hienompi värähtely läpäisee karkeamman. Mitä enemmän tuo korkean värähtelyn aalto vastaa omaa värähtelyämme, sitä ihanammin voimme sen kokea ja vastaanottaa ilman vastustusta. Mutta koska suurin osa meistä vielä kantaa kentässään matalia energioita, tunteita ja ajatuksia, yleisenergiaa itsessään, niin hieno energia kulkiessaan sen läpi ikään värisyttää sitä energiaa liikkeelle aikaansaaden niitä vastaavia reaktioita. Tiedostamattomat ihmisolennot sitten toimivat sellaisten tunne-energioiden mukaisesti, mitä itsessään kantavat ja niin kaikki negatiivinenkin aktivoituu konkreettisessa maailmassamme ja johtaa konflikteihin ja kamaliin tekoihin. Kuitenkin hienojen energiavirtausten tarkoitus on saada ihmiskunta heräämään siihen, että emme enää tahtoisi tällaista raakaa maailmaa, vaan me kokonaisuudessaan alkaisimme pyrkiä pois noista matalimmista energioistamme. Vuodatukset kerta toisensa jälkeen siis herättävät yksilöitä etsimään parempaa. Ja heräämisiä todella tapahtuu, vaikka emme niitä suuressa mittakaavassa vielä näekään. Nyt me jo näemme sen, minkä kuuluisi puhdistua ja siksihän se nouseekin pintaan, jotta me kaikki maailman tilan näkisimme ja tekisimme parhaamme, jotta kultainen aikakausi voisi saapua myös näkyvään maailmaamme. Me elämme siis uuden alussa, jossa uusi aika ei vielä ole laskeutunut maan päälle tai meidän arkeemme kultaisena aikakautena, jota nyt niin kovasti jo tuodaan esiin. Matka on kuitenkin pitkä, niin kuin voimme varmistaa pyhistä kirjoituksista. Mutta me voimme olla menossa sinne nopeammin, mitä enemmän työskentelemme itsemme kanssa hyvään ja ihanaan lopputulokseen uskoen, samalla totuuden itsestämme ja maailmasta nähden. Me voimme olla yhdessä luomassa tulevaisuutta, jota kohti kuljemme. Mitä enemmän on yksilöitä ja ryhmiä, jotka tietoisesti ottavat nämä hienot hetket vastaan ja tekevät parhaansa koko ajan jotta niiden saapuessa ne entisestään nostaisivat eivätkä tunnereaktiot enää veisi mataliin valintoihin tai tekoihin, sitä nopeammin konkreettinenkin maailmamme muuttuu. Tärkeää on meistä jokaisen muistaa, miksi planeettamme käy näitä muutoksia läpi, samoin kuin ihmisetkin täällä maan päällä. Me kaikki yhdessä muutamme nyt sitä, mitä olemme yhdessä luoneet. Muistakaamme myös pitää sydämemme kiinni siinä lopputuloksessa, joka on kaunis ja kaikille olennoille hyvä. Viime yön vuodatus osui minun solaraikaani, jota ravisuttavat myös pimennykset. Yritän parhaani viettämällä aikaa yksikseni ja tiedostaen vastaanottaa nuo hetket oman solarhetkeni lisäksi. Ajatuksella, että vapautuisin ja kohoaisin. Vuosi toisensa jälkeen. Jotta jokainen voisi myös valmistautua ja olla kuulolla, on hyvä tietää oikeat hetket ja minun tehtäväni muistuttaa, mitä on tulossa ja miksi. Kevätpäiväntasaus on ajankohta, jolloin pohjoinen akselimme osoittaman suunnan mukaisesti voimme nähdä, minkä tähtijärjestelmän alaisuudessa me elämme. Mutta koska välimatkat ja mittauksien mahdottomuus ovat mukana, voimme vain tukeutua vanhaan tietoon, mitkä ovat esim. vesimiehenajan merkkejä ja tunnuksia. Minun Auttajani ovat kuitenkin vahvistaneet, että elämme jo vesimiehen aikaa ja se toden totta on suurta muutoksen aikaa. Tasaus on yksi piste kevään pyhistä virtauksista. Edellisessä blogissani kerroin jo muitakin päivämääriä, mutta nyt tahdon vielä kertoa minullekin lähes uudesta ajatuksesta, mikä myös tulee teosofisen, henkisen astrologian kautta, jota mm. Alice Bailey toi maailmaan. Nimittäin kolmen pyhän täyden kuun voimasta, jotka aloittavat ja siunaavat uuden henkisen vuoden ja siten voivat vaikuttaa kohottavasti koko vuoteen. Ensimmäinen on oinaan täysikuu, joka kantaa kosmisen Kristuksen ylösnousemuksen juhlan sanomaa. Ymmärrämme tämän pääsiäisen sanoman kautta. Kristuksen juhla on tänä vuonna kuunpimennyksen yhteydessä, joka varmastikin vahvistaa sanoman energiaa. Päivä on 25.3. Seuraava juhla härän täysikuu, joka ajoitetaan härän täydenkuun hetkeen, eli 24.4. ja se on buddhan valaistumisen juhla, joka tuo valaistumisen sanoman energiaa maan päälle. Viimeinen kevään juhla on kaksosten täyden kuun juhla 23.5. ja se on pyhitetty ihmiskunnalle ja uusille maailmanpalvelijoille. Uskon, että tällä juhlavalla energialla on tähän aikaan paljon annettavaa, sillä se varmasti herättää uusia uuden ajan työntekijöitä.
|
Avainsanat: kevätpäiväntasaus |