Tietäjän tarinoita

LINNUNRADAN UUTISIA 1

Share |

Lauantai 17.3.2018 klo 12:40


Tänään 17.3. on uuden kuun päivä, uusien alkujen aika. Tämän päivän hyvyys, ilon aiheet ja kiitollisuus kantavat pitkälle ja vauhdittuvat tiistaina päivän ja yön tasatessa vuorokauden. Energiaa tiivistyy myös sunnuntaille, sillä silloin on luvassa lisää kosmista voimaa auringon kautta. Suurilla aalloilla siis kellumme lähipäivinä ja ainoa, mitä kannattaa tehdä, on antaa oikeasti virran viedä, olla hereillä ja vastaanottavaisena.

Ensi viikolla, tiistaina saavutamme jälleen vuoden ensimmäisen tasauspisteen. Kevätpäiväntasaushetki on tiistaina 20.3. klo 18.15. Silloin olemme jälleen kuulolla, herkkinä ja aistien tuon hetken virtaa maan päälle. Avaudumme ja ponnistamme tuota energiaa vastaan.
Tasaushetken piste antaa energian ja teeman tulevalle ajalle, sen mukaan mihin tähtijärjestelmään se osoittaa. Pohjoinen akseli näyttää suunnan ja ottaa ensimmäisenä sen energian myös vastaan. Vesimiehen aika on nyt ja sen ajan teemat vahvistuvat.

Viime viikkoina on paljon noussut esille uutisia, joissa kerrotaan, että magneettiset navat huojuvat jo melkoisen hurjaa vauhtia. Paljon on puhetta ja spekulaatiota siitäkin, olisiko napojen vaihtuminen nyt lähellä, vai mitä tämä huojunta enteilee. 
Koen, että suuri suunnitelma etenee omaa tahtiaan, muutokset tulevat ajallaan ja meidän pienten ihmisten tehtävä on tehdä oma osamme, sillä olemme palikoita suuressa kokonaisuudessa, jota Aurinkokunnaksi kutsutaan. Aika näyttää, mitä on tulossa, mutta on hyvä tehdä parhaansa niin kauan kuin Äitimaa vielä kulkee kanssamme tasaista polkua.

Tasaushetken energia avautuu tuhtina, kuten auttajat sen ilmaisivat. Saamme vastaanottaa tuhdin annoksen kosmoksen energiaa ja se totisesti vahvistaa kaikkea meissä olevaa. Saan viestiä, että tämä hetki voi muuttaa energiakenttää vahvasti värähtelyn nousun suuntaan. Kuin lisälahjana voimme saada vauhtia parantumisprosesseihin. Henkisenä teemana on vahvistaa tahtoa kulkea totuudessa ja valossa. Näillä sanoilla voi itse kukin lähestyä tasaushetkeä. Elementteinä ovat ilma ja tuli, joten uutta luovat ajatukset vauhdittuvat voimalla. Kannattaa siis ylläpitää itsesi parhaita ominaisuuksia ja luoda suuria, positiivisia ja yhteistä hyvää kehittäviä suuntia. Itse hetki tasapainottuu maan energialla, joten jos mahdollista, iske jalkasi kalliolle, nojaa puuhun, jos vietät hetken ulkona. Maadoittuminen on kehossa hetkessä olemista, joten kehon kautta lähdetään kurkottamaan ylöspäin.

Tässä ajassa tapahtuu siis paljon ja onkin hyvä muistuttaa itselleen, ainakin silloin, kun se rankka päivä tulee eteen, että tietoisena oleminen vauhdittaa omaa kehitystä ja valoon kulkemista. Ravistelua on ollut ilmassa, eikä välttämättä helppoja hetkiä omien tuskien kanssa, mutta ilman ravistelua ei saa uusia näkymiä itseensä. Syvältä kaivetaan, jotta totuus tulisi esiin ja pimeät kohdat puhdistettavaksi. Maailmankaikkeuden voimat ovat nyt siis entistä suurempana apunamme.

Suuret, kosmiset tuulet puhaltavat nyt meidän galaksimme ulkopuoleltakin ja niitä tiedemiehetkijn ihmettelevät. Space Weatherin mukaan hyvin hienon hienoa fotoni- ja sub-atomaarista energiaa on mitattu viime viikolla mm. kuun ympärillä. Ei siis ihme, että meidänkin magneettikenttämme reagoi. Tälläkin hetkellä se on aktiivinen ja lisää aktiivisuutta on luvassa. Aurinkokuntamme kiitää nyt vyöhykkeellä, joka on ihmiskunnalle seikkailua uudessa maailmassa, ennen kokemattomalla polulla. 

Meidän tuntemamme maailma on muuttumassa hurjaa vauhtia ja niin meidänkin olisi hyvä tehdä. Oman repun keventäminen, valon ja positiivisuuden lisääminen, kiitollisuus ja nöyryys kohottavat värähtelyä parhaalla tavalla.
Aika ja sen kokeminen muuttuu, ihmisenä oleminen muuttuu, luomisemme todentuvat nopeasti ja värähtelyymme vastataan saman tien.. muutamia kohtia mainitakseni. 

Muutos on kuitenkin yksi universaali laki eikä sitä tule pelätä, sillä se vie meitä kohti kehityksen kiihtymistä ja uusia suurempia mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä Valon kanssa, Rakkaudella. 

Kohti Valoa siis, kevät koittaa pian! 

Avainsanat:


Kommentit

11.4.2018 3:58  Arja

Hei
Laitoin äsken kommenttia Sinulle.
Väärällä sähköpostiosoitteella.
Toiv saan joskus yhteyttä Sinuun, koska
itselläni on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia.☀️☀️


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini