Tietäjän tarinoita
Musta ja valkoinen kuuSunnuntai 16.12.2018 klo 18.26 Tämän kertainen blogini kertoo venäläisen astro-tvn Pavel Globan youtube tiedotteesta. Ystävämme Leena Junttila on kääntänyt tekstin meille. Auringonpimennyksestä alkaen, viime elokuussa saimme jatkuvasti viestiä, että muistuttaisimme ihmisiä tämän ajan tärkeydestä ja siitä, että tuleva aika ei välttämättä ole helppo. Marsin kuvio tuolloin nousi monesti esille ja sen energioista puhuimme moneen kertaan. Tämä siitä syystä, että jokainen ottaisi vastuun omista energioistaan, ettei vain lisäisi omalla negatiivisuudellaan jo tulen arkaa energiakasaumaa. Rukoukset ja jatkuva yhteys Yläkertaan ovat aina tarpeellisia ohjeita meilläkin. Ikävä sanoa, mutta tämä aika on pimeyden otteen tiivistymistä, jos emme ole hereillä ja oma käsi enkelin kädessä kiinni. Maailman tapahtumat näyttävät joka päivä, mitä kollektiivinen ihmistietoisuus luo ja on luonut vuosikymmeniä, satoja ja tuhansia vuosia. Tässä tämä astrologinen katsaus Venäjältä. Pavel Globa Syksy 2018 KOHTALOKAS VASTAIKKAINASETTELU MUSTA JA VALKOINEN KUU GLOBAn ennuste tuleville vuosille (venäläinen astrotv) Tämä on harvinainen ja astrologien todella vähän tutkima ilmiö, jota ovat tutkineet mm. muinaispersialaiset astrologit. Kahden ns. fiktiivisen planeetan eli Valkoisen ja Mustan Kuun vastakkain asettuminen, oppositio. Ilmiö tapahtuu kerran 33 vuodessa ja muinaiset sivilisaatiot liittivät sen ns. ”eettiseen imperatiiviin” ts. hyvän ja pahan taisteluun. Tämä näkyy yleensä maan päällä konkreettisina tapahtumina, maailmanlaajuisena Hyvän ja Pahan taisteluna, enkeleiden joukkojen ja saatanallisten voimien taisteluna. Valkoinen kuu – Selena, Arta – Valon polku, astrologinen sykli on n. 7 v. Musta kuu – Lilith, Drudzh – saatanallisen valheen ilmentymä, totuuden vääristäminen, astrologinen sykli on n. 9 vuotta Vastakkainasettumisen aika 33 v. tuo mieleen Jeesuksen elinajan. Nyt elämme jälleen tuollaista aikaa ja tämän kertaisten vastakkainasettelujen sarja alkoi 18.9.2018 Ilmiö heijastuu maan päällä poikkeuksellisina, apokalypsin tapaisina tapahtumina, kriittisenä pisteenä, jolloin ihmiset joutuvat valitsemaan hyvyyden ja pahuuden välillä ja ihmiskunta joutuu valitsemaan seuraavan ratkaisevan askeleen. Tapahtumia edellisinä kertoina, kun vastakkainasettelu oli aktiivisena: 1917 maaliskuu johti poliittisiin mullistuksiin – 1. maailmansodan päättyminen, vallankumouksia, maailman kahtiajakautuminen 1951 mm. Korean sota, Stalinin kuolema ja järjestyksen muuttuminen 1985 sosialistisen leirin kaatuminen, politiikassa uudet hahmot ja uudet pelisäännöt Aikaisemmin historiassa nähtiin vastaavien vastakkainasettelujen läheisyydessä Rooman kaatuminen, islamin synty, luonnonmullistuksia, epidemioita. Uusi, tilalle tullut järjestelmä ei ollut aina ihana, mutta se oli yksiselitteisesti erilainen. Mitä uusia pelisääntöjä on tulossa tämän opposition seurauksena? Nyt on alkanut sarja vastakkainasetteluja, joka jatkuvat vuoden 2020 alkuun saakka. Ts. v. 1985 voimaan astuneet ”pelisäännöt” ovat nyt muuttumassa (muuttuvat 2020 mennessä) – ihmiskunta siirtyy elämään uuteen erilaiseen maailmaan, jota hallitsevat erilaiset voimahahmot ja erilaiset säännöt. Millainen maailman se tulee olemaan? Se selvinnee lähitulevaisuudessa. Planeetat ovat myös muodostaneet Suurristin yhdessä kuunsolmujen kanssa ja se vahvistaa tapahtumien kohtalokkuutta. Tähän kuvioon liittyy myös Marsin energia, mikä ei tarkoita pelkästään sotaisaa energiaa, vaan myös voimakasta tarvetta muuttaa asioita. Ihmisille syntyy halu elää uudella tavalla, etsiä uusia polkuja, uusia standardeja. Huom. myös muutama kuukausi sitten tapahtunut Marsin oppositio. Nyt on odotettavissa laadullisia muutoksia valtioiden rakenteissa v. 2019-2020 alkuun saakka. Lopullisen silauksen muutokset saavat 2020-2021 jolloin Jupiter ja Saturnus yhdistyvät samassa Vesimiehen merkissä, jossa tämä Mustan ja Valkoisen kuun oppositio tapahtuu. Tapahtumat voivat kärjistyä ja tuoda katastrofaalisia muutoksia, vrt. 1917-1918 vuonna, jolloin oli myös tämä Ristin merkki taivaalla. Monesti ennen näitä isoja muutoksia annetaan merkkejä ja varoituksia. Esim. v. 1917 oli viiden kuukauden kestävä Fatiman Neitsyt Marian ilmestys (löytyy paljon kuvauksia). Neitsyt Maria ilmestyi kolmelle lapselle ja monet ihmiset näkivät tuolloin valoilmiöitä. Fatiman Neitsyt Marialta on tullut kolme viestiä, joista viimeistä ei ole julkaistu – onko se kenties varoitus?! Tehostetun ”puolustuksen” avulla, mm. rukoilemalla yms. voi tapahtumaketjua kääntää parempaan suuntaan, vaikka tämä suuri Taivaan Risti on jo muodostettu. Tärkeät päivämäärät, jolloin Musta kuu on täydellisessä oppositiossa Valkoisen Kuun kanssa: 15.12.2018 6.1.2019 HUOM! Osuu auringonpimennyspäivään!! 24.3.2019 16.6. 2019 16.10.2019 24.12.2019 (ennen Auringonpimennystä 26.12.) 2.3.2020 vastakkainasettelu on lopullisesti ohi, siihen saakka epävakauden aikakausi Seuraava mustan ja valkoisen kuun oppositiojakso alkaa 20.3.2050.
Tässä linkki venäjänkieliseen videoon
|