Tietäjän tarinoita

Englannin matkamme 10-21.7.2019

Share |

Tiistai 16.7.2019 klo 14:14 - Eija


Tämä on ensimmäinen kiireetön aamumme Englantiin tulomme jälkeen. Saan istua ihan rauhassa majapaikkamme puistossa ja nauttia hiljaisuudesta. Vain luonnolliset äänet ympäröivät tilaa. Suloinen pieni peukaloinen tekee minulle seuraa yläpuolella olevassa jasmiinipuussa. Iloinen laulu sulattaa sydämen ja saa hymyn silmiin saakka. Jasmiinin tuoksu tavoittaa välillä, kun tuulenvire käy penkkini suuntaan. Edessäni solisee suihkulähde ja sitä ympäröivät täydessä kukassaan olevat ruusupensaat. Kauniita värejä, tulen punaista, roosaa ja lohenpunaa aamuauringossa. Suihkulähteen ylimmällä tasolla aamukylvystä nauttii korpin näköinen lintu. En ole kylläkään varma lajista, mutta korpilta se näyttää. Ehkäpä sittenkin mustavaris? Iloinen näky joka tapauksessa. Pyöreä lampi ympäröi solinaa ja siinä uivat karpit, jotka ovat kyllä hyvin suuria noin pieneen altaaseen. Tuntevat itsensä varmasti vangiksi uidessaan ympäri pientä kehää. Yritän kuitenkin nyt nauttia kaikesta, mitä aistini tavoittavat, enkä surra karppien kohtaloa. 

Oma haasteeni on aina ollut liiallinen samaistuminen kärsimykseen. Voin voimakkaasti reagoida eläimiin, laitapuolen kulkijoihin, nuoreen kaupan kassatyttöön, joka yrittää jaksaa joka päivä samaa.. Koen monien sielujen hädän tänä aikana ja se sattuu. Viime vuosina tässä työssä olen saanut Auttajien ohjauksessa opetella uutta tapaa suhtautua kaikkeen ympäröivään. He ovat opettaneet, etten saa olla herkkyyteni uhri, sillä muuten en jaksa tätä työtä. Tieto, joka tulvii kaikkien kuuden aistin kautta, voi olla raskasta, jos en opi säätelemään sitä tulvaa. On ollut pakko oppia valikoiden ottamaan vastaan informaatiota, muuten ei voi auttaa, tai sittn auttaa väärällä tavalla, eli omien tunteiden kautta. Korkeampi taso ei sekoita omia tunteita auttamistyöhön. 

Olin jo lapsena liian herkkä, itkupilli. En voinut katsoa elokuvia, joissa vaikkapa hevoset kaatuivat, sillä se sattui niin. Vielä pahemmaksi kipu muuttui siinä vaiheessa, jolloin ymmärsin, että ne ovat vain elokuvia, eli ihminen on alistanut hevoset tuohon tilaan saadakseen tarvittavat kohtaukset kuviinsa. Oli aikoja, jolloin tunsin vain vihaa tätä kaikkea kohtaan, sillä koen edelleenkin, että lähes kaikki täällä menee niin väärin. En silloin, enkä vieläkään ymmärrä mikä on ihmiskunnan tällainen päämäärä.. Usein ahdistettuna puolustin itseäni ja herkkyyttäni väärällä tavalla, kovin sanoin ja sydämen sulkien. Yritin kestää ja suojata itseäni. Onneksi minussa oli myös rohkeutta ja ilmensin sitä etsimällä seikkailuja. Olin välillä turhankin rohkea ja itsepäinen ja niistä on kasvoissani yhdeksän arpea muistona :) Tuota rohkeutta ja seikkailumieltä tässä tehtävässä kyllä paljonkin tarvitaan. On hyvä, että ne ominaisuudet sielustani myös löytyvät.

Nyt on kuitenkin rauhan hetki ja lähetän karpeille myötätuntoa ja rakkautta.
Tämä paikka, missä nyt yövymme, on vähän parempi majoitustasoltaan. On tarkoitus huilata vähän enemmän tänään, ennen kuunpimennyksen hetkeä. Oikealla puolellani on kartanon päärakennus, joka on muutettu hotelliksi. Rakennusta ympäröi suuri puutarha, joka on hyvin englantilainen ruusupuskineen ja tarkasti leikattuine pensaineen. Kaikki on säntillisen siistiä ja kaunista. Oivallinen paikka olla, vastaanottaa ja vaikka kirjoittaa blogia. Huoneet ovat ihan tavalliset, kaikki entinen loisto on saneerattu pois tieltä ja käytännöllisyys vienyt voiton. Ikävä kyllä melko tavallinen hotellihuone. Aamiaishuone ja sen palvelu kuitenkin kertoivat korkeammasta tasosta. Valtava kristallinen kattokruunu, kauniit leikkaukset listoissa ja perinteiset ornamenttikuvioiset tapetit seinillä hivelivät silmää. Aika pysähtyi sinne, missä vielä oli kiireettömyyttä.

Aloitimme matkamme 10.7. ja silloin siirryimme kentältä suoraan Devoniin. Auttajien ohje oli seurata St. Michaelin ley-linjaa, joka kulkee koko Englannin poikki. Työmme täällä on aktivoida voimapisteitä ley-linjan varrella, sekä avata kenties jo sammuneita portaaleja. Michaelin linja on on voimakas ja vuosisatoja/tuhansia tiedossa ollut. Jo ennen keskiaikaa monet suuret ja tärkeät rakennukset tarkoituksella rakennettiin sen varrelle. Olen vastaanottanut ohjausta, missä meidän tulee pysähtyä ja missä tuota työtä on. Käytännössä on ollut paljon työtä, ajamista ja hereilläoloa. Vaikka meidän kuuluisi olla nyt lomalla, todellisuudessa teemme koko ajan työtä. Voi olla vaikeaa ymmärtää, että tämä useinkin on raskasta, sillä tämäkin matka tarkoittaa satoja maileja, paljon autossa istumista, eikä kovinkaan usein spontaania tutkimusmatkaa, koska meille on laadittu aikataulu, jonka mukaan etenemme. Saimme infoa, että tämänkaltaista työtä tekevät muutamat muutkin sielut tai ryhmät maan päällä. Onneksi, sillä tätä työtä tarvitaan, jotta tasapaino maan päällä säilyisi. Meillä on siis apua työssä Äitimaan hyväksi. 

Tämä on toinen ns. lomapäivämme tähän mennessä. Ensimmäinen lomapäivä oli huikean ihana, sillä ajoimme silloin Biburyn kauniiseen satukylään, josta laitoin fbhen kuviakin. Oli onneksi kaunis päivä ja todellakin saimme nauttia kylän suloisuudesta. Tuhansien muiden turistien kanssa, hahhah. Ruuhkaa oli melkoisesti, mutta siltikin sain tankattua kauneutta ja kylän muinaista rauhaa itseeni. Syvä pysyvyys ja hermonia siellä oli ja sen pystyi tavoittamaan, ihmispaljoudesta huolimatta. Ei pelkästään silmiä hivelevä kauneus saa ihmisiä hakeutumaan sinne, vaan tuo sisäinen energia vetää ihmisiä tuohon paikkaan. Oikeasti oli kuin pienessä hobbitien kylässä, sillä siellä oli matalia, olkikattoisia tupia vieri vieressä. Kannattaa googlata kylää, jos rakastaa satuja.

Oman potentiaalini kannalta suurin tapahtuma oli Aveburyssä, joka on kuulu viljapeltokuvioistaan ja kiviympyröistään. Ajelimme iltaselle kohti seuraavaa majapaikkaa ja yhtäkkiä tunsin tutun vanhan värähtelyn lähestyvän ja ympäröivän meitä. Saman energian olen kokenut viimeksi 90-luvun lopulla, jolloin olin aktiivisesti tekemisissä kosmisten omien auttajieni kanssa. Todellakin lähde oli nyt sama! Kiitollisuus sai kyyneleet silmiin ja se rakkaus, mitä he vuodattivat, oli niin parantavaa ja tervetullutta. Tämä kohtaaminen, jälleennäkeminen luvattiin jo kauan sitten ja sitä olen odottanut monta vuotta. Nyt oli sen hetki, vihdoinkin. Värähtely näissä maisemissa on sellainen, että tuo oli mahdollista. Sain infoa jatkosta, mutta myös vahvistusta, että olen kantanut itsessäni yhteyttä myös näihin korkeisiin auttajiin, vaikka en olekaan voinut tällä voimakkuudella yhteyttä ylläpitää. Oli lohduttavaa saada siunausta tälle meidän matkallemme. Voi olla rohkeaa sanoa, mutta odotan tältä illalta paljon, sillä tunnen nytkin yhteyden vahvana. 

Ley-linjan seuraaminen jatkuu, olemme nyt Wiltshiressä ja siirrymme vähitellen kohti etelä/länsi rannikkoa. Huomenna matka jatkuu, mutta tänään saamme siis hiukan huilia. Viljapeltokuvioiden tutkiminen ja kenties infon vastaanottaminen on osa työtä, jota täällä teemme. Aikanaan tuomme myös matkavlogin julkisuuteen, sitä olemme puuhanneet joka päivä. 

Odotan joka päivä uusia uutisia uusista crop circleistä, jotta voisimme siirtyä niiden lähelle asiaa aistimaan. Nyt on jo tiedossa yksi, joka ilmestyi 1.7. ja johon on sallittua vierailla. Sekin on ohjelmassa lähipäivinä. Paljon pitäisi saada vielä mahtumaan näihin viimeisiin päiviin, mutta ohjauksessa se varmasti onnistuu.

Me elämme maan päällä kehollista elämää, eikä useinkaan ole helppoa toteuttaa todellista tehtäväänsä konkreettisella tasolla. Minunkin elämäni on ollut etsimistä, vääriä polkuja, jotka tosin ovat kasvattaneet, mutta onneksi myös oikeita valintoja on ollut. Edelleen tahtoisin vieläkin paremmin yhdistää ihmisen tason ja tämän työn, sillä syyllisyys nousee lähinnä lähimpien sukulaisten kautta. Tottakai yritän tehdä parhaani, mutta en vain voi toteuttaa muiden toiveita sellaisina kuin ne heille aktivoituvat.
Suhteet omiin lapsiini onneksi ovat hyvät ja niin rakkaudelliset, vaikka emme aina samaa näkemystä omaakaan. Silti rehellisyys ja rakkaus kantavat vaikeiden hetkien ylitse. Me olemme yhdessä kokeneet niin paljon ja todella suuriakin haasteita on selvitetty yhdessä. Emme ole perheenä päässeet ollenkaan helpolla. Minulla on sielusopimus kaikkien lasteni kanssa ja silloin on vastuu hyvin suuri. Suurin apu mitä voin heille nyt antaa, on elää omaa tehtävääni todeksi. Näin vaikutan parhaiten myös heidän elämäänsä. Koska jo lapsesta olen kantanut paljon uhrienergiaa, suoraan äitini polku seuraten, olen tottakai siirtänyt sitä myös lapsiini. Viimeiset yli viisi vuotta olen puhdistanut tuota energiaa tämän putsityön avulla. Muutos on ollut valtava ja se peilautuu myös aikuisiin lapsiini. Olen vihdoin oikeanlainen esimerkki vahvasta, omalla polulla ja korkeammassa totuudessa kulkevasta naisesta. Tämä on naisen malli, jonka voin nyt tyttärilleni antaa. Mahdollistan niin heillekin vapautumisen ja vahvaksi kasvamisen. Työn he silti tekevät itse ja siinä he ovat todella hyviä ja vahvoja!

Suhde biologisiin sisariini on viime vuodet ollut koetuksella. Rakas vanhempi sisareni edelleen pystyy heilauttamaan tasapainoani ja syyllisyysnergiani voi aktivoitua. Onneksi, sillä saan puhdistaa sitä silloin. Kuljimme pitkään, vuosia, yhdessä tällä henkisellä etsimispolulla. Olihan meillä silloinkin hetkemme, jolloin emme tavoittaneet toisiamme, mutta osasimme tukea toisiamme kuitenkin. Ikävä kyllä näitä vahvoja työkaluja en silloin omannut, muutoksen mahdollisuus olisi ollut silloin vahvempi. Minun siirryttyäni fyysisesti kauemmaksi hänestä, tilanne muuttui paljon ja me erkanimme liian kauas toisistamme.  
Minun näkökulmastani suurin ongelmamme ja näkemyseromme nykyään ovat vanhat vanhempamme. Äitini 84v. sairastaa Altzheimeria ja isäni 89v. huolehtii hänestä kotona. Kummatkin ovat lujilla ja sisareni on ainut, joka on heitä fyysisesti lähellä, siksi suurin vastuu on hänellä. Kunnioitan hänen valintaansa, se vaatii paljon. Minun ja vanhempieni välillä on 500km välimatkaa. Yritän parhaani, mutta en voi muuttaa tilannetta kaikille mieluisaan suuntaan, sillä pystyn vierailemaan vanhempieni luona vain kerran kuukaudessa. Aika ajoin koen surua tästä asetelmasta, mutta sitten muistan, että en voi muuttaa kenenkään valintoja, enkä ratkaisuja, joita he ovat tehneet, vaikka onkin niin vaikeaa katsoa omia vanhempiaan ja sitä kohtaa, mihin he ovat päätyneet. Rakkaus ja kunnioitus heitä kohtaan on syvä, sillä olen saanut heiltä lahjaksi tämän mahdollisuuden tässä elämässä. 

Tapasin vanhempani viimeksi pari viikkoa sitten ja vietimme päivän heidän seurassaan. Kävimme tapaamassa isän yli 90-vuotiasta isosiskoa ja piipahdimme sisareni pihassa, mutta emme ikävä kyllä tavanneet häntä. Kävimme myös minun mökilläni, jota asustaa ihana vuokralainen. Tuon ikäisiksi vanhukset jaksoivat hyvin, mutta sydämeen sattui äidin tila. Välillä hyviä hetkiä, sitten sekaannusta ja hätäännystä, kun hän itse huomaa, ettei ymmärrä taikka muista. Pahimpia hetkiä hän kokee, kun itse tajuaa, ettei muista, vaikka tietää, että pitäisi. Silloin nousee kiukku ja itkukin. Niin myös minun sydämeni itkee. Joka tapaaminen hänen kanssaan on luopumista, irtipäästämistä ja tiedän, että tulee päivä, jolloin hän ei enää tunnista minua.
Minulla on aina ollut vahva side äitini kanssa ja olemme niin monessa asiassa olleet toistemme kaltaisia. Myös ulkonäöllisesti olen äitini enemmän kuin isäni.
Lapsesta aina kolmekymppiseen saakka koin vahvana äitini tunteet ja hän vaikutti minuun. Kun oma heräämiseni vahvistui 90-luvulla, aloin kiinnittää tähän huomiota ja katkoa siteitä, jotka ulkoapäin ohjasivat elämääni. Aloin nähdä äitini sellaisena, kuin hän on. Ymmärsin silloin myös, etten voi auttaa häntä eteenpäin enemmän kuin hän sallii. Olin elänyt aikuisikääni paljon niin, että rakas äiti turvasi minuun, haki kuuntelijaa ja tukijaa omissa vaikeissa paikoissaan, varsinkin isäni kanssa. Omien kolmen lapseni kanssa en voinut enää antaa energiaani ja aikaani hänelle samalla tavalla kuin ennen. Minun oli aika kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu ensisijaisesti omasta perheestäni. Kasvun vuodet alkoivat, vaikka yhteys vanhempiini olikin olemassa. Tässä olen nyt ja iloitsen niistä hetkistä, joita voin heidän kanssaan vielä viettää. Ymmärrys heidän polustaan ja sen hyväksyminen, missä nyt olemme, on tuonut rauhan tähän meidän väliseen suhteeseen. Minulle se on tärkeintä ja energiatasolla oikein. Tekisin väärin kaikkia kohtaan, jos uhraisin oman elämäni vain muutaman sielun hyvinvoinnin tähden, vaikka tehtäväni koskee niin monia. 

Kirjoitin nyt enemmän omasta itsestäni, sillä voin näin olla esmerkkinä tässä hetkessä. Karmalliset energiat, vanha vastaan uusi tapa toimia, ovat nyt aktiivisena näiden kosmisten tapahtumien tähden. Illan kuunpimennys tuo esille vielä ne kohdat, joissa voimme kompastua ja ne kohdat voi nyt muuttaa. Luin aamulla Sarah Varcasin blogia, oli vihdoin aikaa :) ja jos oikein ymmärsin, hän korostaa samaa. On löydettävä rohkeus ja voima kuunnella omaa ohjausta, vaikka ympäröivä maailma huutaa sitä vastaan, tai muut sanoisivat sinun olevan itsekäs, hullu tai vaikka mitä muuta. Minua kannustaa ja lohduttaa ajatus, että vain Jumalallinen taso näkee, mitä me kaikki olemme ja millä energialla me toimimme. Silloin, jos yritämme parhaamme toimien ohjauksessa, jonka he antavat sydämeemme, emme voi oikeasti satuttaa ketään, vaikka se ihmismielessä siltä tuntuukin. Rakkaus on muutakin kuin toimintaa konkreettisella tasolla, se on ennenkaikkea energiaa, jota ympärillemme säteilemme ja se näkyy niille tasoille, jotka Jumalallisia ovat. Ei kannata tuomita itseään taikka muita valinnoista, joiden korkeampaa syytä ei vielä näe.

Vaikka olemmekin keskeneräisiä ja meillä on heikot kohtamme, me voimme muuttua. Olen kiitollinen, että kuljen nyt tätä polkua tämän valoisan sielun kanssa, joka tukee minua ja tehtävääni. Viisikymmentä vuotta etsin ja vihdoin konkreettisella tasolla löysin sen, mitä tänne maan päälle olen tullut tekemään. Se ei tarkoita sitä, että olisin valmis tai parempi kuin muut, vaan se on se tärkein, mikä minua kantaa. Teen työtä itseni kanssa joka päivä, kuuntelen, puhdistan, iloitsen niistä hetkistä, kun oivallan ja pääsen haittaenergioistani eroon. Menen eteenpäin, omin askelin ja vaalin yhteyttä, joka nyt annettu on. Siksipä voin olla muillekin esimerkkinä siitä, miten tämä puhdistustyö kannattaa ja kantaa sitkeyden avulla lopulta ihaninta hedelmää, oman Korkeimman ohjausta, Jumallista apua. Tämä kaikki on kaikille tarkoitettu, uskokaa tekin siihen ja ponnistelkaa kohti omaa todellista itseänne. Valinta on meidän jokaisen, emmekä voi koskaan syyttää muita vääristä olosuhteista, omista taakoistamme tai reaktioistamme. Me voimme vain huomata ja hyväksyä ne ja sitten pyytää niihin apua, jota koko ajan tarjolla on. Ja lopulta muuttaa konkreettista tasoa, kun energia meissä on muuttunut.

Kiitos, että sain tämän jakaa kanssanne. Voimallista päivää kaikille.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini