Tietäjän tarinoita

Matkalla kotiin 7.11.2016

Share |

Maanantai 7.11.2016 klo 13:53


Messujen jälkeen kotimatkalla. Kuulokkeissani soi tänään mm. Raise me upp! 

Messupäivien aikana vaihdoin muutaman sanan viereisen paikan energiahoitajanuorukaisen kanssa mm. musiikista ja sen tärkeydestä. Meillä oli soittolistallamme samoja, parantavia mantroja esim. Snatam Kaurilta. Musiikki on asia, joka yhdistää, kohottaa, saattaa sieluja yhteen ja puhuu ilman sanojakin.. usein sanat ovatkin turhia, varsinkin jos ne eivät ole rakentavia vaan tuhoavia. Itselläni on sellaisia päiviä, jolloin ikään kuin näen puheen ja sen taajuuden. Huomaan silloin, että kenttäni on kuin ärsytyksen/pommituksen alainen, jos kuulen musiikkia tai puhetta, joka on matalataajuista. Ja joskus koulutukseen on kuulunut sekin, että äänet ovat näkyneet värähtelevinä aaltoina, väreinä. 

Viime vuodet on omaa värähtelyä säädetty oikein urakalla. On ollut monenlaisia aikoja, monia haasteitakin tällä matkalla. Kun oma herkkyys on työkalu, se vaatii työstöä, hiomista ja oikealle taajudelle säätöä, eikä se aina ole tälle vastaanottimelle helppoa. Vuosien varrella on ollut monia kipujenkin päiviä, kun keho yrittänyt sopeutua taas uuteen taajuuteen. 
Pahimmat vuodet olivat 90-luvulla, kun olin tähtiauttajien ohjauksessa, usein miten öisin. Aamu"krapulat" olivat joskus tosi pahoja, kun uuden, korkeamman värähtelyn kanssa palasin takaisin kehooni yöllisen koulutuksen jälkeen. Vaikka sain hengitys-, ruoka-, meditaatio- ym. ohjeita, ei keho vain pysynyt mukana eikä helpolla sopeutunut näihin uusiin taajuuksiin. Koska kehomme on niin hidasta värähtelyä, että se näkyy kiinteänä muotona, sen taajuus on todella eri kuin vaikkapa 5D:n värähtely. 
Ruokavaliosta on paljon apua, niin ettei syö mitään sellaista, mikä on matalaa taajuutta. Kaikki kärsinyt "ruoka" on sellaista, mikä heti laskee kehon värähtelyä. Mutta ruokavaliolla ei yksin pysty pitämään kehon värähtelyä korkealla, siihen vaikuttavat myös kaikkien muiden kehojemme taajuus, eli tunteemme, ajatuksemme ja suhtautumisemme kehoon jne.. Kehomme tulisi olla sielumme temppeli, mutta liiankin usein se ainakin minulla on se viimeinen, jota pystyn tai muistan suurella rakkaudella huoltaa. Kuten jo viime blogauksessa kerroin, esim. reissuilla syöminen on yksi tosi haastava juttu.. Mutta minua häiritsevät aika ajoin kovasti myös sähkösaaste, antennit,l oisteputket, puhelimet, tuulettimet jne, jne.. Kenttä ikään kuin "ärsyyntyy".. informaatiota tulee liikaa, joka aistin kautta liiallisella volyymilla. Se voi olla todella uuvuttavaa ja lopputulos voi olla ikään kuin "allerginen" reaktio, joka tuntuu kuin kuumana kutinana koko kehossa eikä ääni- tai valoärsykkeitä pysty sietämään. Onneksi tuollaiset päivät ovat nykyään harvinaisempia, mutta silloin tällöin niitä edelleen on, kun taajuuttani muutetaan auttajieni kanssa. Parasta silloin olisi vain olla ja vastaanottaa, ihan omassa rauhassa, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta, enkä suoraan sanoen aina muista kysyä, mikä tilanteeni on, kannattaako lähteä tänään kauppakeskukseen vai ei :D

Messut menivät osaltamme hyvin. Tapasimme vanhoja ja uusia tuttuja. Moni kohtaaminen kosketti ja ilo nousi syvältä, kun pystyi antamaan oivalluksen hetkiä ja apua. Moni myös lähti kirjojen ja korttien kanssa kotiin. Palasipa joku ensimmäisen päivän jälkeen kertomaan kirjan herättämistä ajatuksista: Kiitos tuli selkeydestä ja liian hienojen sanojen puuttumisesta. Kirjat on meille kaikille tavallisille etsijöille ihan arjen työtä varten, ei mitään sellaista tekstiä, josta jää monelle epämääräinen olo, että ymmärsiköhän vai ei.. tai että mihin pyritään ja miten.. 
Kirjojen kirjoittaja, Patrick on oman polkunsa, monien kokeilujen ja selkeän oman ohjauksensa kautta ymmärtänyt että nyt on aika puhua ihmisten kieltä, sillä muutokseen tarvitaan meitä kaikkia.

Jälleen on aika miettiä ravintoa.. nyt kokeillaan Nesteen seisovaa lounaspöytää :) jospa siellä olisi vaikka uusia elämyksiä ja ravintoa, jossa olisi myös bioenergiaa.. 

Eipä onnistanut.. ajoimme siis Lahteen, mutta siellä useimmat lounaspaikat olivat jo keränneet tarjottavansa ppois, mutta nepalilainen ravintola otti meidät vastaan. Sahi paneer.. ruokaa, mutta ei ravintoa..taaskaan.

Lopuksi kerron esimerkin Yläkerran avusta viikonlopun aikana. Mietimme perjantai iltana aamuherätyksen ajankohtaa ja päädyimme puoli kahdeksaan. Minä laitoin herätyksen ja tarkistin, että akkua varmasti riittää puhelimessa..49%... Aamulla herään hätkähtäen, nappaan puhelimen ja huomaan, että se on kaikesta huolimatta sammunut yön aikana. Pomppaan pystyyn ja tarkistan Patrickin puhelimesta ajan ja.. kiitos Auttajat! herätitte meidät 07:31. Minä todellakaan en herää ilman herätystä koskaan ennen yhdeksää. Yläkerrran apu on välillä niin konkreettista ja sen kautta vahvistuu miten hienosti meistä pidetään huolta. Sama apu on kaikille saatavilla, kunhan vain tekee työtä Auttajien kanssa. 

Loppujen lopuksi kotimatkaan kului kymmenen tuntia. Lumipyry ja peilijää teillä haittasi, mutta turvallisesti kuitenkin pääsimme perille. Ihan lähellä kotia näimme, miten monet kynttilät valaisivat tienpenkerettä... suri oli kohdannut tätä kylää viikonlopun aikana ja neljä nuorta oli menettänyt fyysisen kehonsa auto-onnettomuudessa. Onnettomuupaikalla ei "näkynyt" ketään.. ehkäpä kaikki olivat menneet kotiin..ja toivottavasti myös eteenpäin sinne, missä Valo ottaa heidät vastaan. Rukouksia Yläkerralle heidän puolestaan.. heille ja heidän läheisilleen. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini