Viime vuoden lopulla saimme hoitaakseen ihanan tehtävän: tyttäreni ja hänen miehensä kissojen siirtäminen Skotlantiin. Se tuntui todella suurelta lahjalta talven pimeimpään aikaan. Matkailuautolla Länsi-Euroopan halki ajaminen oli varmasti mielenkiintoinen tehtävä. Tässä blogissa aloitan ainakin matkamme tarinan.

Matkan suunnittelu ei ollut mitenkään tarkka, vaan valitsimme reitin, joka olisi helpoin ja nopein tapa matkustaa kissojen kanssa Englantiin.

Aloitimme matkan sunnuntaina 7. tammikuuta kohti Tamperetta kauheassa -32 asteen (-25,6 Fahrenheit) pakkasessa. Maanantaina 8. tammikuuta pakkasimme pakettiauton Tampereella ja ajoimme Turkuun ja ajoimme yölautalla Tukholmaan. Tukholmasta jatkoimme matkaa kohti Kööpenhaminaa, jossa oli tarkoitus yöpyä. Aurinkoinen talvisää seurasi meitä kohti Etelä-Ruotsia.

Ruotsissa ei ole sellaista luksusta kuin meillä Suomessa, eli mukavia ABC- tai Nesteen huoltoasemapaikkoja, joten kasvissyöjänä joutuu usein turvautumaan pikaruokaketjujen kasvishampurilaisiin. Sama ongelma seurasi meitä koko matkan ajan. Ainoa upea pysähdyspaikka, joka meillä oli, oli kauniin Vätternin rannalla Grännan karkkiruo'on (polkagris) kylässä. Siellä meillä oli upeita salaattiannoksia ja todella hyvää kahvia. Kylä oli hiljainen, mutta silti saattoi tuntea hiljaisuuden alla sykkivän elämän, joka oli jo alkanut valmistautua suureen kesäkauteen ja tuhansiin turisteihin. Voin lämpimästi suositella kaunista rantareittiä Ödeshög-Gränna kaikille siellä liikkuville. Sen varrella vanhat tammet tervehtivät matkailijoita mahtavin sadan vuoden ikäisine olentoineen, kun sinä ajat hitaasti suuren järven rantatietä pitkin. Jätimme mielellämme kylän punaraitaiset karamellimakeiset kesälomamatkailijoille ja matka jatkui navigaattoriin asetettuna Kööpenhaminaan.

Päätimme ajaa Tanskaan isoa siltaa pitkin. Öresundin salmen ylittämiseen kannattaa ostaa netistä lippu, jonka jälkeen sillan voi ylittää rekisterinumeron perusteella, eikä sinun siis tarvitse pysähtyä ja maksaa matkalla. Oli jo hämärää, kun ajoimme yli 7 kilometriä pitkän Juutinrauman sillan, joten korkeutta pelkääville oli helppoa. Silta on yli 200 metriä korkea ja se yhdistää Ruotsin Malmön ja Tanskan pääkaupungin.

Kööpenhaminassa yöpyimme siistissä hotellissa, jonka pihalla oli parkkipaikka isolle pakettiautollemme. Onneksi kaikki järjestelyt, maksut ja varaukset sujuivat erittäin hyvin koko matkan ajan, koska tyttäreni on koulutettu opas ja siksi kaikki sujui mutkattomasti, vaikka kaikki yöpymiset ja muut varaukset hoidettiin aina sam  ana päivänä.

Tanskasta menimme lautalla Rödbystä Saksan Puttgardiin ja se oli myös erittäin helppoa. Sen jälkeen ajoimme villiä, monikaistaista moottoritietä Lyypekin, Hampurin ja Bremenin ohi Saksassa, käännyimme hetkeksi Alankomaihin ja sieltä Belgiaan, aina Antwerpeniin, jossa vihdoin yöpyimme. Tämä matkan osa ei ollut mitenkään kaunista katseltavaa, joten ajoimme moottoriteitä pitkin niin nopeasti kuin pakettiautomme salli. Tuulimyllyt täyttivät maisemaa joka puolelta, jotka saivat sijaita vain muutaman kymmenen metrin päässä taloista. Jopa hotellin "takapihalla" oli suuri sähköä tuottava tuulimylly. Tämä toinen päivä matkallamme oli pisin, sillä ajelimme yli kahdeksansataa kilometriä.

Tammikuun 11. päivän aamuna teimme hitaamman ajon Dunkerqueen ja sieltä nousimme laivaan, jonka määränpää oli Dover, Englanti. Sieltä voisi ottaa rennommin, sillä onneksi olisimme jo Brittein saarilla ja tullit ja muut muodollisuudet jäisivät taakse.

Roadtripin toinen vaihe, Englanti-Skotlanti. 

Laivalla Englannin kanaalin asuntoautolla ylittäminen oli huomattavasti halvempaa kuin jos olisimme valinneet tunnelin. Olisihan se ollut kokemus vailla laatuaan, mutta järki voitti ja säästimme näin muutaman satasen. Dunkerquen satama oli helppo löytää. Opastukset alkoivat jo varhain ennen määränpäätä. Samoin oikea laituri löytyi seuraamalla laivayhtiön kylttejä. Kaikki tullimuodollisuudet tehtiin Ranskan puolella ja ne hoituivat helposti, vaikka mukana oli kaksi kissaa ja muuttokuorma. Ranskalaiset tullimiehet saivat meidät pidättämään hymyjä, sillä niin perinteistä ranskan aksenttia oli heidän englanninkielessään, että oli kuin olisimme olleet jossain hupiohjelmassa. He tutkivat automme pintapuolisesti ja hymyilivät ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi, kun heidän kysymykseensä minun ja Patrickin mukanaolosta annoimme, että äiti ja isä vievät lapset uuteen kotimaahan. Qui, qui! Hyvä että pidätte huolta! oli kommentti. Kissojen rokotukset ja passit katsottiin siinä missä ihmistenkin passit ja hyvän matkan toivotukset olivat pian mukanamme. Englannin tullissa oli myös passien ja auton vähän tarkempi tutkiminen, mutta sekin meni hyvin. Sama ystävällisyys vanhempien mukanaolosta ja lasten saattamisesta. 

Laivamatka kesti muutaman tunnin ja siellä on pienoiskoon taxfree ja muutama ravintola. Me valitsimme laivalla intialaisen kasvisruoakavaihtoehdon, joka ainakin minut yllätti tulisuudellaan. Doveriin saavuttuamme muodollisuuksia ei ollut ja ajoimme vihreää linjaa pitkin ulos satama-alueelta. Normaalisssa muuttokuormassa ei ollut mitään tullattavaa, joten kaikki kävi todella sutjakasti. Dover! Valkoisten kalkkikivikallioiden satamakaupunki. 

Doverissa harhaannuimme hetkeksi ylös maaseudulle Dover Castlen tielle ja aloitimme matkamme tämän päivän päämäärää Leedsiä kohti ihanan rauhan ja auringon kera. Lämpöäkin oli +5 astetta ja niin Englanti otti meidät valoisasti vastaan. Pieni kiertotie maaseudun rauhan kautta oli meille hyväksi, sillä niin saimme ikään kuin päästä maan tuntumaan ilman hirvittävää autokaistojen vauhtia, mikä oli väistämättä edessämme. Täälläkin halkoivat maisemaa, jota tuskin näimme, monikaistaiset moottoritiet kaupungista kaupunkiin. Rukous enkeleiden suojeluksesta oli todella tarpeen!

Kuski sulautti itsensä ja automme helposti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen isosta autosta huolimatta. Loppupäivän etappi oli vähintään viiden tunnin mittainen ja päätimme olla liikoja ihastelematta englantia ja pyrkiä kohti päämäärää moottoriteiden vauhdilla. Saimme matkan aikana todistaa monta läheltä piti tilannetta, sillä vauhti oli hurjaa ja kaistojen vaihdot äkkinäisiä. Ikävä kyllä osuimme myös rankan näköisen juuri sattuneen kolarin kohdalle.
Me saavuimme Leedsissä majapaikkaamme moottoritien läheisyyteen iltamyöhäisellä. Kissat saivat hetken vapautta ja syliä, olihan pitkä päivä kulunut jälleen kuljetuskopissa, joka onneksi oli suuri ja antoi edes vähän liikkumavaraa. Pojat olivat tosi reippaita koko matkan. Hyvä Toivo ja Loitsu, teistä tuli kerta heitolla reissukissoja. 

Leedsin jälkeen suunta oli jo kohti Aberdeenia ja enkelit matkaamme mukaan. Ajoimme vielä jonkin aikaa moottoriteitä pitkin, aina New Castle upon Tynen liepeille saakka. Sieltä valitsimme tien kohti rantaa ja sen tuntumassa ajelimme Edinburgia kohti. Maisemat muuttuivat ja vauhti hiljeni, ihan pakostakin, sillä tiet olivat mutkaisia, mäkisiä ja maisemat kauniita maalaismaisemia! Tammia, tammia, tammia. Niitä rakastan eniten kaikista puista. Olin tammitaivaassa oikeastaan koko matkamme ajan. Tammien lomassa laahusteli takkuisia lampaita, jotka eivät juurikaan suomen rekisterikilvissä matkannutta suurta autoa noteeranneet. Suloisia ja koskettavia olentoja, sotkuisistaja sontaisista turkeistaan huolimatta. Oli kuin olisin tullut jälleen kotiin, niin oli sydämessä ilo ja rauha.

Edinburgissä kävimme perinteisesti syömässä Ikean kasvispullat ja nuoripari teki joitain hankintoja kotiinsa. Tankkasimme myös ja totesimme, että näillä saarilla oli bensa/diesel verrattain halpaa, joskin halvempaa se oli ollut koko matkan Ruotsista saakka. Suomen hinta oli kymmeniä senttejä näiden yläpuolella. Matkalaisten tankkaus tapahtui pääsääntöisesti pikaruoalla, silllä aikaa, eikä innostusta ollut tutkia mitään söpöjä pikku ravintoloita, vaan etenimme kohti päämäärää suhteellisen reippaasti, vaikkakin jo rennommin kuin mantereen puolella. 

Iltapimeällä lähdimme vielä viimeiselle etapillemme Aberdeeniin, eikä maisemien ihastelu ollut enää mahdollista. Saavuimme seitsemän aikoihin sillan ylitettyämme hiljaiselta tuntuvaan kaupunkiin. Ensi näkemältä kaikki vaikutti rauhalliselta ja vesistöjen siunaamalta. Uinuneet takapenkkiläisetkin virkistyivät ja innostuneena yrittivät kurkkia uutta kotikaupunkiaan. Uudempi osa jäi taaksemme, kun etenimme kohti nuorten tulevaa kotia, joka sijaitsi Old Aberdeenissa. Kadut vain pienenivät ja lopulta saavuimme pienelle kujalle, jossa sijaitsevasta yliopiston sihteerin työhuoneesta nuoripari nouti kotinsa avaimen. Koti sijaitsi seuraavalla kujalla ja onneksemme oven edessä oli isolle autolle tilaa ja auton tyhjääminen kävi helposti ja nopeasti. Kiitos enkelit huolenpidosta jälleen!

Uusi asunto oli tyypillisen näköinen englantilainen tai oikeammin skotlantilainen kivitalo. Vanhaa perinnettä, matala, sininen ovi ja pienet ikkunat ja mielestämme hyvin kaunis. Ilma ympärillämme huokui rauhaa, vaikka oli perjantai-ilta. Kivitalot, puolimetrisine seinineen olivat minusta kuin juurtumisen, turvan ja asettumisen symboleja. Oli hyvä mieli ja sydämessä rauha jättää lapset tähän kohtaan taivasta, niin kuin lasteni iso-iso-isä tapasi sanoa. Me Patrickin kanssa olimme myös iloisia, sillä emme mekään olleet aiemmin olleet tässä kohtaa taivasta. Hyvästelimme tältä päivältä nuorenparin isoin halauksin ja onnen toivotuksin. 

Nuoripari jäi uuteen kotiinsa ja minä etsin meille hotellin, jossa voisimme levätä muutaman päivän. Etsin tietenkin meille jotain vanhaa ja idyllistä ja todellakin ihmetys oli suuri, mihin sitten päädyimme. Tässäkin kohtaa olivat Auttajamme ja enkelit asialla ja ohjaamassa niin erikoiseen majapaikkaan. Siitä ja kotimatkamme kierroksesta Loch Nessin kautta kerron seuraavassa osassa.