Muutama päivä sitten vierailin läheisessä, vanhassa kivikirkossa. Jo aiemmin olin saanut viestiä siltä suunnalta, että kannattaisi käydä tunnustelemassa. Paikka sinänsä on oikeastaan hyvinkin huomaamaton. Monia kirkkoja ympäröivät vahvat energiamuurit, mutta tämän muuri oli jostain syystä romahtanut, ja ympäröivä alue tuntui kovin elottomalta. Kirkon ovella tulijaa tervehti kaunis puuovi, ja viileä hämäryys oli rauhoittavan kaunista. Kirkkosali teki minuun syvän vaikutuksen. Niin monet taitavat ja kunnioittavat kädet olivat olleet osallisina sen rakentamiseen. Kiiltäviksi kuluneet penkit loistivat ja alttarin puinen krusifiksi sitäkin enemmän. Sen energia oli tyyntä, mutta vahvaa. Pienet puiset pyhimyspatsaat liikuttivat myös karulla kauneudellaan.
Kirkossa oli niin monien rukousten jäljiltä vielä vahvasti tunnettavissa suru, hätä ja murhe. Kyllähän satoihin vuosiin avunpyyntöjä tosiaan riittää... Energiapilari ylös kosmokseen oli myös tunnettavissa, sekin tyynenä, mutta vielä vahvana. Sen merkitys oli muuttunut, eikä sitä oltu ylläpidetty enää aikoihin. Jäikin  tunne, että se oli enää jäänne meenneestä, ei aktiivinen kanava. Kirkon puutarhassa luin esitteestä, että kirkon alle oli keskiaikaiseen tapaan haudattu vainajia. Kirkon kanava oli niiden kohdalla tehnyt tehtävänsä, kaikkialla oli vain rauha. 
Kirkon historia on minulta muulta osin tutkimatta. Ehkä se voisi avata enemmän sitä, millainen pyhä voimapaikka tuo on muinoin ollut. 
Näin kaupunkikesää viettävällä paikkakunnan kirkot ja muut voimapaikat tarjoavat mielenkiintoisia kohteita, joihin aion enemmänkin tutustua.

Kuva-albumissa muutama kuva.