Tietäjän tarinoita
Osa 4. Auringonpimennys 29.3.Tiistai 11.3.2025 klo 16.21 - Eija Ninipä sitten tulikin ehdotus tehdä kaikki maaliskuuhun liittyvät blogit heti ja vasta sitten keskittyä hiljenevään tilaan kohti solarhetkeä. Siksipä otankin tähän vielä osittaisen auringonpimennyksen tiedot ja teemat. Pimennys näkyy täällä pohjolassa, mutta sen syvimmät ajat ja koko muuttuvat, mitä pohjoisemmaksi menemme. Samankaltainen teema jatkuu, kuin mitä liittyi aiempiinkin maaliskuun tapahtumiin, mutta joka tapahtuman myötä tuo sanoma ja sitoutuminen siihen syvenee. Auringonpimennys oinaassa tuo eteemme sen, että voimme nyt hyvin tietoisina valita sen, että olemme valmiit toimimaan arjen tasolla Valon välittäjinä ja Valon käsinä maan päällä. Koko ihmiskunnan muutosprosessi on niin voimallisessa vaiheessa, että tietoisia työn tekijöitä tarvitaan. Me voimme siis valita olla työrukkasia sille Valon voimalle, joka muutosta eteenpäin täällä vie. Kuulen jo, miten noousee kysymyksiä, että miten sitten sen teen? Aiemmissa blogeissani kerrottiin sen energian laadusta, joka tällaiseen työhön liittyy. Myötätunnosta ja konkreettisiin asioihin samaistumattomuudesta. Mutta osa täällä olevista vanhoista sieluista ovat olleet mukana suuremmassa sopimuksessa, jonka tarkoitus on tuoda itsensä kautta totuutta ja viisautta maailmaan. Kuka milläkin tavalla. Se työ vaatii paljon rohkeutta, sillä siihen kuuluu rehellinen eläminen, puhuminen, omassa totuudessa seisominen sekä korkeampi viisaus. Nuo asiat eivät aina miellytä niitä kuulevia, mutta ihmiskunnalla tai ainakaan sen muutoksentekijöillä ei oikeastaan ole enää aikaa puhua lämpimikseen tai muita miellyttääkseen. Se voi olla suurin lahja, jonka kuulija voi lopulta omalle polulleen saada silloin, kun sanojen takana on totuus asioista. Rohkeuden esiin nostaminen on tärkeä osa tätä muutosta. Monet edelläkävijät ovat vuosikymmenten ajan kehittäneet sitä monien testien kautta, joita Auttajat ovat henkiselle polulle asettaneet. Polulla olijan on oltava suoraselkäinen vaikka joutuisikin sen tähden seisomaan yksin. Sellaisen koulutuksen aikakausi alkaa hiljalleen jäädä taakse, koska ns. viimeiset vihityt ovat tehtävänsä pian täällä maan päällä suorittaneet. Viime aikoina kautta maailmamme on Auttajilta tullut eri sileujen kautta viestiä, että lähiaikoina edelläkävijät, me pitkän linjan polulla olijat, tulemme väistymään. Se resonoi minun sielussani ja olenkin sitä täällä yhteisössä yrittänyt valmistella viimeiset kaksi vuotta, vaikkakin oma näkemys on, että siirrymme maan päällä uusiin tehtäviin, joihin aikanaan saamme kutsun. Omaa solarkarttaani kun tutkin ja vähän astrologiystävääni konsultoin, sain tämän viestin suuntaisia vahvistuksia ko. asiasta ja vanhalle kuoleminen näkyy selkeänä kartallani, varsinkin työni osalta. Todellakin jännittäviä aikoja nyt elämme! Ehkäpä nyt olisi teillä kaikilla hyvä hetki pohtia, millainen on se henkinen pohja, jolle tahdotte oman tulevaisuutenne rakentaa. Se on perustavanlaatuinen kysymys, joka ei koskaan vanhene. Oletteko nyt sellaisessa kohdassa, jossa teidän paras osanne, arkenne ja aikanne tulee yhteisen hyvän, kokonaisuuden käyttöön, vai oletteko osa sellaista ryhmää, joka vielä tässä elämässä vähän kuin jarruttelee ja tutkii ihmisyyttään eri tavalla kuin vain henkiseen kehitykseen arjessaan keskittyen. Kumpikaan valinta ei ole parempi tai huonompi, sillä kehitys jatkuu, elämästä toiseen sen mukaisesti, mihin yksilön henkinen potentiaali (menneiden elämien opitut asiat ja henkinen kiinnostus/kehitys) riittää. On lohdullista tietää, että minusta, sinusta ja meistä kaikista pidetään huolta ja saamme ohjausta kunhan sitä pyydämme ja pysähdymme avoimin sydämin kuuntelemaan. Vapautumisen mahdollisuus kuuluu osana tätäkin pimennystä ja sen seurauksena voivat uudet tehtävät tulla osaksi polkua. Ja se jos mikä, kysyy rohkeutta! Arjen turvallinen tila, totutut tehtävät, ympäristö ja kanssakulkijat voivat muuttua tämän sielullisen valinnan myötä. Mutta silloin jos epäröinti meinaa iskeä, on muistettava, että vain muutos on ainut pysyvä tässä maailmankaikkeudessa. Sitä kohti, rohkein ja avoimin mielin. |
Avainsanat: kevätpäiväntasaus, pimennykset |
Osa 2. Kuunpimennys 14.3.2025Torstai 6.3.2025 klo 19.43 - Eija Täydellinen kuunpimennys tapahtuu Neitsyessä 14.3.klo 8.59 Suomen aikaa. Tämä pimennysaika tuntuu todella jännittävältä, mutta positiivisella tavalla. Voimakas ja positiivinen feminiininen energia virtaa tuon tapahtuman kautta antaen meille mahdollisuuden valita. Auttajat kutsuivat tätä päivää Voiton päiväksi, sillä näyttää siltä, että niin moni kehossa oleva muutoksentekijä on jo tehnyt valinnan ja vihdoin kulkemassa siihen suuntaan, mitä he ovat itsekin jo pitkään toivoneet. Nimittäin nyt olemme kohdassa, jossa suuri joukko on ottanut uhriutmisen sijasta feminiinisen viisauden ja voiman tulevaisuuteensa. Se on kuin yhdistäisi jonkinlaisen ihmeen omaan arkeensa, uskoen sen muutoskykyyn pitkän odottelun kauden jälkeen. Ja käytännössähän se tarkoittaa sitä, että alamme toimia yhdessä voimakkaan luomisenergian kanssa, joka tuo maailmaan hyvyyden ja myötätunnon polun. Toki tämä on valinta uskoa, eikä enää luulotella itselleen ja muille, etten pysty, en ole valmis, en uskalla, enkä ole kyllin hyvä tai mitä tahansa siellä sinun repussasi nyt onkaan. Meillä kaikilla on tarinamme, tuskamme ja kohtamme, joissa olemme hylänneet itsemme, kuka mistäkin syystä. Mutta nyt voimme saada uutta voimaa alkaa valita ja toimia toisin. Tätä positiivista valintaa varten ei tarvitse kuin istua ja avata sydämensä tälle suurelle voimapurkaukselle, jonka jokainen voi vastaanottaa. Näin siirtyminen kuun ohjaamasta tunne-energioiden hallitsemattomuudesta muuttuu viisaudeksi, joka tuo muutoksen. Tasapaino tulee siitä hetkestä lähtien vahvistumaan, kunhan luotat uuteen itseesi joka päivä enemmän. Uskothan sinäkin, että voit olla uskollinen itsellesi ja omaan valoosi ja hyvyyteesi luottaen että katseesi pysyy sydämessäsi eikä päässäsi jota ohjaa vanha tuttu maskuliininen, konkreettinen järjen ääni. Nyt on aika antaa menneen jäädä ja yhdistää sen oppi tulevaisuuden toivoon tässä hetkessä, jossa olet sitä, mitä todella olet. Kuunpimennyksen teema on näin ollen sydämen voima, joka kuljettaa kohti uudenlaista tapaa katsoa maailmaa ja itseään. Voiton päivä, jolloin me yhdistymme sisarina ja veljinä, jotta ulkoaohjautuvuuden sijasta voimme luoda sydämiemme äänellä elämää, joka sallii ja tuo sen, mikä vahvistaa valoa ja rakkautta. Tällä ajatuksella ja uskolla tapaamme jälleen korkeammissa taajuuksissa. |
Avainsanat: kevätpäiväntasaus, pimennykset |
Suuri muutos huipentuu, osa 1.Torstai 6.3.2025 klo 13.57 - Eija Hurja on ollut tämän alkuvuoden vauhti ja oikeasti ihan hämmästyin, että nyt on jo vuotuisen solar-retriittini aika. Ihmisenä ihmettelen, mutta suuremmassa kuvassa näen, että koska planeettojemme sijainti on suuresti muuttunut, myös planeetta, joka ohjaa ajankäsitystämme täällä maan päällä, on itsekin uudessa tilassa ja sieltä käsin vaikuttaa meidän ajan kokemukseemme tai jopa sen kulkuun. Ymmärrykseni, vajavaisen toki, mukaan, nyt olemme saavuttaneet sellaisen kohdan, jossa lähes kolmenkymmenen maan vuoden muutosprosessi saa tämän kevään aikana jonkinlaisen huipentumansa. Tämä ei ole vielä mitään, sillä sen muutoksen takana ovat suuret syklit, jotka ovat kestäneet tuhansia, kymmeniä tuhansia ja jopa miljoonia vuosia. Meitä lähellä tässä aurinkokunnassa, missä elämme, on tärkein tämä viimeinen sykli, joka kaikkiaan kesti noin 26tuhatta vuotta. Niin kuin monet pitkän linjan heränneet tietävät, odotimme kovasti tuota vuoden 2012 suurta h-hetkeä, joka tulisi "muuttamaan kaiken maan päällä". Tai niin ainakin joissain teksteissä kerrottiin. Mitään suurta mullistusta, eikä mitään täydellistä ihmiskunnan heräämistä taikka ylösnousua tapahtunut, mutta todellakin tapahtui jotain suurta! Me aloitimme matkamme kohti uutta kosmisessakin tilassa. Aurinkokunnan kaikki planeetat olivat silloin saavuttaneet kauniin ja korkeavärähteisen fotonivyöhykkeen, jonka vaikutuksesta aurinkokuntamme kaikki planeetat alkoivat ottaa vastaan uutta energiaa, informaatiota, jota alkoivat säteillä. Sen informaation tai energian myötä maaplaneetta, Äitimaa, on kulkenut oman suunnitelmansa mukaisesti kohti kohoamista ja seuraavaa kehitystasoaan. Tämä on suurenmoinen ajatus ja lohduttaa tätä kaunista tietoisuutta rakastavaa yksilöä paljon. Mutta! On virhe luulla, että tämän planeetan tietoisuus olisi sama kuin ihmiskunnan tietoisuus, joka tuli tälle planeetalle kehittymään ja suorittamaan omaa sopimustaan Äitimaan kanssa. Eli, nyt kun kirjoitan tätä kevään muutosblogia, tarkoitan ihmiskunnan, ja siihen kuuluvien yksilöiden muutosta sen energian vaikutuksesta, jota nyt saamme täällä kokea. Kukin omalla tavallamme ja tasollamme. Jo pitkään on puhuttu siitä, että ihmiskunta tulee jakaantumaan, kun on suuren muutoskauden lopun aika. Itse kuulin tästä ensimmäisen kerran vuonna 2003, kun pietarilainen opettajani oli Suomessa luennoimassa pienelle porukalle Seitsemän Sisaren henkisessä keskuksessamme Vaasassa. Tuolloin hän kertoi tulevasta ajasta sekä siitä, mitä ihmiset saavat käydä läpi tulevien vuosien aikana. Hän kertoi myös, mitä voisimme tehdä helpottaaksemme tulevaa muutosta. Yksilötasolla helpotus olisi kurkottaa arjessaan kaiken ihmisyyden yläpuolelle ja jumalliseen voimaan luottaen. Silloin me sisaret emme pystyneet täysin sisäistämään viisaan ja suuren näkijän antamia ohjeita tulevaisuudesta. Elena Evstafieva oli aikaansa edellä, niin kuin monet suuret sielut, parantajat ja näkijät. Hän on kaikkea tuota ja hänenkin sanomansa on mennyt suurelta osin hukkaan, ikävä kyllä. Hän myös kertoi, että tulisi aikakausi, jolloin jälleen kerran "meikäläiset" joutuisivat vainotuksi ja salaamaan sen ymmärryksen, joka heillä maailmasti oli, koska kaiken erilaisuuden hyväksyvä valtavirta ei hyväksy heitä, jotka heistä poikkeavasti elävät tai ajattelevat. Sitä aikaa me olemme jo viimeiset vuodet eläneet ja nähneet, miten yksilöiden ajatusmaailma supistuu sen tähden, että kaikki tulee hyväksyä ja nähdä vain niiden silmin, jotka uskovat vapauttavansa maailman. On jo nyt huomattavaa vaikeutta kommunikoinnissa ihmisten välillä. Konkreettiseen, "tietoon" kiinnittyneet ja ne, jotka katsovat sydämestään käsin, eivät enää puhu samaa kieltä toistensa kanssa. Jopa yksinkertaiset asiat menevät sotkuun, eikä ihan yksinkertaisiakaan selityksiä taikka annettuja ohjeita ymmärretä. Opettajamme puhui myös maan akselien vaihdoksesta ja kolmen päivän pimeydestä. Se tarkoittanee sitä, että kun maaplaneetan kulma ajankäsitystä ylläpitävään lähteeseen muuttuu, muuttuu myös ihmisen ajan kokeminen. Tulee tuo kolmen päivän pimeys, joka on ihmisen sisällä, koska hän on kiinnittynyt konkreettiseen ja ajankäsitys on menneisyys-tulevaisuus akselilla. Ihmisen tasolla se aiheuttaa suuren pelon ja hulluudenkin, koska ei ole enää mitään, mistä pitää kiinni, ei ole ajan kokemusta eikä paikkaa, jossa aika kuluu. Mutta jos on olemassa turvaköysi konkreettista maailmaa korkeammalle, ei pelkoa ole, vaan silloin on kokemus sydämen kautta rakkaudessa, joka ei katoa, vaikka konkreettinen ilmenisi millä tavalla tahansa. On ymmärrettävä ja sisäistettävä ensinnäkin se, ettei konkreettinen maailma ole kuin heijastusta ja on olemassa maailma/taso, jossa Totuus on puhdas ja toisenlainen kuin tässä kiinteässä maailmassa. Nämä ovat varmastikin vaikeita ja hurjiakin ajatuksia, eikä ole tarpeen edes väittää, että ne ovat kaikille totta ja maailma ilmenisi lopulta juuri noin kuvatulla tavalla. Osatotuushan on, että meidän käsityskykymme on suorastaan naurettavan rajallinen, mitä tulee kosmisten tapahtumien suuruuteen ja niiden vaikutukseen tänne pikku pallollemme ja sen olennoille. En sano tätä halveksien, vaan päin vastoin, voin vain laskea pääni kaikesta siitä ihmetyksestä, mitä tämä kaikki minussa ja maailmassa saa aikaan. Se ajatus, että on olemassa korkeampi taso, jonka saavuttaa vain vilpittömän sydämen kautta, on totuutta sekin. Se yhteys, mikä Luovaan Voimaan aukeaa sydämissämme, on juuri se polku, jossa sanoja ei enää ole, eikä niitä tarvita. Nyt on todellakin aika pyrkiä siihen, jota kutsumme myötätunnoksi. Ei ole mitään syytä valita puoliaan tässä konkreettisen maailman ajassa ja tasossa, eikä ole syytä antautua turhiin väittelyihin, mikä on totta tai mikä ei. Suurta kuvaa kaipaavina olentoina meidän kuuluu nähdä se, että me itse olemme kaikkien tapahtumien takana, me olemme olleet sieluina luomassa maailmaa, jossa nyt elämme. Mutta me voimme nyt, tässä todellisessa hetkessä keskittyä luomaan korkeaa maailmaa, korkeaa sivilisaatiota ja korkeita rakkauden ja myötätunnon ajatuksia. Mikälä alempi minämme antautuu karkeiden tai matalien tunteiden valtaan, on silloin hyvä pyytää niihin puhdistusta, koko maailman ja ihmiskunnan tähden, sillä niin ei lisää sitä, mitä juuri kuuluisi puhdistaa, jotta uusi maailma olisi toisenlainen konkreettisellakin tasolla. Voi olla hyvä muistaa myös se ajatus, että korkeammassa maailmassa me itsekään emme voi ilmentyä, jos kannamme negatiivista itsessämme enemmän kuin rakkautta muita ja Jumalaa kohtaan. Tämä on nyt se, mihin tahdon keskittyä, se oikea työmme: |
Avainsanat: kevätpäiväntasaus, pimennykset |
Tasauksesta uusi sykliKeskiviikko 20.3.2024 klo 17.55 - Eija Tänään 20.3.2024 aamuvarhaisella klo 5.06 oli kevätpäiväntasauksen hetki jolloin avautui uusi sykli ja energia sen myötä maan päälle. Kiitos tästäkin vuodatuksesta ja avusta, joka nyt kantoi rakkausviisaus-energiaa. Olen joskus kuullut ajatuksia, että on ihan turhaa blogata samoja asioita vuodesta toiseen, koska onhan se sama, mitä syklejä tai muka-vuodatuksia maan päälle tulee. Mikään ei kuitenkaan muutu. Jos katsoo konkreettista maailmaa, voi tuntuakin siltä. Mutta onko se kuitenkaan niin, vai muuttuuko sekin silti koko ajan kohti oikeaa suuntaa? Me toki helposti odotamme muutoksella jotain positiivista muutosta ja ehkä siksi tuntuu, ettei muutosta ole, koska emme näe tämän kaiken keskellä mitään, mikä veisi kohti parempaa maailmaa. Hindulaisen maailmankuvan mukaan muutos on äärettömän hidas. Samoin syklit, joita ihmiskunta käy läpi, ovat satoja tuhansia vuosia pitkiä. Mutta myös sen tiedon mukaan ihmiskunta ja maaplaneetta käy läpi kahden äärettömän pitkän ajanjakson, syklin, vaihtumisprosessia. Kali yuga, pimeä ja paha maailmanaika on kulkemassa kohti loppuaan ja alkaa pitkä ja hidas paluu kultaiseen aikakauteen. Jos katsomme astrologisia tapahtumia, niin vuonna 2012 aurinkokuntamme kokonaisuudessaan pääsi korkeamman värähtelyn hienoon fotonivyöhykkeeseen ja silloin alkoi matkamme kohti tuntemattomia vesiä, kohti galaktista aurinkoamme. Se toi omat muutoksensa maailmaan. Vielä kerrotaan, että vuonna 1898 tuli maan päälle suuri korkean energian vuodatus, joka aloitti vesimiehen aikakauden ja henkisyyden todeksielämisen veljeyden ja lähimmäisenrakkauden kautta. Teosofit odottivat innolla tuota muutosta ja uskoivat hyvään lopputulokseen ennen kuin maailmansodat alkoivat. Mitä meidän tulisi näistä esimerkeistä ymmärtää? Miksi maailman tilanne vain pahenee, vaikka saamme jatkuvasti korkeita energiasuihkuja? Miksi tuo kauan kaivattu kultainen aikakausi ei vielä olekaan täällä eikä ole laskeutunut arkeemme, vaan saamme nähdä, miten maailma oikeastaan vain tulee raaemmaksi koko ajan. Olemme nyt hyvin kaukana lähimmäisen rakkaudesta ja veljeydestä. Henkisen viisauden mukaan aina, kun maailmaamme tulee korkeampaa värähtelyä, tuli se sitten planeettamme liikkeen kautta tai kosmisen vuodatuksen aikaansaamana, se kulkee kaiken läpi myös fyysisessä todellisuudessa. Kuin voimakas tsunami kulkee esimerkiksi aurinkomme lähettämä impulssi läpi kaiken maailman, mitä se kohtaa. Tämä on yksi kosminen laki, että hienompi värähtely läpäisee karkeamman. Mitä enemmän tuo korkean värähtelyn aalto vastaa omaa värähtelyämme, sitä ihanammin voimme sen kokea ja vastaanottaa ilman vastustusta. Mutta koska suurin osa meistä vielä kantaa kentässään matalia energioita, tunteita ja ajatuksia, yleisenergiaa itsessään, niin hieno energia kulkiessaan sen läpi ikään värisyttää sitä energiaa liikkeelle aikaansaaden niitä vastaavia reaktioita. Tiedostamattomat ihmisolennot sitten toimivat sellaisten tunne-energioiden mukaisesti, mitä itsessään kantavat ja niin kaikki negatiivinenkin aktivoituu konkreettisessa maailmassamme ja johtaa konflikteihin ja kamaliin tekoihin. Kuitenkin hienojen energiavirtausten tarkoitus on saada ihmiskunta heräämään siihen, että emme enää tahtoisi tällaista raakaa maailmaa, vaan me kokonaisuudessaan alkaisimme pyrkiä pois noista matalimmista energioistamme. Vuodatukset kerta toisensa jälkeen siis herättävät yksilöitä etsimään parempaa. Ja heräämisiä todella tapahtuu, vaikka emme niitä suuressa mittakaavassa vielä näekään. Nyt me jo näemme sen, minkä kuuluisi puhdistua ja siksihän se nouseekin pintaan, jotta me kaikki maailman tilan näkisimme ja tekisimme parhaamme, jotta kultainen aikakausi voisi saapua myös näkyvään maailmaamme. Me elämme siis uuden alussa, jossa uusi aika ei vielä ole laskeutunut maan päälle tai meidän arkeemme kultaisena aikakautena, jota nyt niin kovasti jo tuodaan esiin. Matka on kuitenkin pitkä, niin kuin voimme varmistaa pyhistä kirjoituksista. Mutta me voimme olla menossa sinne nopeammin, mitä enemmän työskentelemme itsemme kanssa hyvään ja ihanaan lopputulokseen uskoen, samalla totuuden itsestämme ja maailmasta nähden. Me voimme olla yhdessä luomassa tulevaisuutta, jota kohti kuljemme. Mitä enemmän on yksilöitä ja ryhmiä, jotka tietoisesti ottavat nämä hienot hetket vastaan ja tekevät parhaansa koko ajan jotta niiden saapuessa ne entisestään nostaisivat eivätkä tunnereaktiot enää veisi mataliin valintoihin tai tekoihin, sitä nopeammin konkreettinenkin maailmamme muuttuu. Tärkeää on meistä jokaisen muistaa, miksi planeettamme käy näitä muutoksia läpi, samoin kuin ihmisetkin täällä maan päällä. Me kaikki yhdessä muutamme nyt sitä, mitä olemme yhdessä luoneet. Muistakaamme myös pitää sydämemme kiinni siinä lopputuloksessa, joka on kaunis ja kaikille olennoille hyvä. Viime yön vuodatus osui minun solaraikaani, jota ravisuttavat myös pimennykset. Yritän parhaani viettämällä aikaa yksikseni ja tiedostaen vastaanottaa nuo hetket oman solarhetkeni lisäksi. Ajatuksella, että vapautuisin ja kohoaisin. Vuosi toisensa jälkeen. Jotta jokainen voisi myös valmistautua ja olla kuulolla, on hyvä tietää oikeat hetket ja minun tehtäväni muistuttaa, mitä on tulossa ja miksi. Kevätpäiväntasaus on ajankohta, jolloin pohjoinen akselimme osoittaman suunnan mukaisesti voimme nähdä, minkä tähtijärjestelmän alaisuudessa me elämme. Mutta koska välimatkat ja mittauksien mahdottomuus ovat mukana, voimme vain tukeutua vanhaan tietoon, mitkä ovat esim. vesimiehenajan merkkejä ja tunnuksia. Minun Auttajani ovat kuitenkin vahvistaneet, että elämme jo vesimiehen aikaa ja se toden totta on suurta muutoksen aikaa. Tasaus on yksi piste kevään pyhistä virtauksista. Edellisessä blogissani kerroin jo muitakin päivämääriä, mutta nyt tahdon vielä kertoa minullekin lähes uudesta ajatuksesta, mikä myös tulee teosofisen, henkisen astrologian kautta, jota mm. Alice Bailey toi maailmaan. Nimittäin kolmen pyhän täyden kuun voimasta, jotka aloittavat ja siunaavat uuden henkisen vuoden ja siten voivat vaikuttaa kohottavasti koko vuoteen. Ensimmäinen on oinaan täysikuu, joka kantaa kosmisen Kristuksen ylösnousemuksen juhlan sanomaa. Ymmärrämme tämän pääsiäisen sanoman kautta. Kristuksen juhla on tänä vuonna kuunpimennyksen yhteydessä, joka varmastikin vahvistaa sanoman energiaa. Päivä on 25.3. Seuraava juhla härän täysikuu, joka ajoitetaan härän täydenkuun hetkeen, eli 24.4. ja se on buddhan valaistumisen juhla, joka tuo valaistumisen sanoman energiaa maan päälle. Viimeinen kevään juhla on kaksosten täyden kuun juhla 23.5. ja se on pyhitetty ihmiskunnalle ja uusille maailmanpalvelijoille. Uskon, että tällä juhlavalla energialla on tähän aikaan paljon annettavaa, sillä se varmasti herättää uusia uuden ajan työntekijöitä.
|
Avainsanat: kevätpäiväntasaus |