Tietäjän tarinoita

Suuria purkauksia ja täyttä kuuta

Share |

Perjantai 13.6.2014 klo 12:43


Johan on vierähtänyt sitten viime blogauksen.. En voi väittää että olisi koko ajan ollut liian kiire astua tähän kohtaan, vaan mullan kärräyksen lisäksi on ollut paljon sellaista hiljaista olemista. Puutarha alkaa kyllä näyttää jo enemmän puutarhaa - villiä sellaista - ja kaikki tarpeellinen on laitettu itämään, kasvamaan ja kukoistamaan. Sopivasti ennen kuun lopullista täyttymistä. Nyt vain kitketään ja korjataan satoa, hiljalleen. Villiyrtit ovat olleet jo monta viikkoa ruokalautasella ja mixerissä. Ovat antaneet voimaa ja jaksamista maan muokkaukseenkin.

Tämä viikko on ollut kovin aktiivista myös auringossa. Suuret x-luokan purkaukset ovat ravistaneet jo muutaman päivän magneettikenttäämme ja hienot protonihiukkaset puskeneet kaiken läpi. Jos olo on ollut epävakaa, itkuinen, ahdistunut, kiukkuinen tms onkin sitten aika päästää irti ja tähdätä korkeampaan olotilaan. Tällaiset purkaukset tuovat pinnalle kaiken epäpuhtaan, epäharmonisen taikka vapaaksitahtovan värähtelyn. Fyysiset oireet kuuluvat myös kuvaan: päänsärky, väsymys, huimaus, rytmihäiriöt, vain muutamia esimerkkejä. 

Tuo hieno kosmoksen virtaus läpäisee kaiken, niin maaplaneetalla kuin ihmisessäkin. Positiivinen muoto olisi työskennellä sen virtauksen mukaisesti, irtipäästäen ja Valon auttajiin tukeutuen. Voi pyytää tukea ja apua. Voi pyytää haitallisia värähtelyjä, tunnetiloja poisotettavaksi/puhdistettavaksi. Ja aina parempi, jos olisi aikaa olla, kuunnella ja hengittää yhdessä maailmankaikkeuden kanssa. 

Tähän samaan saumaan astuu myös täyden kuun energia. Kuu suorastaan nyt hipoo maan pintaa, niin lähellä se on. Tänä aamuna varhain täyttyi kuu Jousimiehessä. Aurinko vastaavasti kaksosissa. Astrologiaa vain heikosti tuntevana en osaa kommentoida astromielessä noita vaikutuksia. Mutta energiatasolla saan viestiä, että uusi alku, uusin eväin olisi nyt meneillään. Se, mitä on kylvetty tähän mennessä, viime kuukausina, olisi nyt valmista korjattavaksi ja sitten edelleen niiden uusien eväiden kanssa kohti uutta ja vapaata tulevaa! Vanhaan vaipuminen, oli se sitten tunnetta, taikka rutiineja, ei kuulu nyt eteenpäin vievään virtaan. Varmistelu, varman päälle pelaaminen, taikka pelosta paikoilleen jääminen, tuo entisiä haasteita ja huonoja lopputuloksia taasen tarkasteltavaksi. Rohkeus, uusi ajatus ja uudet toimintatavat ovat Jees!

Oikeastaan tämä aurinkopurkaus viikko valmisteli kuun täyttymistä hienolla tavalla. Saimme nähtäväksemme juuri ne tunnetukokset, kohdat ja konkreettiset jumit, joita on nyt aika puhdistaa. Kiitollinen kuvio, täydenkuun uutta alkua varten. Koska vahvasti koen, että kyse on jo monilla karmallisten, edellisiin elämiin liittyvien haitallisten siteiden tarkastelua ja purkua, työskentely näiden energioiden avustuksella tuo tulosta ja pysyvää vapautumista. Tärkeää on muistaa työskennellä Valon auttajien avustuksella, jumallisen voiman kanssa, ei omilla voimilla tai ymmärryksellä. Se takaa korkeamman näkökulman ja pysyvämmät tulokset.

Jos viikkosi on ollut loistava, energinen, voit onnitella itseäsi. Tällä kertaa kuljit virrassa ja toivottavasti olit myös hereillä! 

Minun viikkoni on ollut huomioitavan herkkävivahteinen. Tietyt vanhat tunne-energiat nostivat päätän, mutta päättäväisesti niitä kohdin kulkemalla, avaamalla yhteyksiä, niiden jumittava voima jäi pois. Tunne-energia ei saanut tilaa, vaan pyysin siihen Valon voimien apua ja tietoisuutta itselleni. Selkeä menneeseen liittyvä trauma oli esillä ja puhdistusta odottaen. Hitsi, että se kaikki vaatii rohkeutta, uskoa ja luottamusta Luojan suunnitelmaan. Mantra: "Olen aina turvassa ja rakastettu" oli varmasti tarpeen. Se on oikeastaan jokaisen päiväni mantra.

Luotan, pysyn hereillö, hengitän hetkessä ja puhdistan pois tarpeettoman. Siinä tulevaankin hyvät eväät. Huomista kurssipäivää kohti ilolla ja päättäväisyydellä, uusin eväin.  
Odottelen lisäksi sitä suurta myrskyä, joka yleensä seuraa näitä purkauksia. Se onkin hieno todiste niiden vaikutuksesta, ja voi vain kuulostella että jos maaplaneetta reagoi näin voimakkaasti,, entäs sitten pieni olento sen päällä.

Lisää infoa: www.avaruus.fi/uutiset/tahtiharrastus-ja-taivaanilmiot/uusi-purkaus-auringossa-voimakkain-tana-vuonna.html

aur_purk.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini