Tietäjän tarinoita
Värähtelyn muutoksia 2.osaTorstai 6.10.2022 klo 20.26 - Eija Värähtelyn muutoksia 2.osa
Auringonpimennyksen tuoma muutosenergia laskeutuu meille uuden kuun päivänä ja pimennyksen ajankohta Suomessa on 25.10. iltapäivällä. Mitä idemmäksi, kohti itärajaa menemme, sitä syvempänä voi osittaisen pimennyksen nähdä. Tulevat pimennykset peilaavat kevään pimennyksiä, vaikka sarjat ovatkin eriä. Kevään pimennyksethän olivat 30.4.2022 auringonpimennys härässä, sekä 16.5.2022 kuunpimennys skorpionissa ja nyt syksyllä on 25.10.2022 auringonpimennys skorpionissa ja 8.11.2022 kuunpimennys härässä. Eli voisi tiivistää, että keväällä aloitettua suuntaa nyt tarkistellaan ja annetaan elämän opettaa, mitä sillä vielä on kehityksesi kannalta opetettavaa.
Pimennyshetkellä aktivoituu uusi suunta, myös globaalilla tasolla ja siksipä tarvitaan nyt suurta valoa tavoittelevien joukkoa, joka voisi yhdistyä tuolla hetkellä puhtaampaan tasoon ja ankkuroida sen energiaa maan päälle kehojensa kautta. Tämä on kutsu kaikille teille auttaa Äitimaata ja ihmiskuntaa, sillä todellakin elämme kriittistä aikaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Pimennyshetki on hyvä jälleen kerran ottaa tietoisesti vastaan, pyrkien silloin pois konkreettisesta maailman tilasta. Monissa valoisissa kirjoituksissa, new age tyyliin sanotaan, että ihmiskunta elää nyt vahvaa ylösnousun aikaa. Paljon myös puhutaan 5D todellisuudesta, jossa osa ihmiskuntaa jo elää. Kokemuksesta tiedän, että nämä ovat sellaisia ajatuksia, joita ei monikaan omaa elämäänsä muuttamaan pyrkivä mitenkään ymmärrä tai sisäistä ja siinäkin on oma haittansa. Nyt olisi aika hieman avata noita käsityksiä, ettei jäisi kuvaa passiivisuudesta, jolla tuota ylösnousua voi vain odottaa. 3D maailma on muodon, konkreettisen tason maailma, joka on kuin peili korkeammalla tasolla luodusta energiasta. Se on energiaa, mitä ihmiskunta on 4D ulottuvuuteen kautta aikojen luonut. Kumpikaan näistä tasoista ei ole se, mitä ihmissielu-henki-kokonaisuus oikeasti puhtaimmillaan on, se on tietenkin hyvä muistaa. 4D ulottuvuus on ajatusten ja tunteiden luomaa energiaa ja jotta ihmiskunta voisi antaa oman henkensä, eli 5D energian vuotaa alas konkreettiselle tasolle, tarvitaan 4D puhtautta. Näin toimivat energian lait ja oppimisemme tarkoitus täällä maan päällä on ymmärtää tuo kokonaisuus ja tehdä oma osamme sen eteen, jotta 5D värähtely olisi joskus totta myös konkreettisella tasolla. On hienoa, että maailmassa on ihmiskehoissa olevia sieluja, jotka jo kykenevät värähtelemään tuolla puhtaalla 5D tasolla, missä ei enää omat tunteet tai ajatukset voi ilmetä negatiivisessa tasossaan, eikä omia haluja tai egon värinää enää ole. Yksinkertaisesti; jotta me voisimme maan päällä elää korkeampaa ja ”ylösnoussutta” elämää, meidän on tehtävä oma osamme, jotta tuo 4D maailma puhdistuu matalista tunteista ja ajatuksista ja niin 5D energia voi kauttamme tälle tasolle virrata. Se luomisen jumalallinen, kirkas taso on olemassa, ja meidän sopimukseemme Äitimaan kanssa kuuluu, että tuomme tuon taivaan maan päällä. Se on meidän koulumme tässä fyysisessä maailmassa ja etenemme yhdessä luokka luokalta ylöspäin, kunnes kaikki sielut ovat saavuttaneet sen tilan, missä ilmentävät kehonsa kautta puhdasta Rakkautta. Silloin on sopimus täyttynyt ja uusi 5D elämä on maan päälle syntynyt. Aina silloin, kun tähän tilaamme virtaa korkeampaa kosmista energiaa, työtämme helpottamaan, on hyvä ottaa tuo apu vastaan. Pimennykset ovat yleensä hieno sysäys siihen suuntaan ja on hyvä valmistautua niihin, jotta sillä hetkellä olisi mahdollisimman puhdas 4D tila. Mitä enemmän on ihmisiä, jotka kykenevät ilman egon vaikutusta välittämään tuota pyyteetöntä rakkautta maailmaamme, sitä enemmän värähtely kohoaa ja se tulee lopulta näkymään myös konkreettisella tasolla. Auttajat sanovat aina, että älkää jääkö kiinni omaan harhaanne, minkä ovat tunteenne, ajatuksenne, mielipiteenne ja ohjelmointinne luoneet, vaan pyrkikää puhdistamaan niiden energia ja sen kautta näkemään kirkkaasti. 3D on harhaa juuri tästä syystä, että jokaisella on oma 4D energia, jonka kautta katsoo ja luo maailmaa, johon on takertunut juuri ajatustensa ja tunteidensa kautta. Ja ne taas estävät todellisuuden, eli puhtaan 5D tason saavuttamisen. Tuon puhtaan tason kautta konkreettinen maailma muuttuisi ja ihmiskunnan tarkoitus saisi täyttymyksensä. Pientä hiomista ihan käytöksenkin ja vahvojen mallien tasolla itse kullekin tarjotaan, jotta oma energiatila voisi vakaantua pysyvästi korkeammaksi. Heilahtelu tunteiden mukana syö elinvoimaamme ja nyt onkin mahdollisuus antaa ohjat enemmän omalle korkeimmalleen, jotta valon voima ja sisäinen vahvuus voisivat ohjata. Tämä vaatii myös päätöstä päästää irti halusta johtaa ja kontrolloida niin itseä kuin muitakin. Kahden viikon kuluttua auringonpimennyksestä saapuu kuunpimennyksen hetki, joka tuo nähtäväksemme edellisen pimennyksen tulokset ja uudet suunnat. Tuiki tärkeällä vapautumisen tiellä edelleen jatkamme. Kuunpimennykseen palaan tuota pikaa.
|
Avainsanat: Auringonpimennys 2022 |
Värähtelyn muutoksia, osa 1.Tiistai 4.10.2022 klo 13.47 - Eija Värähtelyn muutoksia, 1.osa
Lokakuussa alkaa toinen vuotuinen pimennysjakso ja sitä ennakoivia energioita on jo nyt ilmassa. Vahva täyden kuun energia tuntuu jo, ja osansa energialatauksella on myös Merkuriuksella. Merkurius edustaa minulle auringon sanansaattajaa ja mistäpä muusta aurinkomme nyt puhuukaan kuin uusista tuulista, jotka kohti maata puhaltavat. Jo pitkään on Merkurius ollut mököttävällä fiiliksellä ja jatkaa vielä kuoreensa vetäytymistä muutaman viikon, aina lokakuun puoleen väliin saakka. Koska nyt ei ole sujuvaa tiedon siirtoa taivaallakaan, se aiheuttaa sujumattomuutta myös maan päällä. Nyt on hyvä sisäisen tarkastelun ja tarkan suunnittelun aika ja vasta kun pato aukeaa, on aika hypätä virtaan ja toimintaan. Mekin yhteisönä olemme nyt tilanteessa, jolloin olisi aika ja myös tahto tehdä siirtoja koko tulevaisuuttamme ajatellen, mutta vielä hetken odottelu on paikallaan, ennen kuin tuo virta jälleen lähtee liikkeelle ja meidänkin laivamme kohti uutta satamaa. Kuu tulee täydeksi 9.10. lähes puolen yön aikaan. Yön aikana kuu puolestaan keskustelee ystävänsä kanssa, mitä he vielä voisivat ihmisten parantamisen hyväksi tehdä. Tämän keskustelun aalto tuokin meille maan päällä ajatuksia, miten tärkeää on nyt loppuun saattaa ne syvät kipeydet, mitä keväästä saakka on esiin nostettu ja välillä ihan kaivettukin monien toistuvien kohtaamisten ja tunnemyllerrysten kautta. On aika antaa anteeksi, nostaa myötätunnon ja viisauden purjeet ja päästää irti oman elämän turhista ankkureista, jotka yhä yrittävät pitää omat pikku purtemme karikoissa kiinni. Kun pursi kiitää uuden tuulen myötä ulapalle, näyttävät taakse jäänyt ranta ja tuo karikko niin pieniltä ja meille jo vierailta. Laajempi ulappa tuo uutta ymmärrystä omaan ja muidenkin elämään. Lokakuu on intensiivinen ja täydenkuun aloitus vahva. Hereillä on oltava, että huomaa ne uudenlaiset (=samat kuin ennenkin) karikot, jotka pyrkivät saamaan meidät kiinni vanhaan surkeuden tai ylemmyyden tilaamme ja niihin ajatuksiin, jotka sitä tilaa jatkuvasti ruokkivat. Tässä kohtaa positiivisista affirmaatioista on varmasti hyötyä, samoin kiitollisuus-lokikirjasta. On itse nyt aktiivisesti luotava uskoa omaan muutokseen. Täysikuu laittaa parantumisen (tältä erää) päätökseen ja avaa virran juoksun uusiin mahdollisuuksiin. Koska se on tulen energiassa, oinaassa, on tulevassa opittava myös olemaan puolustautumatta ja taistelematta silloin, kun huomaa ajaneensa veneensä karille. Muita ei voi syyttää, jos on yksin ollut peräsimessä. Mutta oli puolustautumismallisi sitten ollut millainen tahansa, nyt on aika vapautua sen kahleista ja ottaa oikeasti luottamus oppaaksi ennemmin kuin vetäytyminen tai väittely. Henkinen vapaus on suurimpia ilojamme. Lokakuu on siis työn kuukausi, mutta voi se olla hauskaakin! On vain muistettava, että elämä on oppimisen mahdollisuus ja itse voi niin paljon vaikuttaa siihen, miten tuo mahdollisuus toteutuu. Asenteella; "Jess! seuraava haaste, mitähän se minulle opettaa? Mitä minulle yritetään nyt näyttää, ja mitä sen myötä minussa tapahtuu, mitä tunteita nousee ja mikä reaktiomalli nyt päälle on pukkaamassa. Nyt muutan haitallisen, piilottelevan suuntani, enkä enää pakoile sisäistä vahvuuttani, joka odottaa esiintuloaan." Koko lokakuu on tahdonvoiman aktivoimisen aikaa ja sen voimalla otamme vastaan myös uuden alun, jota meille jälleen tarjotaan. Oma voima ja luottamus nousee kuun vähenemisen myötä osittaiseen auringonpimennykseen saakka, jonka kohtaamme 25.10.Siitä lisää seuraavassa postauksessa. |
Avainsanat: Auringonpimennys 2022 |
Nyt lamput esiin!Keskiviikko 17.11.2021 klo 12.58 Sateessa ja sumussa avautui tämä päivä Taalintehtaalla. Talvi ei vielä näyttäydy, mutta kyllä se jo ojentelee huurteisia käsiään myös tätä etelän rannikkoa kohti. Perjaintaina 19.11.2021 on kuun osittainen pimennys, joka viestittelee jo nyt niistä energioista, joita se kokoaa yhteen. Auttajien vuosikatsauksessa näytettiin tiivistynyttä energiaa loka-marraskuuksi ja sen voimme nyt tuntea ympärillämme. Kuunpimennyksen kesto on pitkä, jopa pisin moneen sataan vuoteen. Kokonaiskesto on jopa kuusi tuntia. H-hetki Suomessa on klo 11 aikoihin, mutta pimennys alkaa jo aamukahdeksalta ja päättyy iltapäivällä kahden aikaan. Itse pimennys ei kuitenkaan ole se, mitä me tutkailemme, vaan sen tuoma energiavaikutus. Tähän pimennykseen liittyy muitakin aurinkokunnan tapahtumia, jotka tuovat siihen raskautta ja se saattaa purkautua ulospäin jopa agressiivisuutena. Tämä on Auttajien mukaan vaarana tämän pimennyksen ja myös tulevan auringonpimennyksen kautta. Nyt on taas hyvä hetki muistuttaa siitä, että me luomme joka hetki tulevaisuuttamme, ihan kollektiivisellakin tasolla. Käsi sydämellä, mitä sinä luot juuri nyt? Henkinen työ on elämä itse. Se päämäärä on muuttaa itsemme kautta (=ILOA!) kollektiivista energiaa, josta kaikkien konkreettisten tapahtumien syyt kimpoavat. Se, mitä luomme yhdessä, näyttäytyy joka päivä ympärillämme maailman tapahtumina. Tärkeintä tässä prosessi on se, miten sinä tai minä suodatan tuota yhdessä luotua energiaa oman maallisen järjestelmäni kautta. Jos tunnistamme pelon tunnekoosteen tai vaikkapa agression tunteen, pyydämme niihin puhdistusta ja palaamme sen avulla sydämen rauhan tilaan. On tarpeenn työstää myös ajatuksiaan ja pyytää niihinkin Valon apua ja ohjastaa mielensä siihen hyvään, mitä jokaisen elämästä ja maailmasta löytyy. Se mitä olemme, heijastaa reaktioitamme ulkoisesta maailmasta ja siitä otamme vastuun omalla puhdistustyöllämme. Emme syytä, arvostele tai tuomitse muiden reaktioita, valintoja tai näkemyksiä, vaan ymmärrämme että ne ovat heidän heijastustaan tilassa, joissa he elävät. Ja samalla muistamme heidänkin puhtaan kipinän, jota he kantavat ja kunnioitamme ja rakastamme sitä heissä. Vaikka maailmassamme kiehuu nyt monella tapaa, on rajakiistoja, uhkauksia ja koronan tuomaa epätoivoa ja syyllistämistäkin, on tärkeää löytää luottamus omaan voimaan tehdä muutosta. Se, miten tuo muutos meille näyttäytyy, sen saamme ajan kanssa kokea. Tärkeää on tämä hetki ja oma energia siinä. Pyydämme apua ihmiskunnan suojelijoilta, Valon Auttajilta ja sen avulla pidämme Valoa yllä ja Auttajiamme kädestä kiinni. Näin vahvistamme oman sisäisen valomme ja loistamme lamppuina kaikkia muitakin tukien. Ulotamme valomme myös 4.12. seuraavaan auringonpimennykseen. Hiljentymisen hetki 9.20-9.45. Pimennys ajoittuu juuri itsenäisyyspäivämme alle ja tuo mahdollisuuden luoda kiitosta siitä, että suurten ponnistelujen jälkeen saimme vapauden ja sen myötä mahdollisuuden tuoda henkisyyttä maailmaan. Pimennyshetki on Jousimiehessä. Täällä me emme sitä näe, mutta olemme kuulolla sen vaikutuksesta. Auringonpimennyshän on aina uuden kuun aikaa, joten silloin on erityinen luomisen vahvistamisen aika. Ja jälleen kysymys, mihin keskityn, mihin uskon ja mitä tästä kaikesta sisäinen ohjaukseni sanoo. Olenko omassa paikassani, omantuntoni kanssa linjassa, vai onko nyt suurempien muutosten aika. Syviä kysymyksiä ja joskus syvältä kaivettavia vastauksia. Nyt on vähän kuin pakko katsoa syvälle omaan reppuunsa, kaivaa ne siellä lymyävät kipeydet ja raskaat tunteet ja nostaa ne esille ja pyytää niihin puhdistusta. Valo on kanssamme ja pyyntö kuullaan ja sen mukaisesti myös autetaan. Näistä oivalluksista lähtee tarkistettu tai uusi suunta ja vaikutukset, lopulliset ratkaisut ensi vuoden puolella. Vaikka suunta tarkentuisi, on nytt maltti valttia itse toiminnan kanssa. Tulevien viikkojen yksi tärkeä teema on myös nostaa esille kommunikaatio ja yhteistyö. Miten yhdessä loisimme tulevaa, millaista tulevaa tavoittelemme, mikä on päämäärämme, kykenemmekö saavuttamaan muut omalla sanomallamme, tai mitä oikeastaan tahdomme sanoa. Kysymykset menevät jälleen syvälle ja vastausten katsominen voi tuoda uusia oivalluksia siitä, mitä voisi nyt olla aika korjata, jotta uutta ja tärkeää lähtisi liikkeelle. Kuten olen blogeissani vuosia puhunut, olisi tärkeää löytää hyvää tahtoa ja väyliä yhteistoimintaan ja yhteisöllisyyteen. Se on ainoa suunta, johon ihmiskunnan on pyrittävä. Kaikkien olentojen parhaaksi on maailmaa rakennettava, vaikka muutos olisikin hidasta tai toki välillä myös rajua pakottamista. Me olemme toistemme voimana ja yhdessä toimiminen on paremman tulevaisuuden avain. Tässä kohtaa me voimme taas katsoa itseemme, miten minä olen se hyvä lähimmäinen? "MITÄ TÄNÄÄN AJATUKSISSASI LIIKKUU, HICS, rakas Auttajamme ja ystävämme Valon Veljeskunnassa |
Avainsanat: kuunpimennys 2021, auringonpimennys 2021 |
AURINGONpimennys 26.2.Maanantai 23.1.2017 klo 16.34 Aurinko pimenee 26.2. ja tämä pimennys nähdään esimerkiksi Amerikassa. |
Avainsanat: auringonpimennys, kuunpimennys |