Tietäjän tarinoita

Indigo- ym lapsista

Share |

Tiistai 28.1.2014 klo 10:18


Minullakin on kokemusta kolmen lapsen kasvattamisesta aikuiseksi. Olen huomannut miten niin monella mittapuulla on voitu mitata menestystäni äitinä ja kasvattajana. Ja sitä olen tehnyt itsekin.. kokenut syvää syyllisyyttä, riittämättömyyttä, turhautumista ja silti valtavaa kiitollisuutta ja uskoa heihin. Itse en osaa mukautua normi mittapuihin siinä, mikä on mielestäni menestynyt ihminen. En automaattisesti arvosta upeita kouluarvosanoja, pyrkimyksiä yhteiskunnan asettamien vaatimusten tasolle, hyvälle asemalle, taikka julkisuudelle. Kaikessa katson, kuulostelen mielummin sitä, miten rehellinen, omalla energiallaan mukana oleva, sielun suuntaa toteuttava tuo ihminen on. Niin monet meistä jättävät tärkeimmän työn tekemättä, nimittäin itseensä tutustumisen. Suorittaminen muiden taikka oman vaatimuksen mukaisesti voi aluksi viedä hyvään ja menestyneeseen suuntaan. Omassa työssäni olen monesti kuitenkin havainnut, että viimeistään keski-iässä nousee se itsen löytämisen kova koulu. Miksi olen tähän tullut, kuka oikeastaan olen? Se, mitä alla kirjoitetaan uhrina olemisesta ja indigojen uhrina olemisen sallimisesta, on älyttömän osuvaa tekstiä! Omat traumamme ja pelkomme on käytävä läpi, ja mielummin nuorena, itseensä tutustuen kuin ensin siirtäen ne lapsillemme ja vasta sen kautta niitä purkaen. Onneksi me olemme jo tiedostavampia ja voimme auttaa ja tukea lapsiamme kasvamaan juuri siihen suuntaan kuin he sielussaan kokevat. Eikä siihen suuntaan, mihin on aina menty ja ennenkin ollut hyvä..  Nykyään koen, että tärkein tehtäväni on luottaa heidän kykyynsä selviytyä, löytää omat ratkaisunsa ja oma polkunsa. Lähetän heille Valon apua ja ajatusta että he ovat vahvoja ja viisaita. He selviävät haasteistaan ilman uhrienergiaa..  Kiitän heitä myös siitä, miten he ovat minua opettaneet omista peloistani ja äitinä olemisesta.    Eija

Tässä Jennifer Hoffmanin ajatuksia:

Uutiskirjeestä 26.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Yleistä 
 
Miten voimallinen viikko onkaan mahdollista olla. Venus alkaa lopultakin kulkea suoraan peräännyttyään 21.12. saakka, meillä on toinen Jupiterin ja Pluton kolmesta oppositiosta (edellinen oli elokuussa 2013) ja meillä on uusikuu ja kiinalainen uusi vuosi 31.1. Lopultakin näemme jotain liikettä kuukauden jälkeen, jonka energia näytti laahaavan, toimimattomuuden ja herpaantumattoman puhdistamisen kera. Uusia alkuja on runsaasti, mutta samalla kun Venus saa takaisin menetetyn alueen helmikuussa, Merkurius alkaa perääntyä, joten on vähän hidastelua tulevassa kuukaudessa.
 
Olemme Merkuriuksen, Marsin ja Saturnuksen perääntymisen varjoalueella nyt ja Venus ja Jupiter perääntyvät. Kaikki henkilökohtaiset planeetat ovat jonkinlaisessa perääntymisvaiheessa, joten ei mikään ihme, että meillä on vaikeuksia ryhtyä toimeen. Jos energia ei tänä vuonna tähän mennessä ole tehnyt vaikutusta, niin älä ole liian pettynyt. Vuoden ensimmäinen kuukausi voi alkaa hitaasti, mutta toiminta etenee nopeasti, sitten kun se alkaa. Saatamme huhtikuuhun ja sitten lokakuuhun mennessä toivoa hitaampaa liikettä. Jos katsot elämääsi, erityisesti lapsiasi ja mietit, milloin he aikovat tehdä jotain, tämän viikon indigo- ja kristalliartikkeli on sinulle.
 
Mahdottoman tekeminen kiittämättömälle? - indigovanhemman iloja ja karikkoja
 
Olen kuullut monista vanhemmista, jotka pelkäävät sekä ovat vihaisia ja turhautuneita lapsiinsa, jotka eivät näytä ns. saavan asioitaan järjestykseen. Kun he tulevat aikuisikään, he näyttävät ottavan valtavan askeleen taaksepäin ja vetäytyvän omaan epäilys- ja hämmennysmaailmaansa. Jotkut lääkitsevät itseään huumeilla tai alkoholilla, toiset ovat apaattisia ja välinpitämättömiä, jotkut vihaisia ja töykeitä ja toiset vetäytyvät omaan hiljaiseen maailmaansa. Ja he tekevät tämän kotona, koska ovat työttömiä. Heidän ikäisenään me kasvatimme omia lapsia eivätkä he näytä pääsevän edes ylös sängystä. Olimmeko huonoja vanhempia ja mitä vikaa aikuisissa lapsissamme on?
 
Voisin puhua sielusopimuksista, itseluottamusongelmista joita monilla indigoilla näyttää olevan, heidän riippuvuusongelmistaan ja yleisistä ongelmista, joita liittyy näiden lasten vanhemmuuteen ja se tarttuisi osaan ongelmasta - että tällä voimakkaalla, luovalla ja toimintasuuntautuneella ongelmaratkaisusukupolvella voi olla niin vaikea alku elämässä, että se näyttää melkein haitalliselta. Miten voimme saada heidät pois lamastaan ja motivoida alkuun? Se on vaikeaa, mutta on eräs tapa. Ongelmana on, että se vaatii meitä vanhempia katsomaan itseämme ja niitä pelkoja, toiveita ja unelmia joita peilaamme lapsiimme. 
 
Olet kuullut omat vanhemmuustarinani eikä indigolasteni kasvattaminen ollut helppoa. Vaikka lapseni ovat nyt menestyneitä aikuisia, se tuli vuosien päänsäryn ja tuskan jälkeen, työntyen heidän velttoutensa läpi ja omaksuen asenteen, mikä oli sekä tukeva että vaativa. Suurimmat läpimurtoni tulivat, kun oivalsin, että kohtelin lapsiani kuin uhreja. Ja vaikka heillä olikin lapsuustraumoja, kun en antanut heidän siirtyä sen yli, en antanut heille sitä, mitä he tarvitsivat päästäkseen läpi omasta tuskastaan.
 
Heti kun lakkasin tukemasta heidän uhritilaansa - mikä oli todellinen, mutta minun oli päätettävä, milloin lopettaisin sen - he muuttuivat. Minulta vaati suurta rohkeutta siirtää sivuun pelkoni siitä, etten olisi hyvä vanhempi tai että he paheksuisivat vaatiessani heiltä enemmän ja sietäessäni vähemmän heidän apatiaansa. Sitten pystyin auttamaan heitä heidän polullaan. Monet meistä tuntevat omien vanhempiemme olleen riittämättömiä ja se on kannustanut meitä olemaan osallistuvampia, huomaavaisempia ja välittävämpiä vanhempia. Mutta jos tuemme lastemme tuskaa, emme voimaannuta heitä tehokkaasti. Ja jos he tuntevat pelkomme, heillä ei ole vahvuutta ylittää omia pelkojaan. Tässä kohtaa kaikki - vanhempi ja lapsi - jäävät jumiin.
 
Indigot ovat fiksuja, hauskoja, eteviä, hyvin lahjakkaita ja totuudellisia ja nämä ovat heidän mahtavia ominaisuuksiaan. Heiltä puuttuu myös itseluottamusta, he loukkaantuvat helposti, tuntevat voimansa ja lahjansa pakahduttaviksi, eivät osaa päättää elämänpolkuaan ja ovat alttiita riippuvuuteen ja masennukseen, mitkä ovat heidän vähemmän upeita ominaisuuksiaan. Jos voimme ylittää pelkomme siitä, että me emme ole hyviä vanhempia, he eivät pärjää (tässä kohtaa sielusopimuksemme tulevat kuvaan mukaan) ja meidän on kannustettava heitä olemalla supertukeva (riippumatta heidän käyttäytymisestään), niin olemme vanhempia omien pelkojemme kautta eikä se auta heitä.
 
He reagoivat pelkoihimme, erityisesti kätkettyihin pelkoihin. Niitä on, silloin kun sanomme itsellemme, että he epäonnistuvat, he eivät koskaan pääse pois kotoa, saa työpaikka ja mene naimisiin eivätkä he opi sopeutumaan ja muuttumaan elämässään niin, että he voivat tehdä jotain muuta kuin istua kotona pelaamassa videopelejä. Meidän on muutettava ajatuksiamme ja käyttäytymistämme ja se auttaa heitä muuttamaan omiaan. Indigon vanhempana oleminen ei ole aina helppoa, mutta lopulta lapsesi löytää oman polkunsa - vaikka se voi vähän kestää - mikä saa hänet tuntemaan iloa ja täyttymystä elämässään.
 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini