Tietäjän tarinoita

Kuolemaa ei ole

Sunnuntai 28.1.2018 klo 15:58

kehosta_irtautuminen.jpg

28.1.2018

Kuoleman kohtaaminen ja tuonpuoleinen

Kuolemanlähikokemukseni

Kiidän hurjaa vauhtia valopyörretunnelissa ja tunnen, tiedostan että lentoani tuossa valoputkessa ohjaa kaksi suurta valo-olentoa. Valo-olennot, auttajani ovat kummallakin puolellani. Vauhti on sanoin kuvaamatonta, mutta en osaa määrittää mihin suuntaan kiidän. Tiedostan vain suunnattoman värähtelyn nopeuden. Ehkäpä se tosiaan on vain värähtelyn kiihtymistä ja korkeammalle tasolle siirtymistä.

Saavumme ”tilaan”, jossa on pelkkää väreilevää, kristallimaista valoa ja uskomaton rauha ja rakkaus. Tuo sama välittyy myös edelleen lähelläni olevista kirkkaista auttajistani. Koen syvää onnea ja rauhaa.

Tiedostan, että olen ”kaukana” omasta kehostani, joka tällä hetkellä makaa jossain kriittisessä tilassa, lääkärien ja hoitajien ympäröimänä. Auttajani säteilevät suurta rakkautta ja antavat minun ymmärtää, että olen kuoleman ensimmäisellä portilla. Minut täyttää suuri ymmärrys, tietoisuus Jumalasta, Rakkaudesta. Se on kaikki, mitä milloinkaan olen kaivannut.

Koko olemukseni ja sieluni pyytää, että saisin jäädä tuohon tilaan, mutta he viestivät, että minun palattava, eikä vähiten lasteni tähden, joista nuorimman eloonjäämiseksi tuolla jossain parhaillaan kamppaillaan.

Ihanat auttajani viestivät myös, että on aika näyttää minulle elämäntehtäväni. Rauha ja ilo ympärilläni tiivistyy ja pian, kuin projektiona näen tuossa tilassa seuraavanlaisen kuvan: Edessäni aukeaa pitkä pöytärivi. Tarkemmin kun katson, huomaan, ettei se pääty missään, vaan jatkuu ja jatkuu. Loppumatonta pöytäriviä peittävät valkeat, hohtavat liinat ja jokaisella pöydällä on ruskea savinen kukkaruukku ja kaikissa on suloinen, keväänvihreä pieni taimi, joissa aukeaa kaksi, kolme pientä terälehteä.

Tunnen, miten auttajani hymyilevät minulle ja viestivät sitten, että tämä symboliikka oli otettu minulle sen tähden, että he tietävät (tottakai!) rakkauteni puutarhaan ja kasveihin. He myös kertovat, että tehtäväni maan päällä on opettaa taimia kasvamaan, sillä tänä aikana ne eivät enää tiedä, miten kasvaminen tapahtuu.

Näky painuu syvälle sydämeeni ja sieluuni, mutta koen samalla suurta, musertavaa surua ja pyydän, että saisin jäädä, mutta he viestivät, että tehtäväni tähden en voi jäädä..
Yhtäkkiä Valo ikään kuin ottaa minut valtaansa ja kadotan tajuntani ja tietoisuuden tuosta tilasta ja hetkestä.

Kun sitten aikojen päästä herään leikkauksesta, en heti muista tuota tapausta, mutta kuulen lääkäreiltä, miten minun ja oman pienen ihmistaimeni hengestä oli taisteltu. Sektio oli ollut hyvin vaikea, sillä kohtuni oli supistusten aikana revennyt ja pikkuiseni oli vatsassani poikittain. Koko henkilökunnan mukaan oli todellinen ihme, että me kumpikin selvisimme hengissä, sillä yleensä molemmat menehtyvät. Muutaman päivän ajan koin erikoista kehon ulkopuolella olemista, enkä ihan ymmärtänyt, etten olekaan kuollut.
Pitkä toipuminen alkoi ja vähitellen muistini noista tapahtumista nousivat pintaan. Muistin nähneeni noin kaksitoista henkilöä leikkaussalissa sekä jossain viereisessä huoneessa vanhemman miehen, jonka polvileikkaus oli minun tähteni siirretty, vaikka sitä oli jo valmisteltu. Tarkistin tämän kaiken myöhemmin ja muistikuvani pitivät paikkansa.

Kehosta irtaantuminen ei ollut minulle ensimmäinen kerta tuolloin, mutta kuolemanlähikokemus sitä vastoin oli. Minulle avattiin tuolloin, vuonna -92 tiettyä tarkoitusta varten sellaisia ovia, jotka muutoin ovat lukittuina. Vaikka en ymmärtänytkään tehtävääni silloin vielä täysin, ymmärsin kokemani syvyyden ja tärkeyden henkiselle kehitykselleni. Sanalla sanoen, koko elämäni muuttui.

Kehosta irtaantumiset olivat alkaneet muutamaa vuotta aiemmin, oikeastaan välittömästi ufokokemukseni jälkeen. Tuo kohtaaminen ufon kanssa tapahtui kotimme lähellä ja sen sain kokea tuolloin 4v. esikoiseni kanssa. Me saimme kohdata hyvin tyypillisen valoilmiön, ufon, jonka jälkeen minun henkinen heräämiseni alkoi toden teolla. Koko yhdeksänkymmentäluku oli hyvin tiivistä henkistä opetusaikaa, vaikkakin siihen mahtuu myös yrityksiä olla ihan tavallinen äiti ja ihminen muiden joukossa. Ne yritykset kuitenkin vain pitkittivät oppiaikaani ja alensivat värähtelyäni. En enempää kerro nyt matkoistani taikka kohtaamistani tähtitietoisuuksista, sieppauksista tai muista kokemuksistani. Se voi olla toinen aihe, toisella kertaa.

Tuon kokemuksen jälkeen luin joitain kirjoja kuolemankokemuksista, mutta siihen aikaan ei kovin montaa kirjaa vielä ollut. Nykyäänhän tuollaisia kirjoja voi ostaa joka kirjakaupasta tai vaikka huoltoasemalta. Parhaimmat selitykset sain buddhalaisten bardotiloja koskevista kuvauksista.
Monet asiat silti vaivasivat minua. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Miten prosessit etenevät, miten sielun henkinen kokemus vaikuttaa jne, jne.. Tarpeeksi syviä selityksiä en kuitenkaan löytänyt ja vähitellen tuo kokemus jäi taka-alalle. Henkinen herääminen sitä vastoin ei. Voin vilpittömästi sanoa, että elämäni, käsitys itsestäni ja koko maailmankatsomukseni muuttui tuon kokemuksen ja sitä seuranneiden tapahtumien jälkeen.

Kun nelisen vuotta sitten löysin Patrickin kehittämän putsityön, alkoivat palaset hiljalleen loksahdella paikoilleen. Olimme törmänneet toisiimme näissä piireissä jo aiemminkin vuosien aikana, mutta emme olleet kunnolla tutustuneet toisiimme. Kun hän sitten toi luokseni ”mummonmökkiin” nämä työkalut, tiesin, että vihdoinkin puuttuva linkki omaan kehitykseen oli löytynyt.

Mummoilu jäi ja sain melko nopeasti astua siihen tehtävään, jonka auttajani olivat yli kaksikymmentä vuotta sitten minulle näyttäneet. Yrityksiä tehtävän suuntaan oli vuosien aikana ollut useita, mutta työkaluni olivat olleet puutteelliset. Nyt elämäni on omistettu henkiselle tiedolle ja sen jakamiselle. Todellakin yritän kertoa kaikille taimille, miten kasvaa kohti omaa Henkeä. Yritämme yhdessä Patrickin kanssa myös kastella, koulia ja vahvistaa uusia taimia, Hengen etsijöitä. Nyt vihdoin teen sitä, mitä tänne olen tullut tekemään tässä elämässä, tässä kehossa ja monen elämän kokemuksella.

Noin puoli vuotta sitten kuoleman teema palasi ja sain uutta näkemystä kuolemanjälkeisistä olotiloista ja siitä, mihin olisi hyvä valmistautua ja miten prosessi rajan takana etenee. Olin kuitenkin hyvin hämilläni, sillä monikaan nykykirja, esimerkiksi kuuluisien meedioiden tai tutkijoiden kirjoittamat eivät tukeneet minun kokemuksiani kuin osaksi. Tarvitsin lisätietoa ja kokemusta!

Yhtäkkiä syvässä meditaatiotilassa lähdin ihan ”varoittamatta” tuohon valopyörteeseen, samalla kuitenkin tiedostaen kehoni tuolilla, kaukana jossain. Koin jälleen puhdasta laajentumista ja suurta rakkautta. Valopyörre vei minut tilaan, joka kuitenkin yhtäkkiä muuttui pimeäksi ja hetken aikaa koin lähes paniikkia, sillä en tiennyt, miten edetä tuossa tilassa. Sain myös kokea, miten syvä voi olla pelko, kun tiedostaa, ettei paluuta kehoon enää ole. Koin tuon kaiken muutamassa hetkessä samalla tajuten, että tuossa tilassa olen täydellisen yksin. Hapuilin hetken ja tyynnytin itseäni rukoilemalla ja pyytämällä Valoa avukseni. Jumala auta, en tiedä mihin ”mennä”, miten edetä. Tyhjyys ympärilläni tuossa tilassa oli valtava ja todellakin täysin tyhjä. Vain minä, sieluni, joka tavoitteli Valoa, omaa Henkeäni..

Sitten avautui näkymä, jossa maapallo oli kaukana alapuolellani, kuin kallellaan ja sain tiedon, että ei olisi mitään mahdollisuutta palata enää, ei ollut enää mitään, ei kehoa, ei ”paikkaa”. Hetken rauhan jälkeen tuli jälleen hätäännys ja sitten suuri tuska, koska tiesin niin monen sielun harhailevan yksin, vailla päämäärää, kuolemanhetkellään. Enkä voinut enää auttaa, olin jo poissa. Muistin lapseni ja suruni syveni. Samalla koin, miten sielustani lähti kuin lankoja, jotka kulkivat niihin ihmisiin, joista kannoin tuolla hetkellä huolta.. muita lankoja en itsessäni havainnut. Ymmärsin, että nuo langat sitoivat eteenpäin pääsyäni, kohti Valoa ja Korkeimpaan yhdistymistä. Tahdoin vapautua niistä! Kaikki muihin ihmisiin lähtevät langat pystyin irrottamaan, mutta lapsiini lähtevät olivat niin vahvat, etten kyennyt niitä irrottamaan. Syyllisyys valtasi tilaani yhä vahvemmin ja olin vajota yhä syvemmälle suruun ja sen kautta tahmeampaan ja matalampaan olotilaan. Tiedostin silti siinä hetkessä, että minua opetetaan nyt tulevaa varten. Kuin korkeampi itseni olisi ohjannut tapahtumia sivussa..  Turvallinen olotila palasi ja samalla ympärilläni olevan tilan tiedostaminen.

Käänsin selkäni maapallolle ja tunsin, että minun olisi jatkettava matkaani tuossa kuoleman jälkeisessä tilassa. Edessäni oli kuin portti, jonka sain tietää olevan alku sille matkalle, jossa jokainen sielu käy läpi tämän elämän aikana keräämäämme ja sieluumme tallentamaamme energiaa. Minun olisi käytävä läpi tämän kertaista elämääni ja matkani alkaisi niin, että saisin ensin tarkastella kaikkein matalimmat energiani, pelkoni, tunteeni ja ajatukseni. Jos tunne saisi minusta ylivallan, oli todennäköistä, että jäisin sitä vastaavaan tilaan pitkäksi aikaa.. Olisi kurkotettava kohti Valoa uskoen ja luottaen. Ja tiesin siinä hetkessä, että tuo matka olisi jokaisen sielun yksin läpi käytävä ja ymmärrettävä omat tunne- ja ajatusenergiansa seuraavaa elämää varten. Ymmärsin, että sielumme kokemukset ovat kuin magneetti kuolemanjälkeisille tapahtumille.  

Yhtäkkiä olin sitten tietoisena omalla tuolillani ja kirkkaana mielessäni nuo kokemukseni. Ihmettelin kovasti, miten noissa muutamassa minuutissa tuolla jossain, oli kulunut yli tunti fyysisessä tilassa.
Tunsin, miten tieto kokemuksesta oli tallentunut värähtelyyni ja olin jälleen kiitollinen korkeasta avusta, jota sain.

Tein muutama viikko sitten jälleen samanlaisen meditaatiomatkan, jonka aikana entistä tarkempaa tietoa virtasi. Aihe alkoi kiinnostaa taas uudelleen ja aloin janota kokonaiskuvaa, jos suinkin mahdollista. Pyysin ymmärrystä moniin yhteneväisyyksiin, mutta myös kulttuurillisiin eroavaisuuksiin kuolemankokemuksiin liittyen. Mikä olisi totuus, se logiikka, joka ilman epäilystä tässäkin täytyy olla.
Sen tiedän, että Korkeampi Viisaus, Luova Voima noudattaa kosmisia lakeja ja kaikessa on järjestelmällisyys, ns. punainen lanka, joka näyttää sen, miten kosmiset lait toimivat. Niin ylhäällä kuin alhaalla, makrokosmos, mikrokosmos jne.. Uskon siihen, ettei ihmissielu muutu enkeliksi kuoltuaan, vaan se värähtelytaajuus, johon yksilö on yltänyt elämässään, määrittää kuoleman jälkeisen olotilan ja kokemukset, jotka on läpikäytävä. Vetovoiman laki toimii varmasti kehon ulkopuolellakin. Eihän kehokaan ole se, joka elämän aikana vetää puoleensa tapahtumia ja ihmisiä, vaan sielun tila, värähtely, oma energiakenttämme.

Tällä hetkellä kerään yhteen omia tietojani, kokemuksiani sekä muiden kokemuksia ja tutkielmia eri kirjojen kautta. Yritän saada aikaan sellaisen kokonaisuuden, jossa tuo ”punainen lanka” toimisi. Jokin suurempi logiikka, jota en vielä tavoita, vaan joka nyt on paloiteltuna eri kulttuurien, uskonnollisten ohjelmointien ja omien odotusten ja toiveiden palapeliksi. Isoja kysymyksiä on mm se, miksi länsimaissa seurustellaan kuolleiden kanssa, miksi heidät voi tavoittaa esim. meedio jostain kuolemanjälkeisestä tilasta.. miksi länsimaissa kuolleiden kanssa seurustelusta on tullut vähän kuin epäkunnioittavaa showta, mitä täällä etsitään noiden meedioistuntojen kautta.. miksi monet tahtovat takertua vainajiin.. Missä vaiheessa nuo meedioiden tavoittamat sielut uudelleen syntyvät..  Tai mikä on tuo energia, jonka meedio tavoittaa.. Mietin myös, miksi ei edelleenkään täällä vain luoteta ja uskota, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu ja sielu siirtyy eteenpäin.. Tai: miksi buddhalaiset eivät näe enkeleitä kuoleman hetkellään.. ja miksi he tahtovat valmistautua siihen koko elämänsä ajan, jos he ovat todellisia buddhalaisia.. jne, jne.. Paljon siis irrallisia paloja, jotka odottavat omaa paikkaansa suuressa kokonaiskuvassa, Totuudessa, joka on ja on aina oleva.
Minulla on itsellänikin lukuisia omia kokemuksia vainajista monien ihmisten lähellä ja olemme auttaneet heitä kohti Valoa, koska meidän kokemuksemme on, että he pyytävät ennen kaikkea apua siirtymiseensä eteenpäin. Emme yritä kommunikoida heidän kanssaan, muuta kuin joskus harvoin, kun he selkeästi ilmaisevat, että heillä on asiaa. Monet kokemukseni ovat tuoneet selvän kuvan autettavillemme niistä sieluista, jotka ovat heidän lähellään olleet. Sillä tavalla hekin ovat saaneet rauhan, kun läheiset ovat päässeet Valoon. Valoon siirtyminen on ensimmäinen askel, mutta muusta me emme tiedä, se ei ole meidän asiamme, vaan niiden Auttajien ja Valo-olentojen, jotka ovat sieluja siellä vastassa. Me vain autamme täältä eteenpäin.

Ristiriitaista tietoa on monissa kirjoissa, mutta myös samankaltaisuutta, tiettyyn vaiheeseen saakka. Työ tämän aiheen parissa siis jatkuu ja kokoan palapeliä edelleen.

Julkaisen tiivistelmäni heti, kun olen saanut palasista koottua näkyvän kuvan. Sitä tarvittaisiin tässä ajassa, enemmän kuin koskaan aiemmin. Siksipä auttajani antoivat tämän hyvin suurelta kuulostavan tehtävän juuri nyt.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuolema, kuolemanlähikokemus, kehosta irtaantuminen